Lego-hahmoja ja uusi lemmikki

Jo tuossa vuosi sitten keksittiin tytön kanssa ensi kerran, että Legon minifigureita kun sekoittelee, löytyykin yllättäen tuttuja ihmisiä. Silloin kasattiin ensimmäiset ihan tarkoituksella ja tuttu pariskunta sai "näköis-minifigursinsa" lahjaksi. Settiin pääsi mukaan myös heidän koiransa. Oli hauskaa löytää myös noita lyhyitä jalkoja, joilla saatiin pariskunnan pituuserokin hieman näkyviin.
Nyt kun tuli myyntiin series 10, todettiin, että pienellä yhdistelyllä niistä löytyi suoraan sekä tytön ukki että sisko.

Ja ei kun niitä hankkimaan! Eli siis käytännössähän tämä tapahtui niin, että seisoimme tytön kanssa cittarin legohyllyjen välissä hipelöimässä niitä minifigureista-pusseja kunnes tarpeelliset ukot löytyivät. Saimme vain muutaman kummastuneen katseen, loput eivät ehkä kehdanneet tuijottaa.
Mutta oli se sen arvoista! Nämä taitavat mennä joskus lahjoiksi. Hieman harmittaa ukin yrmeä ilme, mutta toisaalta oikea ukkikaan ei ole mikään tyhjännauraja, joten kyllä se hälle silti sopii.

Mukaan kuvaan tuli myös pillimehu sekä pillimaito. Ne ons siis tuolla ukkojen takana olevat purnukat.

Niin ja sitten se uusi lemmikki. No se on minun Hurjapääni, ihana, komea pieni Kotka! Hän sai minut tekemään pienen sarjakuvankin itsestään putoamalla osalta. Kas kun olin ottamassa hänestä ulkoilmakuvaa, tuli tuulenpuuska ja pudotti maahan. Ja kun se poloinen sitten oli siellä puskassa seljällään kuin ihka oikea, ikkunaa päin lentänyt tirppa, niin syntyi ajatus kuvata myös se hetki. Ja sitten mopo lähti käsistä ja tuli kuvasarja. Että semmoista...

Iloinen yllätys, löysin ale-legoja!

Olen löytänyt nyt parin viikon sisällä pari edullista lego-laatikkoa. Legot kun ovat niin kovin harvoin todella alennuksessa, niin tämmöiset jotka löytää alle puolen hinnan lähtee kyllä heti matkaan. Kumpikin näistä laatikoista oli tavallaan piilossa, toinen Tarjoustalossa ihan hyllyssä, johon tarjoushinta oli korjattu täysin normaalihintaisen tuotteen värisellä valkoisella hintalapulla (?) ja toinen löytyi sitten Citymarketin alekorista. Tosin se kori ei näyttänyt yhtään alekorilta, eikä siinä ollut mitään isoja ale-lappuja, mutta laatikon päällä oli sentään oranssi hintalappu. Tuonko vuoksi sitten olen sitä mieltä ettei legoja ole tarjouksessa, kun ne kätketään tuolla tavalla, ihan tahallaan ettei addikti huomaa niitä helpolla?

Tämmöiset olen löytänyt:

  Aivan peruslegoja pakillinen, hinta passelit 6€. Mukana kaksi ikkunaa, ovi, kattopaloja, osia autoon ja helikopteriin, yksi ukko ja peruspalikoita läjä. Tosi hyvä setti. Joskus kun olin pieni tuntui, että erikoispalikoita oli kaksi ja peruspalikoita kaksisataa. Nyt kun ostaa jonkun laatikon, siinä tulee sen tuhat pikkuista nippeliä ja nappelia ja erikoisosien erikoisosia. Mutta ihan tavallisia, erivärisiä palikoita ei oikeastaan tule mistään. Tässä niitä sitten tuli. Ja mielestäni ihan järkihintaankin vielä. Nyt harmittaa vain se, että ostin vain yhden. 

Toinen löytämistäni laatikosta kuului Kingdoms-sarjaan, jota meillä ei aiemmin olekaan. Pääosin siksi, että ne on musta jotenkin sellaisia liian väkivaltaisia tai jotain. Sotajuttuja. Tuon ostin pääasiassa tuon hevosen vuoksi, mutta eipä se haitannut että tuli nuo kaikki muutkin osat siinä mukana. Hevosella on noissa kuvissa tuollainen harmaa maski päässään, joka tekee aika hurjan näköiseksi, mutta senhän saa tietysti pois. Juuri nyt nuo samaiset rattaat ovat tuolla täynnä kukkia ja hevosta ratsastavalla ritarillakin on syli kukkia täynnä. Ovat kuulema menossa viemään prinsessalle kukkia. Ja tuon paketin hinta oli päätähuimaavat viisi euroa. Siis 5€! Eihän sitä voinut hyllyyn jättää ;)

Tämmöisiä löytöjä voisi tehdä useamminkin!

Kuka vei kesän?

Mihinköhän se kesä meni? Vai tuliko sitä edes? Ihan kuin olisi yhä vielä toukokuu ja odottelisin kesän alkua. Mutta pihlajanmarjat ovat puissa punastuneet ja kasvimaalla kaikki on jo (melkein) valmista. Vain myöhään laitetut tomaatit ovat vasta raakileita täynnä. Eli kevättouhuja tuli kyllä tehtyä ja kesälläkin jotain hoidettua kun kaikki ei olekaan kuollutta, mutta miksi silti tuntuu että kesää ei koskaan tullutkaan? Onko se hellepäivien puute? Kelithän olivat vähän semmoisia, että melkein olisi voinut luulla elävänsä jatkuvaa kevättä. Huhtikuussakin voi olla ne kaksi hellepäivää, mutta muuten on ihan keväistä vielä. Heinäkuu taisi olla samanlainen. Ja sitten kaikenlaisia reissuja, paljon poissa kotoa, ehkä siksikin aika tuntui hukkaantuvan johonkin. Tai sitten se oli tämä sairastaminen, joka vei voimat ja esti tekemästä sellaisia asioita joita kesällä yleensä tulee tehtyä. En tiedä.

Oli miten oli, kesä meni, ja nyt eletään jo elonkorjuu-kuukautta. Tai pitäisi ainakin. Ulkona olisi jos jonkinmoista kasvista, jota pitäisi nyt kerätä talteen. Ja jota jo olisi pitänyt kerätä, muttei ole ollut aikaa tai terveyttä moiseen. Oli todella hyvä vadelmavuosi, niin kosteata että pensaista löytyi muitakiin kuin pihkapäitä. Mustikkaakin kuulema oli, mutta meillä niitä on nyt vain parisen purkkia. Kanttarelleja löytyi jo muutama viikko sitten, varmasti olisi nytkin, jos lähtisin takapihalta etsimään.

Vointi vain on heikko. Pistää miettimään elämän mielekkyyttä se, että voimat riittävät tähän nettielämään, muttei oikeaan. Onhan täälläkin välillä ihan kivaa, mutta olisi se kuitenkin kivampaa elää sellaista ihan irl-elämää. En ymmärrä niitä, jotka vapaaehtoisesti valitsevat ennemmin nettielämän. Tai olisiko siinä juuri se, että jos saisin ihan itse valita, voisi tämä tuntuakin houkuttelevammalta? Ehkä. Eikös se yleensä mene niin, että mitä pakotetaan, sitä ei haluaisi?

Lego-maailma ja muuta

On se ihanaa kun talossa on sen ikäinen lapsukainen, että äiti voi hyvällä omalla tunnolla ostella legoja!  Ne kun ovat aina olleet mulle heikko kohta ja aina vaan löydän niistä iloa. Ja niissä on aina jotain niin ihanaa vaan edelleen. Itselleni en niitä olisi sellaisenaan kehdannut varmaan ikinä ostaa, mutta kun on joku toinen, pieni ihminen, jonka kanssa tämän ilon voin jakaa, niin jo onnistuu ostaminen. Ja onneksi siis tuo pieni ihminenkin pitää legoista, ihan oikeasti, ettei tarvitse käyttää häntä vain verukkeena.

Viimeisimpänä leikkinä oli minifigures-ukkojen piirileikki. En ihan päässyt perille mikä tässä leikissä oli juonena, mutta melkein kaikki ukot siihen kuitenkin tarvittiin;

Näin äitinä voin onneksi päättää mitä "minun" ukoilleni tapahtuu. Eli siis niille Minifigures-ukoille, jotka minä kaupassa valitsen. Ne kyseiset pussithan ovat sellaisia, ettei niistä etukäteen voi tietää mitä sisällä on, mikä on minusta melkeinpä raivostuttavaa. Minä haluan tietää mitä ostan ja tutustua siihen etukäteen! Mutta koska en siis voi, olemme siitä noloja asiakkaita tytön kanssa, että hipelöimme jokaista pussia etukäteen siten, että pyrimme arvaamaan aina mitä pussissa on. Emmehän halua saada läjää samanlaisia ukkoja kun vaihtoehtoja on vaikka miten paljon! Tietysti se on aika noloa niitä siellä hyllyjen välissä tunnustella, mutta en mahda mitään, sillä jo nuukuuden nimissä olen sitä mieltä, etten halua meille vaikkapa kymmentä samanlaista kamalaa örkkiä joista ei kumpikaan tykkää. Me halutaan joka sarjasta ne meidän mielestä kivat jutut. Tyttö haluaa (tyttö-)rokkareita ja ties mitä häätyttöja jne. Aika usein toiveena on joku tyttö-ukkeleista. Minä en ole aiemmin halunnut erityisesti mitään, valikoinut vaan jonkun ihan ok ukon ja antanut sitten tytölle leikkiin. Mutta nyt seiskasarjassa oli niin söpö pupuksi pukeutunut ukkeli että olin ihan myyty. Ja niin - tämä ukkeli seisoo nyt piristämässä päivääni auton kojelaudalla:

Eikös hän ole söötti!!

Juuri tänään kävimme ostamassa molemmille taas omat pussukat, ja sain hauskan säkkipillinsoittajan, vaikka luulin saavani tarzanin. Eli eivät meidän arvaukset mene kuitenkaan ihan nappiin. Mutta tuo säkkipillin soittaja on melkeinpä hauskempi kuin Tarzan, sillä tuollapa on ihka oikea hame päällään! Ja sitä ei edes saa niin hyvin päälle, ettei hameen alle voisi vilkuilla... Ei taida lapset tietääkään mitä hauskuutta aikuisilla voikaan olla lego-ukkeleiden kustannuksella.. Kiltti liehuu ja sukkanauhat vilkkuu :D

Legoukko-taulu

Mulla on nyt vihdoin hyvä tekosyy ostaa kivoja legoja, kun sain tytön suostuteltua luopumaan duploistaan ja siirtymään isojen legoihin. Hän ei ollut asiasta lainkaan niin innostunut kuin minä, mutta on onneksi jo tottunut ajatukseen. Olen aina pitänyt legoista ja edelleenkin leikin niillä oikein mielelläni. Tai siis rakentelen kaikenlaista hölmöä. Kai sitä aikuinenkin saa, jos lapsettaa?

Olen innokas keräilijä, ja keräilenkin jos jonkinlaista, Aku Ankkoja, astioita jne. Ja nyt "tyttö kerää" Legon Minifigures - ukkoja. Hipelöin jokaista ostettua pussia niin, ettei vahingossa tulisi kahta kertaa samaa ukkoa. Ja nyt kun sarja 6 loppui ja tilalle tuli sarja 7, tuli tälle äidille kauhea hätä, että "tyttö saisi" koko sarjan kerättyä loppuun.. No kyllähän mä myönnän ihan sujuvasti olevani itse taustapiruna tässä kaikessa, mutta ihan oikeastikin tuo tyttö tykkää kerätä noita ukkoja. Ja leikkii niillä ties mitä. Hänen mielestään on hauskaa sekoittaa niiden osia keskenään ja tehdä hassun näköisiä tyyppejä. 

Ukkoja on kuitenkin jo muutama kertynyt ja kun sitten tuolla Ikea Hackerseissä törmäsin noista ukoista tehtyyn tauluun, niin jo taas tuli asiaa Ikeaan..

Idea on tosi simppeli: liimataan tauluun 2x2 legopaloja, joiden päälle kiinnitetään ukot. Alkuperäisessä ideassa legopalat oli liimattu taustapahviin ja taulussa oli lasi paikallaan. Tuo käytetty kehys on Ikean Ribba ja siinä on sellainen fiksu irroitettava sisäosa, jolla lasin saa myös pois ilman että kehykseen jää näkyvää uraa siihen lasin paikalle. Liimasin kontaktiliimalla palaset kiinni lasiin ja lasin alle laitoin palan vanhaa tapettia. Tällä systeemillä voi vaikka vaihtaa taustapaperin väriä joskus jos tekee mieli. Ja toisaalta ajattelin tuon lasin olevan parempi pohja palasille, että pysyisivät varmemmin kiinni.

Lisäksi tuossa on ajatuksena se, että noilla ukoilla saa edelleen leikkiä. Eli niitä ei suljeta tuonne kehyksen sisälle, vaan ne voi siitä ottaa leikkiin ja laittaa sitten välillä taas takaisinkin. Muuttuva taulu.

Lopputulos on mielestäni kiva, ja tytönkin mieleen. Eikä mieskään tainnut ajatusta vastustaa. Ja mikäli en saa hillittyäni halujani ostaa lisää minifigurseja, niin noita tauluja täytynee tehdä lisääkin. Säästin kyllä jo sen valmiiksi viivotetun pohjan minkä avulla noita palikoita lasiin liimasin... ;)

Häät, hääkakku ja se teline

Nyt oli ihana kakkutelineeni tositoimissa. Täytyy sanoa, että oli kyllä täydellinen! Vaikka itse sanonkin. Mutta koska kyseessä oli omat häät, niin se on kai pääasia että itse oli tyytyväinen koristuksiin ja tellinkeihin. Eihän sitä varmaan vierailla niin väliä olekaan. Vieraana on kivaa jos ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi ja sen lisäksi sen verran ohjelmaa ettei aivan tylsisty. Eipä sillä taida olla väliä onko servetit samaa väriä kakun kanssa ja missä telineessä kakku on. Kunhan on ja se on syötävää *virn*
Tai ainakin itse asian koen näin. Että useinmiten se on juuri se morsian joka murehtuu kaikenlaista epäoleellista, kuten servettejä, joita sitten vieraat tuskin huomaa. Tai jotain muuta vastaavaa. Tietysti tämä riippuu kovasti myös vieraista. Hirmuisen visuaaliselle ihmiselle on tietysti kamalan paha olla paikassa, jossa koko ajan katsoo, että miten asiat olisi voinut tehdä paremmin/kauniimmin/helpommin. Mutta en silti usko että vieraana ollessa sekään kovin paljoa häiritsee - kun ei ole ne omat juhlat.

Kakkujen sokerimassat tulivat tiistai-iltapäivällä (häiden ollessa lauantaina), pienten epäselvyyksien ja laskutuslisien jälkeen. Siihen asti elin jännityksessä, miten koko kakkujen käy. Massat tulivat HaveYourCakeandEatIt:ilta, josta sain kyllä hyvää palvelua. Soitinkin heille lopulta, että saatiin asiat nopeammin etenemään. Tekivät kyllä kaikkensa, jotta Royal Mail kuljetti paketin tänne "hyvin kaukaiseen" maahan asti. Maanantaina olin ostanut marketista pienen paketin valkoista massaa, josta olin tehnyt nuo liljat kakkujen päälle, mutta päällisiin tarvittiin niin paljon enemmän kuin yksi pieni paketti, että odotin viimeiseen asti tilattuja paketteja. Kannatti!

Kakut ei olleet sinne päinkään, mitä alunperin mallina ihastelin. Toiveena oli viereisen kuvan kakku (Wiltonin kakkukurssilta), mutta tosin yksikerroksisena joka tapauksessa. Mutta eihän mun taidot millään siihen riittäneet. Olin kyllä kuitenkin tyytyväinen siihen mitä sain aikaiseksi. Olivat ainakin itse tehdyn näköisiä, ja käsittääkseni syömäkelpoisiakin. Tuossa kuvassa kakut näyttävät kiiltävän kovasti, mutta eivät ne mielestäni aivan noin paljoa kiiltäneet luonnossa. Tosin illasta on osittain hämäriä muistikuvia, sillä olo oli kaiken aikaa hyvin tunteellinen, ja ihmeen kiireinen?
Kakkujen päälle ei tullut sellaista perinteistä hääpari-koristetta, sillä pääosa niistä oli niin tökeröitä, että en halunnut mokomiin rahojani tuhlata. Sen sijaan hankin Willow Treen mallistosta puisen patsaan, joka sijoitettiin kakkujen viereen. Tuota samaa patsasta olisi saanut hieman pienempänä ja jalustalla, jotta sen olisi voinut sijoittaa kakun päälle, mutta halusin tuon isomman. Se on nyt sellainen muisto, jolle katsotaan kotoa paikka. Muuten kaikenkaikkiaan tuolla Willow treellä on aivan ihania nuo patsaat. Jotenkin eteerisiä, ja kuitenkin maanläheisiä. Erityisesti pidän siitä, miten ovat kasvottomia. Eivät ole siten mitenkään tietyn näköisiä, vaan jokaiselle hahmolle on helpompi hahmottaa sellaiset kasvot mitkä ovat itselle tärkeitä. Tekisi mieli kerätä niitä enemmänkin. Mutta juuri saatiin taloa tyhjättyä kaikenlaisesta ylimääräisestä pikkusälästä, joten pitänee hieman itseään hillitä..

Ankat, keräily ja niitä rajanvetoja

Minä olen addikti, Ankka-addikti. Näitä on vaan pakko saada. Olen kerännyt näitä jo vuosia, niinkuin kuvasta näkyy, enkä vain osaa lopettaa. Aina tulee uusia, kustantamo kehittää uusia sivusarjoja ja lisää kerättävää.Vaan missä menee raja? Kun minulla on jo melkein kaikki, niin voinko noin vain lopettaa joskus? Pakkohan sitä kai olisi, eihän kukaan oikeasti tee mitään noin monella taskukirjalla tai lehdellä ja jossain vaiheessa tulee jo säilytysmahdollisuuksien rajat vastaan. Mutta mikä on oikea määrä? Lopetanko kun tulee numero 400, vai 500.. entä erikoisnumerot? Koska minulla on "kaikki"? Yritän perustella keräilyäni ties millä verukkeilla: "muutkin keräävät hulluja juttuja", "tällä rahalla toiset polttavat tupakkaa", jne. Mutta onko tähän mitään perusteita, onko edes turha keksiä mitään verukkeita?

Naurettavinta tässä on se, että minä "muistan" kaikki lukemani jutut. Voin ostaa uuden ankan katselemalla sivuja, sillä muistan kyllä onko minulla jo kyseinen juttu hyllyssäni vai ei. Mutta voi sitä tärkeiden juttujen määrää mikä päässäni EI pysy! Näinkö siis minä priorisoin ajatuksiani? Että ankkatarinat pysyvät mielessäni, mutta oikeasti elämässä tärkeät asiat eivät pysy? Ja kun laiton näitä "kirjojani" uuteen hyllyynsä sain "kä-kääk"-reaktion huomatessani, että yksi on hukassa! Niinkuin se olisi tärkeäkin asia. Mutta kun se on Ankka. *voi nolo!*

Toisaalta, minä tosiaan iloitsen jokaisesta ankastani. Luen niitä uudelleen, vaikka tarinat muistankin. Niitä lukiessani suljen ulkopuolelle kaiken muun ja elän Ankkalinnassa. Halutessani voin lukea koko tuplataskarin kerralla tajuamatta ulkomaailmasta mitään. Ei luonnollisestikaan pelkästään positiivinen asia, mutta toisaalta välillä on aika hienoa päästä matkalle mielikuvitusmaailmaan vaikka oma mittari lähenteleekin jo keski-ikää. Ei ole aikuisen ihmisen elämä aina niin auvoista, etteikö pieni hetki ihan muissa maisemissa tekisi terää, vaikka se olisikin sitten vain matka oman mielikuvitusmaailman sisällä. Toiset joogaa, meditoi tai tekee muita harjoituksia, minä pakenen Ankkalinnaan :) Se kai sallittaneen?

Jos joku on keksinyt ratkaisun siihen, milloin tai mihin keräily on hyvä lopettaa, saa kyllä vinkkejä antaa. Vaikka tuo toinen hamsteri on tämänkin pakkomielteen suhteen ollut hyvin ymmärtäväinen, niin rajansa varmaan silläkin. Ja varmaankin sitä omaa muistikapasiteettiakin voisi vapauttaa hieman oleellisempiin asioihin, vaikka olenkin ulkoistanut osan muististani pieneen kävelevään muistitikkuuni :)

päivän turhatieto: Aku Ankan taskukirjoja on tähän mennessä ilmestynyt 375kpl, erikoisnumeroita 11kpl ja teemanumeroita 25kpl (taskaritietokanta)