Tykkään meidän takasta!

Tässä sähkökatkojen luvattuna aikana en ole voinut kuin myhäillä, miten ihanaa on kun on puulämmitys. Niin että takka ja hella ovat aina käyttökunnossa ja niihin on liiterillinen kuivia puita. Ja että osaamme niitä myös käyttää. Meitä ei sähkökatkokset ainakaan palelluta! Tuo on siis ollut aina hyvin käytännöllinen. Mutta nyt se on myös mielestäni kaunis. Miten voikin olla, että ihan vain pelkkä maalipinta saa niin suuren muutoksen aikaiseksi? Entinen nokeentunut keltainen tiili on nyt vaalea, puhdas ja siisti. Ja takka monta kuutiota pienempi, tai ainakin näyttää siltä. Mustat luukut näyttävät näteiltä ja jo aiemmin takan kolossa ollut peilikin on jotenkin paljon edustavampi? En voi kuin ihmetellä.

Sain pinon itselleni täysin tuntemattomia sisustuslehtiä ja naureskelin itsekseni, miten me olemmekaan yllättävän trendikkäitä! Sen lisäksi että kauden väri on mitä ilmeisemmin valkoinen (ja musta) oli melkein jokaisessa lehdessä jonkun eläimen sarvet seinällä! Miten me olemmekaan osanneet olla niin edelläkävijöitä, kun meillä on noita sarvia ollut seinällä jo useamman vuoden.. ;) *hih* Mutta meidät tuntien täytyy kyllä tunnustaa, että meillä tuo takka on valkoinen vielä silloinkin kun keltatiiliset takat tulevat uudelleen muotiin ja sarvetkin pysyvät seinällä vaikka muoti muuttuisi. Mutta tämä tuskin yllättää kovinkaan monia..


Mutta se tuossa, mistä aivan erityisesti pidän, on takan keskellä, peilin edessä olevalla pienellä tasolla. Se on tuo ylväs peura, joka katsoo sieltä sijaltaan meitä maan matosia. Hän on muutaman vuoden takainen löytö Citymarketista, joulukoristeiden joukosta. Sillä tietystihän tuollainen poron oloinen otus on joulukoriste? Paitsi ei minulle. Tuon patsaan pinta on kuin samettia ja jotenkin tuo eläin on niin arvokkaan oloinen, että kesti pitkään ennenkuin tiesin mihin hänet laittaisin. Tiesin, että paikan pitäisi olla arvokas, mutta olento on niin pieni ja siro, että pöydillä ja hyllyillä hän vain hukkui sinne, vaikka hylly olisi ollut tyhjäkin. Takan maalauksen jälkeen löytyi täydellinen paikka! Sieltä hän katsoo meidän ruokailua, kun syömme riista-aterioitamme. Katsoo, että kunnioitamme metsän antia ja syömme kunnioituksella niitä, jotka ovat meidän vuoksemme kaadettu. Oikeutettua työtä.

Pantahollari

Tuossa ennen häitä tuli myös vähän siivottua, kun taloon tuli yövieraita häiden ajaksi, ja keräilin sitten remontin jäljiltä rojuja pinnoilta pois. Käteen osui vanha imurin letkun pidike. Tuollainen tylsä ja nyt viraton metallihollari. Päähäni välähti idea: tässä on nyt pidike likan joka puolella lojuville pannoille. Kun tuommoisella pikkulikalla voi olla niitä yllättävän paljon, ja toisaalta ei ikinä ainuttakaan silloin kuin tarvittaisiin, sillä ne vaan hukkaantuvat. Ja niille on todella hankala keksiä paikkaa, koska vievät tilaa kohtuuttoman paljon.

Mutta ei enää. Vessan seinän piilossa olevaan koloon on ruuvattu nyt tuo hollari, ja siinä on näiden pantojen paikka. Jo löytyy!

Eihän tuo kaunis ole, mutta ratkaisuna toimiva. Tässä kohtaa se riittää.

Maali tekee ihmeitä

Meillä puuhella on emännän unelma. Millään ei ole niin ihana kokata kuin kunnon puilla lämpenevällä hellalla. Koko syksyn, talven ja kevään saan lämmitellä hellan vieressä tuhat rautaa tulella ja nauttia täysin siemauksin kokkaamisesta. Kunnes kelit lämpenevät ja hella lämmittää taloa niin paljon, että kukaan ei enää kestä. Jolloin hella pistetään talviteloille ja on siirryttävä sähköhellan viereen. Ja joka kesä odotan kuin kuuta nousevaa sitä, kun kelit edes vähän viilenee ja pääsee taas tekemään kunnolla ruokaa!  Sähköhellalla tehdään vaan sellaista pikaeinestä, keitetään pottua ja makaronia, pikkuisen soosia toisessa pannussa. Eihän siihen mahdu kunnolla edes kaikki tarvitsemani kattilat tai pannut puhumattakaan siitä että voisi hellankulmalla jotain haudutella..

Tänä syksynä kokkailut alkavat kuitenkin uusissa, vaaleammissa merkeissä: hella saa pintaansa pakkelia ja maalit. Tähän mennessä olen tuota keittiön keskipistettä pitänyt ihan siistinä ja vaaleanakin, kunnes ensi kerros maalia tuli pistettyä päälle. Ja voi hyvä ihme mikä ero! Ja tuossa kuvassa maalia on vasta ensimmäinen ohut kerros. Tuosta tulee ihan uusi hella! Ja vielä sellainen, jota voi sitten rätillä oikeasti pyyhkiä puhtaaksi kun "rapatessa" vähän roiskuu. Ei niin että olisin kovin suttainen kokki, mutta joskus sitä on hieman kiire kun monta pataa on hellalla yhtäaikaa ja on tullut pistettyä vähän liian monta puuta pesään samalla kertaa..

Tuossa on nyt enää vain yksi vika: kun tuota maalattua tiiliosaa nyt katselee, niin täytyy sanoa että tuo huuva täytyy myös maalata, ja tapetit vaihtaa, ja listat hioa ja ja ja ja.. Pikku projektia taas tiedossa ;) Ihanaa!

Projekteja ja rajanvetoja

Tässä talossa tuntuu nyt olevan jos jonkinlaista projektia käynnissä. Sen lisäksi, että tällä vähän remontoidaan, niin samaan syssyyn pistetään sitten vähän jokaista huonetta uusiksi. Asukkaat vaihtavat huoneita ja huonekalut sitten samaten. Yläkerrasta alakertaan ja välillä ulkorakennukseen asti. Ja projekti ei kun leviää ja tarttuu kuin pahin syysflunssa. Joka ainoasta huoneesta löytyy vähän jotain laitettavaa. Kaikki paikat ovat täynnä kasseja, pusseja, nyssyköitä ja laatikoita. Ja jokainen kätkö käydään läpi ja aarteet arvioidaan.

Me olemme pikkuisen hamstereita. Kumpikaan ei kerää ihan samoja tavaroita kuin toinen, mutta eipä ole varaa sanoa toisen hamstrauksista, kun on itsellä oma jemma kaapissa. Mutta kun niitä kaikkia voi tarvita joskus. Tai sitten ei. Nyt on koitettua löytää hieman järkeä pahimpiin hamstrauksiin. Että ihan kaikkea ei olisi aivan pakko säästää. Tilannetta hankaloittaa se, että kun molemmat on pikkuisen tuohon käsityöläisyyteen kallellaan ja kaikenlaisia vuosikausia marinoituja tavaroita oikeasti välillä jalostuu jos miten hienoiksi käyttöesineiksi, niin poisheittämisen kynnys on korkealla. Kun sanonta "tätä voi joskus tarvita" on oikeasti tullut todistetuksi moneen kertaan.

Mutta sitten sen rajan vetämisen kanssa. Minulla on tapana säilyttää kaikenlaisia pahvilaatikoita, kauniita kasseja, pakkausmateriaaleja, nyörejä ja muita postitus- ja lahjapakkaamiseen tarvittavia tavaroita. Niitä tarvitaan ja niitä käytetään. Kankaistakin tulee käytettyä välillä niitä kaikkein kamalimpiakin. Ellei muuhun niin vaikka naamiasvaatteisiin tai maalaussuojaksi. Samaten hamstraan kaikenlaista mistä voisi askarrella jotain tai tehdä vaikka kortteja. Nämä kaikki mahtuvat vielä suht pieneen tilaan. Hieman enemmän tilaa vievät minun "tämän pistän ihan kohta myyntiin"-tavarat, joita oikeasti on tällä hetkellä liikaa, mutta myyminen tuntuu jotenkin just nyt hirmu raskaalta ja työläältä...

Mutta sitten - kun meillä on huonekalujakin vähintäin yhden kaksion verran varastossa. Nyt ne ovat remontin alla vielä lisääntyneet yhden sohvakaluston verran. Mutta kun niitäkin voi tarvita, jos vaikka pitää äkkiä kalustaa joku asunto jossain, tai lainata jollekin, tai tarjota isommille neidelle hätämajoitusta tai lisähuonekaluja. Tai tulee pitkäaikaisvieraita. *huoh* Ne ovat jo kertakaikkiaan liikaa. Ja silti - tänään kannoin kotiin ihanan, vanhan, kertakaikkista kunnostusta vaativan pienen laatikollisen pöydän. Jälleen yksi projekti lisää. Huonekalujen läjässä odottaa jo aikaa parempaa kaksi ihanaa vanhaa 50-luvun nojatuolia, joista toinen on jo puuosille asti purettu odottamassa uusia kuoria. Ja niille on ruokasalin nurkassa paikkakin jo valmiina. Mutta kun niiden laittaminen vaatisi hieman aikaa ja rahaa, ja koko talo on jo valmiiksi hyrskyn myrskyn remontin ja muun sortteeraamisen keskellä. Että kyseisiä aineksia, eli sen enempää aikaa kuin rahaakaan ei ylimääräisiin ole. Ja sitten kannan yhden "ihanan" projektin taloon lisää. *huoh*

No - onhan tässä tietysti muutakin projektia kuin tämä talo. Olen tuon toisen, aikaste ihanan hamsterin kanssa menossa alkusyksystä naimisiin ja kuten kuvaan kuuluu, täytyy siihenkin kaikki pyrkiä tekemään itse. Tietysti! Mutta äkkiähän sitä nyt parissa kuukaudessa pistetään pystyyn sadan hengen häät - vai mitä? Ja on tässä ennenkin järjetetty jos jonkinlaisia kekkereitä. Kuukausi ennen häitä isännöidään pikkuisia musiikkifestareita ja sitten niiden ja häiden välissä tuo toinen hamsteri käy hiukan maailmalla kilpailemassa maailmanmestaruuksista samalla kun minä aloitan projektiluontoisen (luonnollisesti!) työn. Onneksi ei olla pahasti stressaavia luonteita! Eikä odoteta niistä häistäkään mitään kiiltokuva-juhlia. Pikemminkin toivotaan että kaikilla olisi kotoisa olo ja rento meininki. Niin että jälkikäteen vaan laulellaan niinkuin Putte Possun syntymäpäivien jälkeen että: "ja siellä kaikilla oli niin mukaavaa..".


Siitä ihanasta pikkupöydästä laitan projektikuvia kun sen kimppuun pääsen. Tähän loppuun lisään kuvan tapetista, joka aloitti koko tämän aina vain laajenevan projektin. Kun tämä nyt vaan oli meidän mielestämme niin ihana. Tapetti on Komarin yhdessä National Geographyn kanssa suunnittelema tapetti, jonka nimi on Merian. Nimi viittaa luonnontieteilijään ja kuvittajaan Maria Sibylla Merianiin (1647-1717), joka tutki kasveja ja hyönteisiä erityisesti Surinamilla* ja teki niistä aivan käsittämättömän upeita maalauksia. Hänen tarkat havaintonsa ja dokumentointinsa perhosen muodonvaihdoksesta saivat sen aikaiset ihmiset käsittämään, että ötökät eivät olleetkaan pirun mullasta synnyttämiä. Mutta vaikka tapetti on huikean upea, eihän sen kanssa sitten sopinut yhteen kertakaikkisesti mikään entinen, joten siitä se sitten lähti, lumipalloefekti. Kaunista tästä nyt tulee, joskus, kun projekti ehkä kenties joskus loppuu. Sitä odotellessa..

*päivän turhatieto: Surinamilla eli vielä 8000 vuotta sitten jättiläislaiskiainen (Megatherium americanum), joka oli  norsun kokoinen, yli kuusi metriä pitkä ja painoi jopa seitsemän tonnia!