Tuli tuosta Kaino-Vienosta mieleen. Siis kun ei kaikki taida nimetä pihan ötököitä, vaikka olisi miten erikoisia. Osalla taitaa olla lemmikeilläkin nimet vain sen vuoksi että se nyt vaan on kätevämpää sanoa musti kuin vaikka että se keltainen koira. Ainakin koiraa kutsuttaessa. Ja eläinten inhimillistäminen se vasta saa monella karvat niskasta pystyyn.
Meillä tämä eläinten kanssa keskusteleminen tuntuu kulkevan suvussa, olevan siis periytyvää. Kun kerroin äidilleni Kaino-Vienosta ja meidän välisestä suhteesta, sain kuulla isäni jutelleen koko kesän mökin saunan lattialla asuneelle Elmeri-hämähäkille (Olikohan se Elmeri?). Sain sitten vain todeta, että oma tyttäreni oli taas koko kesän jutellut sudenkorennolle nimeltä Heimo, joka oli kuulema päiväkodinkin pihalla käynyt häntä katsomassa.
Kaikenlaista sitä suvussa voi periytyä. Ei se mitään, kun ei ole tämän vaarallisempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti