torstai 30. elokuuta 2012

Legomaailman asukkeja

Vähän otin kuvia legomaailman asukeistakin, kun oli niin hauskoja juttuja tullut. Tässä muutama:

Mialla on iso talo, musiikkihuone ja vessa ja kaikki!

Mian keittiössä on tiskit lavuaarissa, pöydällä läppäri, kokista ja croissant. Mikä tässä on niin tuttua?

Mian talon katolla on terassi, jossa supersankari-ystävä jo odottaa grillimakkaroita. Portaita terassille ei ole, joten on syytä ollakin supersankari että pääsee grillailemaan ;)

Kahvilassa on tarjolla hampurilaisia, leivoksia ja muita pikku herkkuja.

Kaupassa on myynnissä kaikenlaista. Tosin elintarvikehygieniassa taitaa olla parantamisen varaa kun maidot on iPodien kanssa samalla hyllyllä. Ja miksi asiakkaalla on tuollainen ilme? Nörtihkö myyjä näyttää kyllä siitä hieman hämmentyneeltä...
Tytöt menevät puumajalleen vaikka prinsessan linna näyttääkin hieman uhkaavalta. Huhupuheet kertovat, että linnassa olisi joku salainen ansa, jonne pahaa-aavistamattomat miehet joutuvat prinsessaa etsiessään.

Lego-maailma on valmis

Multa lähti taas mopo hieman käsistä. Törmäsin ihanaan blogiin: Pienessä mittakaavassa ja sain sieltä loistavan idean! Siellä oli tehty Heartlake-city pahvialustalle ja se tuntui aivan loistavalta ratkaisulta! Meillä kyllä oli jo valmiiksi yksi pöytä varattuna lego-leikeille ja niitä legon omia alustojakin jonkin verran hankittuna, mutta ei siitä oikein silti kaupunkia millään tullut. Joten lähdin suunnittelemaan omaa maailmaamme.
Ensin oli ongelmana löytää sopiva alusta. Ei meillä ollut ollenkaan niin suurta pahvia josta olisi tuollaista lähtenyt tekemään. Mutta autotallissa oli valtavan suuri polyuretaanilevy. Kuulema vaan varastoituna, ilman sen tarkempaa käyttötarkoitusta. No sille tuli heti tarkoitus. Ja koska levyä oli melkein tuplaten siihen nähden minkä kokoinen huoneeseen mahtui, sai siitä rakennettua kaupunkiin maastoa. Kun kerroin tästä mahdollisuudesta tytölle, sainkin sitten speksejä tulevaa kaupunkia varten. Kallio, kalliolta vesiputous sydämenmuotoiseen lampeen, teitä, hiekkaranta ja meri, peltoa, nurmikkoa, silta .... 
Suloinen lapseni on vielä niin pieni, että elää siinä uskossa, että äiti on kaikkivoipa. Sinänsä suloista, mutta tämmöisessä kohdassa aina hieman hengästyttää. Lupasin kuitenkin yrittää parhaani, mitäpä sitä muutakaan.
Lähtöpiste, kallionraakile ja mittoihin leikattu levy




Käyttämäni "hienotyökalu" pieneen tekemiseen..


Kallion muotoilua ja sovitusta. Työvälineinä puukko ja kontaktiliima.


Tyttö oli joka vaiheessa mukana suurella innolla. Tässä sovitetaan siltaa paikalleen.
Lähdin sitten levyä muotoilemaan, ensin piirsin kynällä hahmotelmia, leikkasin ja liimasin kallion muotoonsa ja siihen vesiputous lorisemaan kohilleen. Puukolla sitten kaiversin merta ja lampea sekä niitä yhdistävän puron. Kuviosahaa käytin kaikissa leikkausvaiheissa, eli levyn katkaisussa, kalliossa, sillassa ja maantien nousupätkässä. 
Maaleja meillä oli ennestään ties minkälaisia ja työvälineitäkin tietysti löytyi omasta takaa. Askarteluhyllylläni oli sinistä ja hopeanväristä spray-maalia ja kun vesiaiheiden väritys tuli ajankohtaiseksi pistin pullot suhisemaan. En lainkaan ollut ajatellut (kuten tavallista) että polyuretaani sulaa spray- ja muutenkin akryylimaalien alla. Noh - tässä tapauksessa kävi onni. Puukolla kaivertamat vesiaiheet olivat vähän kömpelön näköiset, mutta kun ne sulivat sinisen värin alla, niistä tuli todella aidon näköiset! Onni onnettomuudessa. Ja vielä suurempi onni siinä, että kun tein nuo vedet ensin, tajusin että maaleja pitäisi vähän tarkemmin valita. Vedessä se ei haitannut lainkaan että pohja suli alla ja muuttui kuplivaksi ja epätasaiseksi ja meni melkein sentin verran pinnan alapuolelle. Nurmikkoalueella tuo olisi ollut paljon isompi murhe!

Spray-maalattu lampi ja meri, sekä niitä yhdistävä puro.

Viheralueita ja autotietä varten kävin sitten ostamassa sellaisia maaleja, ettei kävisi yhtä hassusti. Viheralueeseen sekoitin ainakin kolmea sorttia eri vihreää, ne kun löytyivät Sinooperin alelaarista. Maalin vetelin karvaisella telalla, joten pinnastakin tuli sopivan epätasainen. Kalliota hioin ja paklasin sitten kotoa löytyneellä pakkelilla karkeaksi.Toiveena ollutta peltoa en lähtenyt toteuttamaan, mutta ostin pussin pieniä neliapiloita, jotka laitoin märkään maaliin kiinni. Tuli onnenapilaniitty. Kelpasi!

Viheralueet, pakkeloitu kallio, autotien paikka sekä apilaniitty.


Jokaisessa työvaiheessa mulla oli innokas apulainen mukana. Yritin myös jokaisessa vaiheessa antaa hänen osallistua, sillä projektihan oli kuitenkin yhteinen eikä sitä ikinä opi mitään tekemään, ellei äiti vähän höllää omista täydellisyydentavoitteluistaan ja hyväksy sitä, että jälki on juuri sitä mitä tulee eikä se ole ollenkaan huonompaa kuin muuten tulisi. Ei voi vaatia että osaisi heti täydellisesti. Varsinkaan jos ei koskaan anna tehdä mitään. Tätä yritän opetella. Ehkä joskus opin...

Autotien ja sillan maalausta. Värinä Sinooperin alelaarista löytynyt "oliivinvihreä".

Melkein valmis. Kallio maalattu ja hiekotettu, samoin hiekkaranta.

Viimeistelynä maalasin vielä teille viivat. Valkoista maalia etsin tovin, kunnes viisas mieheni ehdotti kynsilakkaa. Täysin valkoista lakkaa ei löytynyt, mutta samasta laatikosta löytyi 15 vuotta vanha hammaslakka-pullo, jolla on joskus Halloween-juhliin maalattu hampaat valkoisiksi. Tavara tuli vielä ulos pullosta, joten sillä sitten! Oli muuten helppoa maalata kun pullossa oli pensselikin valmiina!
Ja niin se sitten valmistui. Omistaja oli kovin tyytyväinen ja kyllä äitikin ihan tykkää. Oma silmä tietysti näkee miljoona pientä asiaa jotka olisi voinut tehdä toisin. Mutta on tuo ihan hyvä. Ainakin parempi kuin pelkkä pöytä.
Kovin rajua leikkimistä tuo uretaanilevy ei kestä ja pelkään ettei tämä ole kovin pitkäikäinen juttu. Mutta kaikki kestää aikansa ja voi olla että jossain vaiheessa tämä käy jokatapauksessa tylsäksi. Sitten taas jotain uutta.




tiistai 28. elokuuta 2012

Kestoliinoja ja värjäysiloa

Meillä on käytössä kestoliinoja, niin nenäliinoina, keittiörätteinä, vessassa kuin ruokapöydässäkin. Liinat on värikoodattu siten, että valkoiset harsot kuuluvat vessakäyttöön, värjätyt harsot keittiöön ja sitten ne siisteimmät liinat ruokapöydille. Näin ei kenenkään tarvitse miettiä onko ruokaliinalla kenties edellisellä kerralla pyyhitty pyllyä tai muuta sellaista, mikä ei ehkä olisi miellyttävää ruokapöydässä. Keittiörätit ovat käytössä vain muutaman kerran ja sitten ne menevät jo pyykkikoriin, joten niitä tarvitaan paljon. Lisäksi ne menevät aika äkkiä kamalan näköisiksi. Joten niitä oli aiheellista tehdä lisää.

Kaikille liinoille meillä on ihan paikat, jonkilaiset telineet tai rasiat. Tiskipöydällä epämääräinen liinakasa olisi harva se päivä märkänä, mutta tuollaisessa jalallisessa rasiassa ne pysyvät siisteinä ja kuivina. Samanlainen rasia on sitten myös nenäliinoille. Ruokaliinat ovat pöydillä metallisissa lautasliinatelineissä. Kaikilla paikka ja kaikki paikoillaan. Vessan liina-ratkaisusta olen kirjoittanut ennenkin tekstissäni WC:n uudet välineet.
Keittiörättirasia täynnä ja vaihtoliinoja samankokoinen pino

Keittiöräteiksi kelpaavia entisiä valkoisia harsonkappaleita oli jo jonkinverran valmiina, mutta pistin värjäyskoneeseen silti pari kokonaistakin harsoa sitä ajatelleen, että jonain päivänä ompelen niistä lisää keittiöliinoja kuluvien tilalle. Samaan väripyykkiin likka kantoi sitten vielä omat alupaitansa sekä pikkarinsa, sillä hänen mielestä värjääminen on vaan niin mahdottoman hauskaa. Tuota alupaitaa meillä olikin kaksin kappalein, joten ei ollut kovin suuri urhaus pistää sitä värikylpyyn. Kovin hyviä vaatteita ei ole tullut värjättyä, koska lopputulos nyt vaan voi olla mitä tahansa. Mutta tuosta tuli kyllä ihan käyttökelpoinen. Ja pikkari oli kuulema jälleen IIIIhanat. Hassu, suloinen tyttö!

värjätty ja alkuperäinen alupaita + pikkarit














Flunssan iskiessä ei nenäliinojakaan ole ikinä tarpeeksi. Tuossa eräänä päivänä lakanoita vaihtaessani yksi pussilakanoista repesi vanhuuttaan. Taisi olla rakastettu lakana, kun oli jo niin päässyt hapertumaan. Mutta eihän sellaista pehmeäksi kulunutta kangasta sitten tietenkää pois voi heittää! Varsinkaan kun se oli todella ollut pidetty lakana. Joten sur rur rur - tuli lisää pehmeitä nenäliinojakin! En minä koko lakanaa jaksanut vielä leikata ja ommella, mutta ihan hyvän kokoinen pino kuitenkin. Vaaleanpunaisia valkoisilla vinoneliöillä ja valkoisia vaaleanpunaisilla vinoneliöillä. Ja nämä liinat ovat juuri oikean kokoisia tuohon rasiaan. Kaupan liinat ovatkin olleet kaikki joko aivan liian suuria tai liian pieniä. Nyt on sopivia. Näitä sitten surauttelen vielä jonain päivinä lisää niin ei lopu nenäliinat vaikka koko perhe sairastaisi!



torstai 23. elokuuta 2012

Tulisi jo hellakelit!!

Voi miten kaipaankaan puuhellaani!


Tuo sähköhellalla kokkaaminen on ihan surkeata! Levyt loppuu aina ihan kesken.. Eikä nyttenkään ollut kuin perunat, kastike ja röstit työn alla ja tuossa isommassa kattilassa huominen kana kiehumassa. Ja sitten jo tila ihan loppu. Ei mahtunut mitään kasvislisuketta tekemään tai mistään muista herkuista nyt puhumattakaan. Ja kastike kiehui aivan liikaa koko ajan tai sitten lakkasi lämpenemästä ollenkaan.
Ei - ei ole puuhellan voittanutta!
Mutta kun ei vielä voi alkaa lämmittää. Eikä tuo hella taitaisi edes vetää kunnolla vielä kun on vaan aivan liian lämmmintä ulkona. Ainakin kuukauden voin joutua odottelemaan. Ja olen kertakaikkisen kyllästynyt kokkailemaan tuolla sähkövempeleellä. Eikä viitsi paljoa grillaillakaan kun sataa kaatamalla vettä.
Kohta sorrun jo mikroruokiin ellei tämä kohta helpota!
Tai no tuskin. Mutta voi sitä riemua kun hellakelit alkaa! Se taitaakin olla talvessa se ainoa mukava asia.

lauantai 18. elokuuta 2012

Tossut

Se sitten alkoi taas, sisätossuaika. Ja semmoiset oli onneksi ostettunakin. Uudet keväällä hajonneiden tilalle. Tosin ostin ihan vaan hätäiseen H&M:stä tytön maun mukaiset ballerina-hörsotystossut alennuksesta, kun halvalla sai. Ja sitten ne oli huonot. Liian isot ja silti puristivat kuminauhan kohdalta. No pidettiin niitä kolme päivää kunnes sai vihdoin kerrottua että "ne ihanat" tossut "vähän" puristaa. Oli jo kamalat jäljet nilkan luissa kun olivat hiertäneet. Mutta kun ne olivat niin ihanat, siis ulkoisesti!

Onneksi kotoa löytyi yllättäin ihan perustossut. En tiedä miten ja miksi, mutta tarpeeseen tulivat. Eikä noissa mitään vikaa, paitsi että niitä on aika monella. Ja vaikka nimi olisi kissankokoisilla kirjaimilla, niin silti ne tuntuvat eksyvän. No - äiti tuunaa. Ja tyttö suunnittelee. Ompelin vielä jotain muuta kun tyttö kaivoi tarpeita esille. Blogiarvonta-voiton nauhoja oli siinä ompelupöydällä esillä, ja sieltä löytyi sitten sopiva, joka "sopii näihin tossuihin aivan täääydellisesti!". Tyttö yritti ensin ehdottaa jos jonkinlaisia ompeluvirityksiä, mutta sain hänet tyytymään rusetteihin. Ja jotta pedantti likkani saisi näistäkin jonkun fiksaation, niin laitoin niihin eriväriset napit, joissa toisessa on numero 1 ja toisessa nro 2. Ja kyllä, siinä järjestyksessä ne on tietysti jalkaan laitettava ja silläkin on väliä kumpi tossu on kummassa jalassa. Ja kyllä, olin tästä tietoinen jo ommellessani. Vaan haittaneeko tuo. Pistäköön tossut jalkaansa miten tahtoo, kunhan pistää. 

Alkuperäinen idea näihinkin tossuihin tuli Unikuun terapiahuoneelta, josta saan muutenkin inspiraatiota, tai ainakin kateuden aiheita. Siellä tossuista tuli aikaste paljon kauniimpia samalla idealla. Mutta meille onneksi nämä riittää, varsinkin kun tyttö ei ole nähnyt että voisi nätimpääkin saada aikaiseksi. Nuo nyt erottuvat tossumassasta ja ovat tytölle mieluista joten tekevät tehtävänsä.

torstai 16. elokuuta 2012

Kuka vei kesän?

Mihinköhän se kesä meni? Vai tuliko sitä edes? Ihan kuin olisi yhä vielä toukokuu ja odottelisin kesän alkua. Mutta pihlajanmarjat ovat puissa punastuneet ja kasvimaalla kaikki on jo (melkein) valmista. Vain myöhään laitetut tomaatit ovat vasta raakileita täynnä. Eli kevättouhuja tuli kyllä tehtyä ja kesälläkin jotain hoidettua kun kaikki ei olekaan kuollutta, mutta miksi silti tuntuu että kesää ei koskaan tullutkaan? Onko se hellepäivien puute? Kelithän olivat vähän semmoisia, että melkein olisi voinut luulla elävänsä jatkuvaa kevättä. Huhtikuussakin voi olla ne kaksi hellepäivää, mutta muuten on ihan keväistä vielä. Heinäkuu taisi olla samanlainen. Ja sitten kaikenlaisia reissuja, paljon poissa kotoa, ehkä siksikin aika tuntui hukkaantuvan johonkin. Tai sitten se oli tämä sairastaminen, joka vei voimat ja esti tekemästä sellaisia asioita joita kesällä yleensä tulee tehtyä. En tiedä.

Oli miten oli, kesä meni, ja nyt eletään jo elonkorjuu-kuukautta. Tai pitäisi ainakin. Ulkona olisi jos jonkinmoista kasvista, jota pitäisi nyt kerätä talteen. Ja jota jo olisi pitänyt kerätä, muttei ole ollut aikaa tai terveyttä moiseen. Oli todella hyvä vadelmavuosi, niin kosteata että pensaista löytyi muitakiin kuin pihkapäitä. Mustikkaakin kuulema oli, mutta meillä niitä on nyt vain parisen purkkia. Kanttarelleja löytyi jo muutama viikko sitten, varmasti olisi nytkin, jos lähtisin takapihalta etsimään.

Vointi vain on heikko. Pistää miettimään elämän mielekkyyttä se, että voimat riittävät tähän nettielämään, muttei oikeaan. Onhan täälläkin välillä ihan kivaa, mutta olisi se kuitenkin kivampaa elää sellaista ihan irl-elämää. En ymmärrä niitä, jotka vapaaehtoisesti valitsevat ennemmin nettielämän. Tai olisiko siinä juuri se, että jos saisin ihan itse valita, voisi tämä tuntuakin houkuttelevammalta? Ehkä. Eikös se yleensä mene niin, että mitä pakotetaan, sitä ei haluaisi?

tiistai 7. elokuuta 2012

Venekokkausta

Veneilyelämä on ankeaa. Kaikki on märkää ja ruokana on vaan purkkihernekeittoa. Kylmänä. Suoraan purkista. Tai sitten ei! Olen kasvanut äitini hyvässä opissa, jossa veneessä ei tosiaankaan syöty sen enempää purkki- kuin pussiruokiakaan. Mikäli veneessä on hella, niinkuin useimmissa nykyään jo on, niin kyllä se ruoka siinä valmistuu niinkuin kotonakin. Jos haluaa.

Meillä vene on 1970-luvun alkupuolelta. Mutta siinä on hieno keraaminen hella! Ei siis tietenkään alkuperäinen, joka oli kaasuhella, mutta hieno hella kuitenkin. Parempi kuin minun kesähellani kotona. Talvisin teen ruuan puuhellalla, jota mielestäni ei voita mikään, mutta kesäisin kun veto on huono ja kelit jo valmiiksi kuumat, joudun kokkailemaan tavallisella nelilevyisellä sähköhellalla. Ja samat ruuat teen veneessä silloin kuin kotonakin. Vaatii tietysti jonkun verran sumplimista, kun levyjä on vain kaksi, mutta aina on ruoka valmistunut ajallaan kun vähän suunnittelee etukäteen. Kesäisin käytän esim Uncle Benin 3min riisejä, jotka teen niin, että keitän kattilassa veden, tai otan sen termarista jos on, ja laitan kattilan sitten riisien ja veden kanssa lavuaariin. Ja meillä siis veneessä lavuaari on kuljettajan pyllyn alla. Ja lavuaarin alla on lämmityslaite ja "kuivattava pyykkikaappi" joka lämpeää koneen lämmöstä, joten lavuaarissa on aina koneen käydessä lämmin.
Lavuaari tiskaus-asennossa. Kuskin penkki vasemmalla pystyyn nostettuna.

No, kun riisit ovat kypsenemässä, on minulla 2 leyvä jolla tehdä varsinainen ruoka. Useinmiten se tarkoittaa jotain lihaa (omaa riistaa) ja jotain kasvista. Lihoja meillä otetaan venereissuille mukaan jäätyneinä, jolloin ne säilyvät jääkaapin kylmäosassa vielä useamman päivän oikein hyvänä. Ja erityisesti kun riista ei ota kovin pahasti nokkiinsa myöskään lämpötilojen vaihteluista, eli siitä, kun kylmäosa lämpenee öisin virran ollessa vähissä ja pakastuu päivällä kun kone on käynnissä.

Alkureissusta meillä on myös oman maan perunoita, joita keittelen tietysti ihan kattilassa. Mutta ennen perunoita lämmittelin Ratatouille-lisäkettä pienellä pannulla, jonka nostin sitten perunakattilan päälle pysymään lämpimänä. Ja viereinen lihakastike on aluksi ollut kuumemmalla levyllä ruskistumassa ja sitten siirtynyt viileämmälle (oikealle) levylle hautumaan. Lihakastikkeessa paistetaan ensin sipulit ja pekonin palat ja siirretään ne lautaselle odottamaan. Sitten ruskistetaan peuranfileenpalat. Fileiden päälle kaadetaan sinihomejuusto-kerma ja sekoitetaan ja lisätään hautumisvaiheessa koko komeuden päälle paahdetut sipulit ja pekonit. Näin saadaan pöytään perunat, liha-kastike, kasvislisäke ja perunoiden kypsymisaikana pilkottu salaatti. Ei ihan purkkiruokaa... mutta meillä perus veneruokaa :)

Ja kun ruoka on hyvää, niin täytyyhän sitä olla jälkiruokaakin!

Kun täyden mahan kanssa on ensin otettu pienet päivähuilit, voikin lähteä pienen ämpärin kanssa tutustumaan saaren tarjontoihin. Kyseisen peuranfile-aterian jälkeen tarjoilin jälkiruuaksi seuraavanlaisia jälkiruoka-leivonnaisia:

Pohjalla kaupan valmiita marenkipohjia. Päällä ensin Bonan Marjaisat Palat marjasosetta, sitten venäläisen Jogurtin ja Ikean vaniljakastikkeen sekoitusta pienin omin maustein (mm. inkkarisokeri ja kaneli). Päällä sitten äitin kolon  (perittynä saatu nimi saarelle) juolukoita ja lakkoja!
Kyllä tämmöisellä atrialla sitten jaksaa taas eteenpäin, vaikka keli ei ihan suosisikaan! :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Lego-maailma ja muuta

On se ihanaa kun talossa on sen ikäinen lapsukainen, että äiti voi hyvällä omalla tunnolla ostella legoja!  Ne kun ovat aina olleet mulle heikko kohta ja aina vaan löydän niistä iloa. Ja niissä on aina jotain niin ihanaa vaan edelleen. Itselleni en niitä olisi sellaisenaan kehdannut varmaan ikinä ostaa, mutta kun on joku toinen, pieni ihminen, jonka kanssa tämän ilon voin jakaa, niin jo onnistuu ostaminen. Ja onneksi siis tuo pieni ihminenkin pitää legoista, ihan oikeasti, ettei tarvitse käyttää häntä vain verukkeena.

Viimeisimpänä leikkinä oli minifigures-ukkojen piirileikki. En ihan päässyt perille mikä tässä leikissä oli juonena, mutta melkein kaikki ukot siihen kuitenkin tarvittiin;



Näin äitinä voin onneksi päättää mitä "minun" ukoilleni tapahtuu. Eli siis niille Minifigures-ukoille, jotka minä kaupassa valitsen. Ne kyseiset pussithan ovat sellaisia, ettei niistä etukäteen voi tietää mitä sisällä on, mikä on minusta melkeinpä raivostuttavaa. Minä haluan tietää mitä ostan ja tutustua siihen etukäteen! Mutta koska en siis voi, olemme siitä noloja asiakkaita tytön kanssa, että hipelöimme jokaista pussia etukäteen siten, että pyrimme arvaamaan aina mitä pussissa on. Emmehän halua saada läjää samanlaisia ukkoja kun vaihtoehtoja on vaikka miten paljon! Tietysti se on aika noloa niitä siellä hyllyjen välissä tunnustella, mutta en mahda mitään, sillä jo nuukuuden nimissä olen sitä mieltä, etten halua meille vaikkapa kymmentä samanlaista kamalaa örkkiä joista ei kumpikaan tykkää. Me halutaan joka sarjasta ne meidän mielestä kivat jutut. Tyttö haluaa (tyttö-)rokkareita ja ties mitä häätyttöja jne. Aika usein toiveena on joku tyttö-ukkeleista. Minä en ole aiemmin halunnut erityisesti mitään, valikoinut vaan jonkun ihan ok ukon ja antanut sitten tytölle leikkiin. Mutta nyt seiskasarjassa oli niin söpö pupuksi pukeutunut ukkeli että olin ihan myyty. Ja niin - tämä ukkeli seisoo nyt piristämässä päivääni auton kojelaudalla:
Eikös hän ole söötti!!

Juuri tänään kävimme ostamassa molemmille taas omat pussukat, ja sain hauskan säkkipillinsoittajan, vaikka luulin saavani tarzanin. Eli eivät meidän arvaukset mene kuitenkaan ihan nappiin. Mutta tuo säkkipillin soittaja on melkeinpä hauskempi kuin Tarzan, sillä tuollapa on ihka oikea hame päällään! Ja sitä ei edes saa niin hyvin päälle, ettei hameen alle voisi vilkuilla... Ei taida lapset tietääkään mitä hauskuutta aikuisilla voikaan olla lego-ukkeleiden kustannuksella.. Kiltti liehuu ja sukkanauhat vilkkuu :D