Häät, hääkakku ja se teline

Nyt oli ihana kakkutelineeni tositoimissa. Täytyy sanoa, että oli kyllä täydellinen! Vaikka itse sanonkin. Mutta koska kyseessä oli omat häät, niin se on kai pääasia että itse oli tyytyväinen koristuksiin ja tellinkeihin. Eihän sitä varmaan vierailla niin väliä olekaan. Vieraana on kivaa jos ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi ja sen lisäksi sen verran ohjelmaa ettei aivan tylsisty. Eipä sillä taida olla väliä onko servetit samaa väriä kakun kanssa ja missä telineessä kakku on. Kunhan on ja se on syötävää *virn*
Tai ainakin itse asian koen näin. Että useinmiten se on juuri se morsian joka murehtuu kaikenlaista epäoleellista, kuten servettejä, joita sitten vieraat tuskin huomaa. Tai jotain muuta vastaavaa. Tietysti tämä riippuu kovasti myös vieraista. Hirmuisen visuaaliselle ihmiselle on tietysti kamalan paha olla paikassa, jossa koko ajan katsoo, että miten asiat olisi voinut tehdä paremmin/kauniimmin/helpommin. Mutta en silti usko että vieraana ollessa sekään kovin paljoa häiritsee - kun ei ole ne omat juhlat.

Kakkujen sokerimassat tulivat tiistai-iltapäivällä (häiden ollessa lauantaina), pienten epäselvyyksien ja laskutuslisien jälkeen. Siihen asti elin jännityksessä, miten koko kakkujen käy. Massat tulivat HaveYourCakeandEatIt:ilta, josta sain kyllä hyvää palvelua. Soitinkin heille lopulta, että saatiin asiat nopeammin etenemään. Tekivät kyllä kaikkensa, jotta Royal Mail kuljetti paketin tänne "hyvin kaukaiseen" maahan asti. Maanantaina olin ostanut marketista pienen paketin valkoista massaa, josta olin tehnyt nuo liljat kakkujen päälle, mutta päällisiin tarvittiin niin paljon enemmän kuin yksi pieni paketti, että odotin viimeiseen asti tilattuja paketteja. Kannatti!

Kakut ei olleet sinne päinkään, mitä alunperin mallina ihastelin. Toiveena oli viereisen kuvan kakku (Wiltonin kakkukurssilta), mutta tosin yksikerroksisena joka tapauksessa. Mutta eihän mun taidot millään siihen riittäneet. Olin kyllä kuitenkin tyytyväinen siihen mitä sain aikaiseksi. Olivat ainakin itse tehdyn näköisiä, ja käsittääkseni syömäkelpoisiakin. Tuossa kuvassa kakut näyttävät kiiltävän kovasti, mutta eivät ne mielestäni aivan noin paljoa kiiltäneet luonnossa. Tosin illasta on osittain hämäriä muistikuvia, sillä olo oli kaiken aikaa hyvin tunteellinen, ja ihmeen kiireinen?
Kakkujen päälle ei tullut sellaista perinteistä hääpari-koristetta, sillä pääosa niistä oli niin tökeröitä, että en halunnut mokomiin rahojani tuhlata. Sen sijaan hankin Willow Treen mallistosta puisen patsaan, joka sijoitettiin kakkujen viereen. Tuota samaa patsasta olisi saanut hieman pienempänä ja jalustalla, jotta sen olisi voinut sijoittaa kakun päälle, mutta halusin tuon isomman. Se on nyt sellainen muisto, jolle katsotaan kotoa paikka. Muuten kaikenkaikkiaan tuolla Willow treellä on aivan ihania nuo patsaat. Jotenkin eteerisiä, ja kuitenkin maanläheisiä. Erityisesti pidän siitä, miten ovat kasvottomia. Eivät ole siten mitenkään tietyn näköisiä, vaan jokaiselle hahmolle on helpompi hahmottaa sellaiset kasvot mitkä ovat itselle tärkeitä. Tekisi mieli kerätä niitä enemmänkin. Mutta juuri saatiin taloa tyhjättyä kaikenlaisesta ylimääräisestä pikkusälästä, joten pitänee hieman itseään hillitä..

Kakkuteline

Tässä tämä nyt on, kuolaamani Wiltonin Puutarha (graceful tiers)- kakkuteline! Sen tilaamista pohdin pitkin kesää, ja nyt sitten sain sen tuliaisina sankariltani New Yorkista. Ja voi miten yksi tellinki voi saada naisimmeisen iloiseksi!

Käyttökokemuksia myöhemmin..

Bolero, osa 2

Ja jakun suunnittelu jatkuu. Lakanaversion ja lakanapala-kokeilujen jälkeen tuli pöytäliinaversio ja nyt päällä on jo vanhat samettiverhot! Lupaavaa.. Alkuperäisestä kaavasta on muuttunut oikeastaan kaikki, mutta silti oli äärettömän oleellista että oli pohja mistä lähteä liikkeelle! Nyt olen tyytymätön oikeastaan enää selkäkappaleeseen, mutta taidan odottaa makutuomaria kotiin ennenkuin lähden tätäkin vielä pilkkomaan ;)

bolero

Hetihän sitä piti kaavaa kokeilla. Kyllä tosta hyvä tulee, vai mitä? Hihoja, takakappaletta ja etukappaleita pitää vähän muokata, mutta muuten tuo on ainakin sinnepäin mitä ajattelin..

Tässäkin asiassa olen kyllä aivan toivoton. Siis kun päässä on se jokin tietty visio joka pitää sitten saada toteutettua, onnistui tai ei. Ei kai tuossakaan mallissa mitään noin niinkuin suuremmin ole vialla, mutta kun se ei nyt vaan ole "juuri sellainen". Mutta josko se sitten valmiina olisi. Ainakin edes sellainen riittävän hyvä. Riittävän hyvä on hyvä määre, täytän ne melkein itsekin ;)

Projekteja

Sitä tulee aina hamstrattua näitä kaikenlaisia pikku projekteja ja sitten aina vasta myöhemmin tajuaa, että ei siihen vuorokauteen tule siltikään mistään lisää tunteja.. ? Eikös olekin kummallista?  Tällä hetkellä päälimmäisenä projektina on tietysti ne häät, joihin on vielä jonkin verran tekemistä. Ja sitten on näitä muita, pikkuisen remonttia, sisustusta ja sen semmoista.

Yksi näistä tämän perheen projekteista on tuollainen ihana pieni asuntovaunu 70-luvulta. Siis todella pieni. Mutta täydellinen isännän Datsun 100A:n perään! Vaunu oli hankittaessa maannut varastona eräässä pihassa jo parikymmentä vuotta ja oli siinä kunnossakin sitten. Pahin kerros lähtiä päältä ihan painepesurilla, mutta sisältäkin poloinen oli aika kamalassa kunnossa. Sielläkin olisi tarvittu painepesuria..


  Nyt vaunu on raivattu tyhjäksi ja katon reiät on paikattu. Sisäkatto uupui, joten isäntä tässä eräänä ehtoona pisteli itse sahauttamiaan leppäpaneeleita sinne katoksi.Sellaisia hän kuulema joskus kultaisella 70-luvulla on vaunujen katoissa nähnyt. Enkä asiaa kyllä yhtään epäile.
Vähän jäi katonteko vaiheeseen, kun tässä välillä oli järjesteltävänä sellaiset kansanmusiikkifestarit, mutta homma jatkunee piakkoin - uskoisin. Ainakin jollain tasolla. Sillä tuolla pienellä vaunulla on oma roolinsa niissä meidän häissämme. Ainakin mikäli saadaan se edes pikkuisen enemmän vielä kuntoon.


Ja sitten sellainen toinen "pikku" projekti, jonka taas puhuin itselleni eräästä työkaluvajasta. Pieni, vanha pöytä laatikollaja hauskoilla pienillä yksityiskohdilla. En voinut millään vastustaa tätä, sillä minun mielestäni tuon pienen pöydän malli on vaan niin kertakaikkisen suloinen! Mutta kunto ei ole, kuten kuvasta näkyy. pöydän pinnasta on maali lähtenyt irti ja kolhuja on siellä täällä. Värikään ei sinänsä nyt oikein miellytä, vaikka saisi ehkä jopa jäädäkin, jollei pinta olisi niin rikki. Muuten tuo on kyllä periaatteessa ehjä ja umpipuuta, mitä arvostan kovasti. Laatikkokin toimii, paitsi että on tällähetkellä pikkuisen turvoksissa. Lukkoon sitä ei saa, mutta sekin asia on kaiketi korjattavissa. Että siinä on sitten kanssa sellaista pikku laittoa, ennenkuin pääsee likan huoneeseen työpöydäksi sellaisen ikäisensä isompien lasten pinnasängyn rinnalle. Intoa riittäisi tuonkin kohdalla, mutta kun se aika on oikeasti niin rajallista että välillä ei voi kuin ihmetellä, että mihin se kaikki oikein kuluukaan?



Häiden suhteen yhden projektin valmistuminen sentään jo lähenee, sillä löysin itselleni vihdoin kaavat, joista tehdä pukuuni bolero. Puku minulla on jo ollut valmiina, sillä se on ollut valmis jo yli 40 vuotta, mutta pikkuisen jotain peitettä kaipasin hartioilleni. Keli kun voi olla syyskuussa jo melkein millaista tahansa. No päätin tehdä pienen boleron ja mallinkin näin jo sieluni silmin. Kävin ostamassa kankaan ja olin aivan varma että tilattuani erästä käsityölehteä reilun vuosikymmenen, löytäisin varmasti montakin boleron kaavaa. No - en löytänyt.
Kuukkeloin ahkerasti, ja olisin voinut tilata Briteistä sellaisen jonka olisin kelpuuttanut, mutta kun hinta oli pikkuisen liian kova niin jäi sitten tilaamatta. Tuntui aivan uskomattomalta, että yhden kaavan löytäminen olisi niin haasteellista. Kävin vielä Turussa kangaskaupastakin kyselemässä, mutta tyhjin käsin tulin pois.

Kunnes tänään tuon armaani ehdotuksesta kävimme tutkimassa kirjaston hyllyjä. Hän oli vakuuttunut että sieltä varmasti löytyisi ja uskosti hän sitten kävikin kirjaa toisensa jälkeen läpi vielä siinä vaiheessakin kun minä olin jo melkein luovuttanut. Parkkiajan loppuminen tikitti koko ajan mielessä kun vielä juoksin kysymään apua. Ja lopulta löytyi vuoden 2007 Moda, jossa oli sellainen kaava, jota pystyn helpolla (toivottavasti) muokkaamaan mieluisaksi! Voi helpotuksen huokaus! Ilman tuota urhoollista puolisoa (joka siis yli kaiken inhoaa kaupungissa "juoksentelua") en olisi tänäänkään saanut itselleni sitä kaavaa.
Lehden löytymisessä oli vain yksi huono puoli. Siinä on meinaan vaikka kuinka monta "just mun näköistä" mallia, ja nyt sitten pohdinkin, että mistäköhän saisin tuon lehden itselleni omaksi, tai mitenköhän tuota kaavapaperia saisi kätevimmin kopioitua ;) Lisää projekteja..

Kakkua ja häitä

 Eikös olekin yllättävää, että näin kun häihin on enää 39 päivää aikaa, alkaa postauksetkin olemaan täynnä häitä! ;) Noh - en minä sentään pelkästään näillä teitä tule kiusaamaan, mutta oli tämmöinen häävalmistelupäivä. Kokeilin jälleen kerran pikkuisen muokattua piparireseptiä, ja luulen että se alkaa hiljalleen olemaan kohdallaan. Maistuu siis joltain ja saa silti pursotettua. Ja sitten tuo kakku. Sen kanssa ei tänään mennyt mikään niinkuin piti, mutta loppuun astihan se oli silti vietävä. Taikinasta jäi uupumaan leivinjauhe, kun en sitä yleensä kakkupohjissa käytä, puskissa ei ollut vadelmia ja kermahyytelökin piti tehdä liivatelehdistä alkaen. Sokerimassaa en ole ikipäivänä käsitellyt ja muutenkin kaikki oli vielä hukassa. Muotitkin oli aivan väärän kokoisia.. ;) Mutta kuitenkin, tein kakkupohjan, mustikkakermahyytelön ja kuorrutin koko komeuden vihreällä sokerimassalla. Kun kakku ei kerran noussut pätkääkään, sitä riitti vain puolikkaaseen, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Sokerimassan kanssa nuukailin ja se meni heti vekeille ja kupruille ja rutuille, mutta maku onneksi silti säilyy. Sitä kun nyt kerran pitäisi testata..

Kakun päälle pitäisi tulla valkoisia liljoja, tai jotain sinne päin. Ja valkoista helminauhaa.. No juu. Ei sitten ollut muotit ihan sinne päinkään, mutta harjoittelin sitten kuitenkin. Värejäkin ostin, jolla noita piti värjäillä, mutta sitä suttaa en viitsi edes postata näkyviin. Taikka kuvia siitä "helmi"nauhasta.. Voi kökkö sanon..

Niin siis eihän tuota kakkua siis ole tosiaankaan mikään PAKKO tehdä itse, mutta kun.. noh - minä olen minä ja vaikka ei ole pakko, niin tavallaan kuitenkin on. Kun minä haluan *polkee jalkaa*- ;)

Mistä pääsenkin seuraavaan aiheeseen. Siis hääjärjestelyihin. Me järjestämme häät itse: ruuat, koristelut, ohjelmat, vihkikaavat .. kaikki. Koska haluamme. Eritysesti minulle on tärkeätä tehdä mahdollisimman paljon itse. Tietysti asiaan vaikuttaa myös raha, jota ei ole, mutta vaikka olisikin, en uskoisi tilaavani tätä enempää ulkopuolelta. Minusta tuntuisi suunnattoman vieraalta kävellä "avaimet käteen" juhliin, ja juhlia omia häitäni. Tuntisin olevani jonkun toisen häissä. On tuottanut suunnatonta tyydytystä käydä tulevan aviomiehen kanssa sienimetsällä, mustikkametsässä, palvaamossa yms ja hankkia ruokia meidän häihin. Siis kykkiä yhdessä jossain puskassa sormet sinisinä, jotta kakussa olisi mustikoita <3

Eräällä foorumilla asiasta keskusteltuani sain kommenttia, että "meille hääpäivä on sellainen kerran elämässä tapahtuma, että ei sitä itse voi tehdä" ja "onhan se tietysti niin, että kaikesta voi säästää, mutta meille tämä on niin tärkeä päivä, että tästä ei sentään säästetä". Ja vaikka osaan aika hyvin mielestäni ohittaa epämiellyttävät nettikirjoittelut, niin nämä ajatukset melkein satutti. Että koska teemme kaiken itse ja säästämme siis samalla rahaa, meille tuleva päivä ei ole tärkeä tai kerran elämässä tapahtuma? Tiedän, että noin suoria johtopäätöksiä ei kannattaisi tehdä, mutta siltä se kuitenkin omaan korvaan kuullosti.
Ja toisaalta, kun itseni tunnen mielestäni aika hyvin, tiedän, etten kertakaikkisesti voisi mennä häihini, jossa ihan kaikki olisi muiden tekemää. Vaikka olisin itse ne asiat paperilla suunnitellut ja joku olisi ne toteuttanut, ei ne silti tuntuisi oikealta. Saati että käyttäisin jotain weddingplaneria, joka suunnittelisikin minun puolestani! Hui!

Meillä ei ole ollut milloinkaan helppo rakkaus. Tai rakastaminen on aina ollut helppoa, ensi silmäyksestä lähtien. Mutta muuten. Olemme tavanneet niin, että me molemmat olimme vielä virallisesti naimisissa. Ja vaikka molempien edellinen suhde oli jo loppu, ei kumpikaan kuvitellutkaan tapaavansa ketään uutta, saati aloittavansa mitään suhdetta. Ja silti jälkeenpäin molemmille meistä on selvinnyt, että jo se ensikohtaaminen oli kohtalokas. Vaikka mitään ei heti sen jälkeen tapahtunutkaan eikä todellakaan tiedetty toistemme ajatuksista, päinvastoin, molemmat pistettiin hanttiin minkä pystyttiin koska kummankaan mielestä ei todellakaan ollut oikea aika uudelle rakkaudelle saati millekään suhteelle.. .

Ja kun lopulta aika vei meidät yhteen, alkoi uusperheen arki. Johon ei ole käsikirjaa, vaikka todellakin ehdottomasti pitäisi olla!! Kuka ottaa huomioon kenet ja miten, kenen vastuulla on mikäkin ja miten kukakin käyttäytyköön. Jos on ihan tavallinen parisuhde haasteellista, niin uusperheessä kaikki vähintäänkin tuplaantuu, ellei triplaannu. Ellemme olisi rakastaneet toisiamme niin järjettömästi olisi tämä suhde kaatunut jo heti alkuunsa.

Ja kuitenkin, meinasi sitten kuitenkin kaatua omaan mahdottomuuteensa. Olimme jo erossakin, mutta maailmankaikkeudelle kiitos siitä, että saimme maailman parasta apua sillä hetkellä kun sitä kipeimmin tarvitsimme. Meillä oli monen monta ihan ammattiauttajia - ilman eri korvausta. Sitä en lakkaa hämmästelemättä. Yhtään euroa omaa rahaa emme käyttäneet, mutta juttelemassa kävimme siellä sun täällä viikko toisensa jälkeen. Ja se kyllä kannatti! Nyt tiedetään missä mennään, ketä toinen on ja miksi olemme tässä. Ja erityisesti: miksi olimme erota, vaikka rakastimme molemmat. Tältä pohjalta on hyvä suunnitella avioliittoa.

Tilaus englannista

Teinpä sitten elämäni ensimmäisen kakkutarviketilauksen "Have Your cake and Eat It":sta. Tarkoituksenani on pääasiassa käyttää näitä nyt sen suunnittelemani hääkakun tekemiseen. Saa nähdä saanko aikaiseksi sellaisen mistä haaveilen.

Tilaus sisälsi vihreää ja valkoista sokerimassaa, kaulimen, vihreää elintarvikeväriä, puuteriväriä, helminauhamuotin sekä muutama koko liljamuotteja. Niin ja arabikumia purkki, mutta sitä en ajatellut käyttää kakkuun ;)

Nopea oli toimitus, sillä tilaus lähti tiistaina ja toimitus oli perjantaina. Tosin tilaus olisi  lähtenyt jo viikkoa aiemmin, mutta silloin ei maksaminen onnistunut millään ja sitten tulikin eteen oma viikon reissu. Samainen reissu on pitänyt tämän bloginkin hiljaisena.
Nyt lähden tekemään kakkupohjaa ja lisäilen kuvia sitä mukaan kun kakun valmistus etenee.. tai ehkä vasta lopputuloksesta. Jos siitäkään, sikäli mikäli siis se onnistuu lainkaan.. Onneksi on suunnitelma B, mikäli tämä ei onnistu. Ja ainahan kakun voi vaikka tilatakin..

Projekteja ja rajanvetoja

Tässä talossa tuntuu nyt olevan jos jonkinlaista projektia käynnissä. Sen lisäksi, että tällä vähän remontoidaan, niin samaan syssyyn pistetään sitten vähän jokaista huonetta uusiksi. Asukkaat vaihtavat huoneita ja huonekalut sitten samaten. Yläkerrasta alakertaan ja välillä ulkorakennukseen asti. Ja projekti ei kun leviää ja tarttuu kuin pahin syysflunssa. Joka ainoasta huoneesta löytyy vähän jotain laitettavaa. Kaikki paikat ovat täynnä kasseja, pusseja, nyssyköitä ja laatikoita. Ja jokainen kätkö käydään läpi ja aarteet arvioidaan.

Me olemme pikkuisen hamstereita. Kumpikaan ei kerää ihan samoja tavaroita kuin toinen, mutta eipä ole varaa sanoa toisen hamstrauksista, kun on itsellä oma jemma kaapissa. Mutta kun niitä kaikkia voi tarvita joskus. Tai sitten ei. Nyt on koitettua löytää hieman järkeä pahimpiin hamstrauksiin. Että ihan kaikkea ei olisi aivan pakko säästää. Tilannetta hankaloittaa se, että kun molemmat on pikkuisen tuohon käsityöläisyyteen kallellaan ja kaikenlaisia vuosikausia marinoituja tavaroita oikeasti välillä jalostuu jos miten hienoiksi käyttöesineiksi, niin poisheittämisen kynnys on korkealla. Kun sanonta "tätä voi joskus tarvita" on oikeasti tullut todistetuksi moneen kertaan.

Mutta sitten sen rajan vetämisen kanssa. Minulla on tapana säilyttää kaikenlaisia pahvilaatikoita, kauniita kasseja, pakkausmateriaaleja, nyörejä ja muita postitus- ja lahjapakkaamiseen tarvittavia tavaroita. Niitä tarvitaan ja niitä käytetään. Kankaistakin tulee käytettyä välillä niitä kaikkein kamalimpiakin. Ellei muuhun niin vaikka naamiasvaatteisiin tai maalaussuojaksi. Samaten hamstraan kaikenlaista mistä voisi askarrella jotain tai tehdä vaikka kortteja. Nämä kaikki mahtuvat vielä suht pieneen tilaan. Hieman enemmän tilaa vievät minun "tämän pistän ihan kohta myyntiin"-tavarat, joita oikeasti on tällä hetkellä liikaa, mutta myyminen tuntuu jotenkin just nyt hirmu raskaalta ja työläältä...

Mutta sitten - kun meillä on huonekalujakin vähintäin yhden kaksion verran varastossa. Nyt ne ovat remontin alla vielä lisääntyneet yhden sohvakaluston verran. Mutta kun niitäkin voi tarvita, jos vaikka pitää äkkiä kalustaa joku asunto jossain, tai lainata jollekin, tai tarjota isommille neidelle hätämajoitusta tai lisähuonekaluja. Tai tulee pitkäaikaisvieraita. *huoh* Ne ovat jo kertakaikkiaan liikaa. Ja silti - tänään kannoin kotiin ihanan, vanhan, kertakaikkista kunnostusta vaativan pienen laatikollisen pöydän. Jälleen yksi projekti lisää. Huonekalujen läjässä odottaa jo aikaa parempaa kaksi ihanaa vanhaa 50-luvun nojatuolia, joista toinen on jo puuosille asti purettu odottamassa uusia kuoria. Ja niille on ruokasalin nurkassa paikkakin jo valmiina. Mutta kun niiden laittaminen vaatisi hieman aikaa ja rahaa, ja koko talo on jo valmiiksi hyrskyn myrskyn remontin ja muun sortteeraamisen keskellä. Että kyseisiä aineksia, eli sen enempää aikaa kuin rahaakaan ei ylimääräisiin ole. Ja sitten kannan yhden "ihanan" projektin taloon lisää. *huoh*

No - onhan tässä tietysti muutakin projektia kuin tämä talo. Olen tuon toisen, aikaste ihanan hamsterin kanssa menossa alkusyksystä naimisiin ja kuten kuvaan kuuluu, täytyy siihenkin kaikki pyrkiä tekemään itse. Tietysti! Mutta äkkiähän sitä nyt parissa kuukaudessa pistetään pystyyn sadan hengen häät - vai mitä? Ja on tässä ennenkin järjetetty jos jonkinlaisia kekkereitä. Kuukausi ennen häitä isännöidään pikkuisia musiikkifestareita ja sitten niiden ja häiden välissä tuo toinen hamsteri käy hiukan maailmalla kilpailemassa maailmanmestaruuksista samalla kun minä aloitan projektiluontoisen (luonnollisesti!) työn. Onneksi ei olla pahasti stressaavia luonteita! Eikä odoteta niistä häistäkään mitään kiiltokuva-juhlia. Pikemminkin toivotaan että kaikilla olisi kotoisa olo ja rento meininki. Niin että jälkikäteen vaan laulellaan niinkuin Putte Possun syntymäpäivien jälkeen että: "ja siellä kaikilla oli niin mukaavaa..".


Siitä ihanasta pikkupöydästä laitan projektikuvia kun sen kimppuun pääsen. Tähän loppuun lisään kuvan tapetista, joka aloitti koko tämän aina vain laajenevan projektin. Kun tämä nyt vaan oli meidän mielestämme niin ihana. Tapetti on Komarin yhdessä National Geographyn kanssa suunnittelema tapetti, jonka nimi on Merian. Nimi viittaa luonnontieteilijään ja kuvittajaan Maria Sibylla Merianiin (1647-1717), joka tutki kasveja ja hyönteisiä erityisesti Surinamilla* ja teki niistä aivan käsittämättömän upeita maalauksia. Hänen tarkat havaintonsa ja dokumentointinsa perhosen muodonvaihdoksesta saivat sen aikaiset ihmiset käsittämään, että ötökät eivät olleetkaan pirun mullasta synnyttämiä. Mutta vaikka tapetti on huikean upea, eihän sen kanssa sitten sopinut yhteen kertakaikkisesti mikään entinen, joten siitä se sitten lähti, lumipalloefekti. Kaunista tästä nyt tulee, joskus, kun projekti ehkä kenties joskus loppuu. Sitä odotellessa..

*päivän turhatieto: Surinamilla eli vielä 8000 vuotta sitten jättiläislaiskiainen (Megatherium americanum), joka oli  norsun kokoinen, yli kuusi metriä pitkä ja painoi jopa seitsemän tonnia!