Kakkua ja häitä

 Eikös olekin yllättävää, että näin kun häihin on enää 39 päivää aikaa, alkaa postauksetkin olemaan täynnä häitä! ;) Noh - en minä sentään pelkästään näillä teitä tule kiusaamaan, mutta oli tämmöinen häävalmistelupäivä. Kokeilin jälleen kerran pikkuisen muokattua piparireseptiä, ja luulen että se alkaa hiljalleen olemaan kohdallaan. Maistuu siis joltain ja saa silti pursotettua. Ja sitten tuo kakku. Sen kanssa ei tänään mennyt mikään niinkuin piti, mutta loppuun astihan se oli silti vietävä. Taikinasta jäi uupumaan leivinjauhe, kun en sitä yleensä kakkupohjissa käytä, puskissa ei ollut vadelmia ja kermahyytelökin piti tehdä liivatelehdistä alkaen. Sokerimassaa en ole ikipäivänä käsitellyt ja muutenkin kaikki oli vielä hukassa. Muotitkin oli aivan väärän kokoisia.. ;) Mutta kuitenkin, tein kakkupohjan, mustikkakermahyytelön ja kuorrutin koko komeuden vihreällä sokerimassalla. Kun kakku ei kerran noussut pätkääkään, sitä riitti vain puolikkaaseen, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Sokerimassan kanssa nuukailin ja se meni heti vekeille ja kupruille ja rutuille, mutta maku onneksi silti säilyy. Sitä kun nyt kerran pitäisi testata..

Kakun päälle pitäisi tulla valkoisia liljoja, tai jotain sinne päin. Ja valkoista helminauhaa.. No juu. Ei sitten ollut muotit ihan sinne päinkään, mutta harjoittelin sitten kuitenkin. Värejäkin ostin, jolla noita piti värjäillä, mutta sitä suttaa en viitsi edes postata näkyviin. Taikka kuvia siitä "helmi"nauhasta.. Voi kökkö sanon..

Niin siis eihän tuota kakkua siis ole tosiaankaan mikään PAKKO tehdä itse, mutta kun.. noh - minä olen minä ja vaikka ei ole pakko, niin tavallaan kuitenkin on. Kun minä haluan *polkee jalkaa*- ;)

Mistä pääsenkin seuraavaan aiheeseen. Siis hääjärjestelyihin. Me järjestämme häät itse: ruuat, koristelut, ohjelmat, vihkikaavat .. kaikki. Koska haluamme. Eritysesti minulle on tärkeätä tehdä mahdollisimman paljon itse. Tietysti asiaan vaikuttaa myös raha, jota ei ole, mutta vaikka olisikin, en uskoisi tilaavani tätä enempää ulkopuolelta. Minusta tuntuisi suunnattoman vieraalta kävellä "avaimet käteen" juhliin, ja juhlia omia häitäni. Tuntisin olevani jonkun toisen häissä. On tuottanut suunnatonta tyydytystä käydä tulevan aviomiehen kanssa sienimetsällä, mustikkametsässä, palvaamossa yms ja hankkia ruokia meidän häihin. Siis kykkiä yhdessä jossain puskassa sormet sinisinä, jotta kakussa olisi mustikoita <3

Eräällä foorumilla asiasta keskusteltuani sain kommenttia, että "meille hääpäivä on sellainen kerran elämässä tapahtuma, että ei sitä itse voi tehdä" ja "onhan se tietysti niin, että kaikesta voi säästää, mutta meille tämä on niin tärkeä päivä, että tästä ei sentään säästetä". Ja vaikka osaan aika hyvin mielestäni ohittaa epämiellyttävät nettikirjoittelut, niin nämä ajatukset melkein satutti. Että koska teemme kaiken itse ja säästämme siis samalla rahaa, meille tuleva päivä ei ole tärkeä tai kerran elämässä tapahtuma? Tiedän, että noin suoria johtopäätöksiä ei kannattaisi tehdä, mutta siltä se kuitenkin omaan korvaan kuullosti.
Ja toisaalta, kun itseni tunnen mielestäni aika hyvin, tiedän, etten kertakaikkisesti voisi mennä häihini, jossa ihan kaikki olisi muiden tekemää. Vaikka olisin itse ne asiat paperilla suunnitellut ja joku olisi ne toteuttanut, ei ne silti tuntuisi oikealta. Saati että käyttäisin jotain weddingplaneria, joka suunnittelisikin minun puolestani! Hui!

Meillä ei ole ollut milloinkaan helppo rakkaus. Tai rakastaminen on aina ollut helppoa, ensi silmäyksestä lähtien. Mutta muuten. Olemme tavanneet niin, että me molemmat olimme vielä virallisesti naimisissa. Ja vaikka molempien edellinen suhde oli jo loppu, ei kumpikaan kuvitellutkaan tapaavansa ketään uutta, saati aloittavansa mitään suhdetta. Ja silti jälkeenpäin molemmille meistä on selvinnyt, että jo se ensikohtaaminen oli kohtalokas. Vaikka mitään ei heti sen jälkeen tapahtunutkaan eikä todellakaan tiedetty toistemme ajatuksista, päinvastoin, molemmat pistettiin hanttiin minkä pystyttiin koska kummankaan mielestä ei todellakaan ollut oikea aika uudelle rakkaudelle saati millekään suhteelle.. .

Ja kun lopulta aika vei meidät yhteen, alkoi uusperheen arki. Johon ei ole käsikirjaa, vaikka todellakin ehdottomasti pitäisi olla!! Kuka ottaa huomioon kenet ja miten, kenen vastuulla on mikäkin ja miten kukakin käyttäytyköön. Jos on ihan tavallinen parisuhde haasteellista, niin uusperheessä kaikki vähintäänkin tuplaantuu, ellei triplaannu. Ellemme olisi rakastaneet toisiamme niin järjettömästi olisi tämä suhde kaatunut jo heti alkuunsa.

Ja kuitenkin, meinasi sitten kuitenkin kaatua omaan mahdottomuuteensa. Olimme jo erossakin, mutta maailmankaikkeudelle kiitos siitä, että saimme maailman parasta apua sillä hetkellä kun sitä kipeimmin tarvitsimme. Meillä oli monen monta ihan ammattiauttajia - ilman eri korvausta. Sitä en lakkaa hämmästelemättä. Yhtään euroa omaa rahaa emme käyttäneet, mutta juttelemassa kävimme siellä sun täällä viikko toisensa jälkeen. Ja se kyllä kannatti! Nyt tiedetään missä mennään, ketä toinen on ja miksi olemme tässä. Ja erityisesti: miksi olimme erota, vaikka rakastimme molemmat. Tältä pohjalta on hyvä suunnitella avioliittoa.