Se on valmis! Erään projektin loppu.

Viikko sitten kirjoitin, että pöytäprojekti lähenee loppuaan. No nyt se loppui! Aivan oikeasti sain jotain vihdoinkin aivan valmiiksia asti. Ja siis niin valmiiksi, että se on jo käytössä! Voi miten suuren hyvän olon tunteen tämmöinen "saavutus" voikaan saada aikaiseksi. Ja nyt ymmärrän myös sen, miten paljon tuon keskeneräisyys on mieltäni rassannut. Olin niin tohkeissani kun tuon kotiin kannoin. Äkkiä vaan maalit pois ja sitten uusi tilalle ja huis hais sukkelaan olisi hieno pöytä jo kunnossa. Pöh - minä mitään aikaiseksi saanut. Ensin oli häät ja sitten vähän kaikenlaista muuta ja kun kaikki oli jo ohi niin olinkin jo niin sairas etten edes itse tajunnut miten sairas ja ihan kaikki hommat olivat jäissä. Tämäkin.  

Ja pöytähän se nyt vain oli, eihän sillä sinänsä oikeasti tämän talven aikana hätää ollut. Ulkorakennukseen aina yksi pieni pöytä mahtuu jne. Kyllähän mies olisi minua tämän kanssa auttanutkin, jos olisin pyytänyt, mutta eihän se nyt olisi ollut lainkaan sama asia. Tämä piti saada tehdä itse. Nähdä omissa käsissä se muutos ja hakea tuolta maalikerrosten alta se helmi jonka siellä työkaluvarastossa kaiken rojun alla silloin näin. Ja olihan tuo helmi, jo heti kun sai sen päältä ne maalipurkit ja työkalut pois. Ja olisi kelvannut minulle punaisenakin, juuri tuollaisena. Mutta se oli niin piloilla, että ainoa keino tehdä siitä sisäsiisti, oli aloittaa alusta. 

Ja tämmöinen siitä sitten tuli:

 Pöytä on muuten kokonaan valkoinen, paitsi että tytön toiveesta maalasin siihen vähän väriäkin. Tosin en ihan sellaista kun toivottiin. Minun piirustustaitoni riittivät juuri tähän. Osaan piirtää pienen pisteen ja sen ympärille monta pistettä suht'koht rinkiin = kukka. Monta eri väriä = monta erilaista kukkaa. Varsia tai lehtiä en sitten enää olisi osannut tehdä, joten siksi nuo vapaalla kädellä vedetyt kiehkurat. Olisin oikein mielelläni tehnyt tähän semmoisia isoja, perinteisiä kukkia tai vaikka niitä tytön toivomia perhosia, mutta kun ei suju niin ei suju. Noin se on kuitenkin koristeltu eikä vain pelkkä valkoinen, ja toisaalta silti ihan asiallinen, ilman niitä minun 5-vuotiaan tasolla olevia töherryksiä...

Ja laatikon vetimeksi löytyi sitten tosiaan tämmöinen pieni pyöreä rengasvedin. Niitä olisi vielä kolme lisää... tulevia projekteja kenties?

Ja sitten pöytäprojektin suurin aarre: hioessani tulin lopulta katsoneeksi laatikon takaosaan. Sinne takaseinän ulkopuolelle. Ja olin pudota pyrstölleni! Siellä luki, että "maalannut Erik Arvid Matsson (syntynyt 21.1.1892)  4.8.1917" Ja jotain muuta tekstiä, josta en vielä ole saanut selvää.
Siis tuon pöydän on 25-vuotias Erik maalannut silloin, kun Suomi vielä oli Venäjän vallan alla. Suomen itsenäistymisen kanssa samana vuonna. Pöytä on siis mitä ilmeisemmin likipitäen satavuotias. Tai voihan se olla vanhempikin, eihän sitä tiedä miten kauan tuo oli ollut valmiina ennenkuin Erik sen maalasi. Ja miksi Erik kirjoitti nimensä sekä syntymäpäivänsä laatikon taakse? Kuka Erik oli ja kenen pöydän hän maalasi? Jälleen yksi lisäprojekti, sillä tästä asiasta on todellakin otettava selvää!!!

Projekteja jotka jopa etenevät :)

Kirjoitin ensimäisen kerran pöytäprojektistani viimevuoden elokuussa. No se on edelleen kesken, tosin enää vain vähän. Ja ehkä olisi jo aikakin saada eskarilaiselle, kirjoittavalle ja piirtävälle lapselle työpöytä! Enhän minä sitä koko tätä aikaa ole tehnyt, vaan hissukseen, sellaisina pyrähdyksinä. Ja talvi kun meni pitkälti sairastaessa niin tuli yli puolen vuoden tauko kaikkeen tekemiseen. Nyt olen sitten koittanut ottaa aikaa kiinni. Tässä tilanne vuosi ja viikko sitten:

Ja tuosta tilanteesta olen jo päässyt siihen asti, että pöytä olen vihdoin päässyt jo maalaamaan. Maalin valinta tapahtui perinteisesti: puhuin isännälle pöydän maalaamisesta ja hän kysyi että ajattelinko pohjamaalata. Kun sanoin etten vielä tiennyt, hän totesi että autotallissa on vajaa purkki Otexia. Ok - eli laitetaan pohjamaali. Sitten hän kysyi millä meinasin maalata. Ja kun totesin siihen etten vielä tiedä sitäkään, niin sain kuulla että siellä autotallissa on myös purkki valkoista Empireä. No niin, siinähän se sitten, pohjamaalataan ne osat mihin Otexi riittää ja pöydän väriksi tulee siis valkoinen. Näin helppoa se on! 

Koska väri on niin tylsä suunnittelen vielä maalavani pöytään vähän koristeita. Tallista löytyy vielä veneen vihreää ja omista kätköistäni pieni purkki punaista, sinistä ja aprikoosinväristä. Saas nähdä mitä niistä tulee! :D

Lastenhuoneen päivitystä

Oltiin miehen kanssa tänään saatu aikaiseksi pikkuneidille pieni ylläri, kun tuli hoidosta kotiin: hänen sänkynsä oli muuttunut kerrossängyksi! Aamulla hän oli vielä noussut kuvassa näkyvästä sinisestä sängystä, mutta iltapäivällä sen päälle oli nostettu valkoinen samanlainen ja sinisestä oli poistettu uloin laita. Irroitettu pinnalaita ruuvattiin sängyn päätyyn, jotta siihen voi ripustaa esim. päivän vaatteet iltaisin ja jotain muutakin. Samalla laita tukee koko rakennelmaa. Sängyn alle sopii nyt leikkimään ja sinne mahtui aivan passelisti pieni nukensänky, joka on melkein samanlainen kuin tytön oma sänky. Tuonne ylös kiivetään nyt ainakin toistaiseksi tuota IKEAn hyllykköä pitkin, mutta huone elää nyt vielä jonkin verran. Ainakin tuohon alas tulee vielä verhot, jotta sinne pääsee halutessaan piiloon ja muutenkin leikkimään. Ja etsinnän alla on jokin pieni pöytä tmv mille voi sitten kattaa ruokia ja muita tärkeitä asioita.
Koko iltapäivä menikin sitten kiivetessä "portaikkoa" ylös ja alas ja ihan vain makoillessa uudessa korkeudessa. Yllätys oli siis erittäin onnistunut ja toteutus miellytti kyllä myös vanhempien silmää. Huone avartui valtavasti ja mikä tärkeintä - leikkitilaa tuli paljon lisää!

Johonkin kohtaan tuota samaa huonetta pitäisi sitten vielä sijoitettaa se "pieni projekti" joka vielä autotallissa odottaa, eli se tällä hetkellä vielä punainen pöytä. Siis ihan heti kun vain ehdin käydä siihen pöytään käsiksi. Kovasti sellaista työpöytää jo kaivattaisiin, kun lempipuuhia on piirtäminen ja kirjoittaminen. Joten piakkoin se pitäisi saada työn alle. Ei siinäkään kauan menisi, kun saisi vain aikaiseksi. Tai no - on siinä ehkä vähän hommaa, ihan pikkuisen..Mutta työtä vaikeampi on päättää se, minkä värinen tuosta tulisi. Sänky on sininen ja harmaanvalkoinen, mutta kumpaakaan väriä ei valmiina mistään löydy, sillä sängyt on maalattu pari vuosikymmentä sitten. Punaiseksi tuo ei jää, sillä tuo on joka tapauksessa hiottava. Toivottavasti tallissa olisi valmiiksi joku sopiva maalipytty, niin ei tarvitsisi pohtia mitä väriä ostaisi. Kauppojen värikartat tuovat vain ahdistuksen, kun valikoimaa on ähkyksi asti.

Ja juuri tuli mieleen, että kun tuo pöytä valmistuu, tarvitaan siihen sopiva tuoli! Eihän likalla ole mitään niin korkeaa jakkaraa millä tuon edessä istua. Ei ole ollut tarve hankkia kun ei ole ollut työpöytääkään.. Ja kun sänky on pinnasänky ja pöydässäkin on pinnat, niin etsinnän alle tulee siis pinnatuoli. Onneksi sellaisia on liikkeellä vielä paljon, ja taidan ehkä tietää mistä sellaista kyselläkin.

Maali tekee ihmeitä

Meillä puuhella on emännän unelma. Millään ei ole niin ihana kokata kuin kunnon puilla lämpenevällä hellalla. Koko syksyn, talven ja kevään saan lämmitellä hellan vieressä tuhat rautaa tulella ja nauttia täysin siemauksin kokkaamisesta. Kunnes kelit lämpenevät ja hella lämmittää taloa niin paljon, että kukaan ei enää kestä. Jolloin hella pistetään talviteloille ja on siirryttävä sähköhellan viereen. Ja joka kesä odotan kuin kuuta nousevaa sitä, kun kelit edes vähän viilenee ja pääsee taas tekemään kunnolla ruokaa!  Sähköhellalla tehdään vaan sellaista pikaeinestä, keitetään pottua ja makaronia, pikkuisen soosia toisessa pannussa. Eihän siihen mahdu kunnolla edes kaikki tarvitsemani kattilat tai pannut puhumattakaan siitä että voisi hellankulmalla jotain haudutella..

Tänä syksynä kokkailut alkavat kuitenkin uusissa, vaaleammissa merkeissä: hella saa pintaansa pakkelia ja maalit. Tähän mennessä olen tuota keittiön keskipistettä pitänyt ihan siistinä ja vaaleanakin, kunnes ensi kerros maalia tuli pistettyä päälle. Ja voi hyvä ihme mikä ero! Ja tuossa kuvassa maalia on vasta ensimmäinen ohut kerros. Tuosta tulee ihan uusi hella! Ja vielä sellainen, jota voi sitten rätillä oikeasti pyyhkiä puhtaaksi kun "rapatessa" vähän roiskuu. Ei niin että olisin kovin suttainen kokki, mutta joskus sitä on hieman kiire kun monta pataa on hellalla yhtäaikaa ja on tullut pistettyä vähän liian monta puuta pesään samalla kertaa..

Tuossa on nyt enää vain yksi vika: kun tuota maalattua tiiliosaa nyt katselee, niin täytyy sanoa että tuo huuva täytyy myös maalata, ja tapetit vaihtaa, ja listat hioa ja ja ja ja.. Pikku projektia taas tiedossa ;) Ihanaa!

Projekteja

Sitä tulee aina hamstrattua näitä kaikenlaisia pikku projekteja ja sitten aina vasta myöhemmin tajuaa, että ei siihen vuorokauteen tule siltikään mistään lisää tunteja.. ? Eikös olekin kummallista?  Tällä hetkellä päälimmäisenä projektina on tietysti ne häät, joihin on vielä jonkin verran tekemistä. Ja sitten on näitä muita, pikkuisen remonttia, sisustusta ja sen semmoista.

Yksi näistä tämän perheen projekteista on tuollainen ihana pieni asuntovaunu 70-luvulta. Siis todella pieni. Mutta täydellinen isännän Datsun 100A:n perään! Vaunu oli hankittaessa maannut varastona eräässä pihassa jo parikymmentä vuotta ja oli siinä kunnossakin sitten. Pahin kerros lähtiä päältä ihan painepesurilla, mutta sisältäkin poloinen oli aika kamalassa kunnossa. Sielläkin olisi tarvittu painepesuria..


  Nyt vaunu on raivattu tyhjäksi ja katon reiät on paikattu. Sisäkatto uupui, joten isäntä tässä eräänä ehtoona pisteli itse sahauttamiaan leppäpaneeleita sinne katoksi.Sellaisia hän kuulema joskus kultaisella 70-luvulla on vaunujen katoissa nähnyt. Enkä asiaa kyllä yhtään epäile.
Vähän jäi katonteko vaiheeseen, kun tässä välillä oli järjesteltävänä sellaiset kansanmusiikkifestarit, mutta homma jatkunee piakkoin - uskoisin. Ainakin jollain tasolla. Sillä tuolla pienellä vaunulla on oma roolinsa niissä meidän häissämme. Ainakin mikäli saadaan se edes pikkuisen enemmän vielä kuntoon.


Ja sitten sellainen toinen "pikku" projekti, jonka taas puhuin itselleni eräästä työkaluvajasta. Pieni, vanha pöytä laatikollaja hauskoilla pienillä yksityiskohdilla. En voinut millään vastustaa tätä, sillä minun mielestäni tuon pienen pöydän malli on vaan niin kertakaikkisen suloinen! Mutta kunto ei ole, kuten kuvasta näkyy. pöydän pinnasta on maali lähtenyt irti ja kolhuja on siellä täällä. Värikään ei sinänsä nyt oikein miellytä, vaikka saisi ehkä jopa jäädäkin, jollei pinta olisi niin rikki. Muuten tuo on kyllä periaatteessa ehjä ja umpipuuta, mitä arvostan kovasti. Laatikkokin toimii, paitsi että on tällähetkellä pikkuisen turvoksissa. Lukkoon sitä ei saa, mutta sekin asia on kaiketi korjattavissa. Että siinä on sitten kanssa sellaista pikku laittoa, ennenkuin pääsee likan huoneeseen työpöydäksi sellaisen ikäisensä isompien lasten pinnasängyn rinnalle. Intoa riittäisi tuonkin kohdalla, mutta kun se aika on oikeasti niin rajallista että välillä ei voi kuin ihmetellä, että mihin se kaikki oikein kuluukaan?



Häiden suhteen yhden projektin valmistuminen sentään jo lähenee, sillä löysin itselleni vihdoin kaavat, joista tehdä pukuuni bolero. Puku minulla on jo ollut valmiina, sillä se on ollut valmis jo yli 40 vuotta, mutta pikkuisen jotain peitettä kaipasin hartioilleni. Keli kun voi olla syyskuussa jo melkein millaista tahansa. No päätin tehdä pienen boleron ja mallinkin näin jo sieluni silmin. Kävin ostamassa kankaan ja olin aivan varma että tilattuani erästä käsityölehteä reilun vuosikymmenen, löytäisin varmasti montakin boleron kaavaa. No - en löytänyt.
Kuukkeloin ahkerasti, ja olisin voinut tilata Briteistä sellaisen jonka olisin kelpuuttanut, mutta kun hinta oli pikkuisen liian kova niin jäi sitten tilaamatta. Tuntui aivan uskomattomalta, että yhden kaavan löytäminen olisi niin haasteellista. Kävin vielä Turussa kangaskaupastakin kyselemässä, mutta tyhjin käsin tulin pois.

Kunnes tänään tuon armaani ehdotuksesta kävimme tutkimassa kirjaston hyllyjä. Hän oli vakuuttunut että sieltä varmasti löytyisi ja uskosti hän sitten kävikin kirjaa toisensa jälkeen läpi vielä siinä vaiheessakin kun minä olin jo melkein luovuttanut. Parkkiajan loppuminen tikitti koko ajan mielessä kun vielä juoksin kysymään apua. Ja lopulta löytyi vuoden 2007 Moda, jossa oli sellainen kaava, jota pystyn helpolla (toivottavasti) muokkaamaan mieluisaksi! Voi helpotuksen huokaus! Ilman tuota urhoollista puolisoa (joka siis yli kaiken inhoaa kaupungissa "juoksentelua") en olisi tänäänkään saanut itselleni sitä kaavaa.
Lehden löytymisessä oli vain yksi huono puoli. Siinä on meinaan vaikka kuinka monta "just mun näköistä" mallia, ja nyt sitten pohdinkin, että mistäköhän saisin tuon lehden itselleni omaksi, tai mitenköhän tuota kaavapaperia saisi kätevimmin kopioitua ;) Lisää projekteja..

Projekteja ja rajanvetoja

Tässä talossa tuntuu nyt olevan jos jonkinlaista projektia käynnissä. Sen lisäksi, että tällä vähän remontoidaan, niin samaan syssyyn pistetään sitten vähän jokaista huonetta uusiksi. Asukkaat vaihtavat huoneita ja huonekalut sitten samaten. Yläkerrasta alakertaan ja välillä ulkorakennukseen asti. Ja projekti ei kun leviää ja tarttuu kuin pahin syysflunssa. Joka ainoasta huoneesta löytyy vähän jotain laitettavaa. Kaikki paikat ovat täynnä kasseja, pusseja, nyssyköitä ja laatikoita. Ja jokainen kätkö käydään läpi ja aarteet arvioidaan.

Me olemme pikkuisen hamstereita. Kumpikaan ei kerää ihan samoja tavaroita kuin toinen, mutta eipä ole varaa sanoa toisen hamstrauksista, kun on itsellä oma jemma kaapissa. Mutta kun niitä kaikkia voi tarvita joskus. Tai sitten ei. Nyt on koitettua löytää hieman järkeä pahimpiin hamstrauksiin. Että ihan kaikkea ei olisi aivan pakko säästää. Tilannetta hankaloittaa se, että kun molemmat on pikkuisen tuohon käsityöläisyyteen kallellaan ja kaikenlaisia vuosikausia marinoituja tavaroita oikeasti välillä jalostuu jos miten hienoiksi käyttöesineiksi, niin poisheittämisen kynnys on korkealla. Kun sanonta "tätä voi joskus tarvita" on oikeasti tullut todistetuksi moneen kertaan.

Mutta sitten sen rajan vetämisen kanssa. Minulla on tapana säilyttää kaikenlaisia pahvilaatikoita, kauniita kasseja, pakkausmateriaaleja, nyörejä ja muita postitus- ja lahjapakkaamiseen tarvittavia tavaroita. Niitä tarvitaan ja niitä käytetään. Kankaistakin tulee käytettyä välillä niitä kaikkein kamalimpiakin. Ellei muuhun niin vaikka naamiasvaatteisiin tai maalaussuojaksi. Samaten hamstraan kaikenlaista mistä voisi askarrella jotain tai tehdä vaikka kortteja. Nämä kaikki mahtuvat vielä suht pieneen tilaan. Hieman enemmän tilaa vievät minun "tämän pistän ihan kohta myyntiin"-tavarat, joita oikeasti on tällä hetkellä liikaa, mutta myyminen tuntuu jotenkin just nyt hirmu raskaalta ja työläältä...

Mutta sitten - kun meillä on huonekalujakin vähintäin yhden kaksion verran varastossa. Nyt ne ovat remontin alla vielä lisääntyneet yhden sohvakaluston verran. Mutta kun niitäkin voi tarvita, jos vaikka pitää äkkiä kalustaa joku asunto jossain, tai lainata jollekin, tai tarjota isommille neidelle hätämajoitusta tai lisähuonekaluja. Tai tulee pitkäaikaisvieraita. *huoh* Ne ovat jo kertakaikkiaan liikaa. Ja silti - tänään kannoin kotiin ihanan, vanhan, kertakaikkista kunnostusta vaativan pienen laatikollisen pöydän. Jälleen yksi projekti lisää. Huonekalujen läjässä odottaa jo aikaa parempaa kaksi ihanaa vanhaa 50-luvun nojatuolia, joista toinen on jo puuosille asti purettu odottamassa uusia kuoria. Ja niille on ruokasalin nurkassa paikkakin jo valmiina. Mutta kun niiden laittaminen vaatisi hieman aikaa ja rahaa, ja koko talo on jo valmiiksi hyrskyn myrskyn remontin ja muun sortteeraamisen keskellä. Että kyseisiä aineksia, eli sen enempää aikaa kuin rahaakaan ei ylimääräisiin ole. Ja sitten kannan yhden "ihanan" projektin taloon lisää. *huoh*

No - onhan tässä tietysti muutakin projektia kuin tämä talo. Olen tuon toisen, aikaste ihanan hamsterin kanssa menossa alkusyksystä naimisiin ja kuten kuvaan kuuluu, täytyy siihenkin kaikki pyrkiä tekemään itse. Tietysti! Mutta äkkiähän sitä nyt parissa kuukaudessa pistetään pystyyn sadan hengen häät - vai mitä? Ja on tässä ennenkin järjetetty jos jonkinlaisia kekkereitä. Kuukausi ennen häitä isännöidään pikkuisia musiikkifestareita ja sitten niiden ja häiden välissä tuo toinen hamsteri käy hiukan maailmalla kilpailemassa maailmanmestaruuksista samalla kun minä aloitan projektiluontoisen (luonnollisesti!) työn. Onneksi ei olla pahasti stressaavia luonteita! Eikä odoteta niistä häistäkään mitään kiiltokuva-juhlia. Pikemminkin toivotaan että kaikilla olisi kotoisa olo ja rento meininki. Niin että jälkikäteen vaan laulellaan niinkuin Putte Possun syntymäpäivien jälkeen että: "ja siellä kaikilla oli niin mukaavaa..".


Siitä ihanasta pikkupöydästä laitan projektikuvia kun sen kimppuun pääsen. Tähän loppuun lisään kuvan tapetista, joka aloitti koko tämän aina vain laajenevan projektin. Kun tämä nyt vaan oli meidän mielestämme niin ihana. Tapetti on Komarin yhdessä National Geographyn kanssa suunnittelema tapetti, jonka nimi on Merian. Nimi viittaa luonnontieteilijään ja kuvittajaan Maria Sibylla Merianiin (1647-1717), joka tutki kasveja ja hyönteisiä erityisesti Surinamilla* ja teki niistä aivan käsittämättömän upeita maalauksia. Hänen tarkat havaintonsa ja dokumentointinsa perhosen muodonvaihdoksesta saivat sen aikaiset ihmiset käsittämään, että ötökät eivät olleetkaan pirun mullasta synnyttämiä. Mutta vaikka tapetti on huikean upea, eihän sen kanssa sitten sopinut yhteen kertakaikkisesti mikään entinen, joten siitä se sitten lähti, lumipalloefekti. Kaunista tästä nyt tulee, joskus, kun projekti ehkä kenties joskus loppuu. Sitä odotellessa..

*päivän turhatieto: Surinamilla eli vielä 8000 vuotta sitten jättiläislaiskiainen (Megatherium americanum), joka oli  norsun kokoinen, yli kuusi metriä pitkä ja painoi jopa seitsemän tonnia!