Hankintoja

Tässä on taas tullut vähän törsättyä. Löysin mielenkiintoisen kotimaisen nettikaupan, jossa myydään melkein mitä tahansa, viimeistelynaulaimesta vitamiineihin ja kiekonheittimestä kissanruokiin. Ja sellaisella järkevällä hinnalla, luulisin, ehkä. Minä eksyin tuonne putiikkiin etsiessäni - yllätys yllätys - leivontaan liittyviä tarvikkeita. Olin hyvin yllättynyt kun tämmöisestä sekatavaranettipuljusta löytyi etsimiäni tavaroita huomattavasti ulkomaisia suuryrityksiä halvemmalla. Mutta asia ei minua lainkaan haitannut, mieluummin niin. Joten pikkuisen shoppailin, ihan vähän vain.. Kärkkäiseltä tulleessa paketissa saapui:

 

koristelutyövälinesetti 

ruskeaa sokerimassaa
kukkanaulasetti 

kukkamuottisetti ja
reunapursotusten ym. merkitsijä

niin ja kakkualusta, joka jäi kuvasta.

 Neljä ensimmäistä ja viimeinen on tarvehankintaisia (näin itselleni uskottelen), sillä ajatuksenani on käyttää niitä tulevassa tilaustyössä, johon teen muun lisäksi petit fours'eja. Tuo reunasymmetrianvarmistaja on sellainen, jota en tiedä tarvitsenko ikinä, mutta kun halvalla sai.. Tai siis itseni tuntien tuollainen symmetrian varmistaja on ihana sitten jos sitä tarvitsen, joten hyvähän se on olla laatikossa valmiina :)



Noh, sitten piti käydä lankakaupassa, kun suunnitteilla on lähteä lentoon ja siellähän on kätevä olla kudin mukana niin että aika kuluu joutuisaan. Piti siis löytää bambuiset pyöröpuikot. Kävelin paikalliseen pikkuiseen lankaliikkeeseen ihmettelemään tarjontaa. Siellä oli sitten pöydällä esillä koivuisia, KnitPron puikkoja, joihin saa irroitettavat kaapelit. Näitä mä olen suunnitellut jo pidemmän aikaa. Mutta kun ovat olleet niin arvokkaita, varsinkin kun aluksi niitä myytiin pitkälti vain setteinä.
Ja nyt minä sorruin. Ostin aloituspaketin itselleni: kolme kaapelia 80cm, 60cm ja 40cm (niihin tulee mukana päät) sekä kahdet puikot, kahdeksikot ja neloset. Näillä sitten pääsee mukavasti (ehkä) alkuun.

Että tuli sitten tuhlattua. Olisihan mulla ollut puikkoja kassi kaupalla. Mutta ei tietenkään tuommoisia puikkoja, irroitettavat kaapelit ja kaikkea.. Mutta ehkä harrastus saa vähän maksaa.. saahan?

Imetyksestä, sen opettamisesta ja tukemisesta

*VAROITUS! Tämä on purkaus, vastuu herneiden nenään vetämisestä siirtyy tässä vaiheessa lukijalle!*

Vietetään kansainvälistä imetysviikkoa. Imetys on jonkin verran esillä mediassa, tosin tietysti vain vähän. Ylen ykkösen aamu-televisiossa oli ihan hyvä pätkä imetyksen tärkeydestä. Paikalla oli myös sosiaali- ja terveysministeriön edustaja. Valtiovaltakin on sitä mieltä, että imetykseen pitäisi tukea ja kannustaa ja siitä pitäisi saada ohjeita ja opastuksia. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut imeväisen ja pikkulapsen ruokintaa koskevasta tiedotusaineistosta asetuksen 16. huhtikuuta 2010 ja Asetus tuli voimaan 1. toukokuuta 2010. Mutta mitä tämä asetus muutti. STM peräänkuulutti mm. seuraavia asioita:

• Imeväisten ja pikkulasten ruokinnasta annettavien tietojen on oltava tosiasioihin perustuvia ja ravitsemussuositusten mukaisia.
• Perheille annettavien ohjeiden tulee kannustaa imetykseen ja tukea lapsen monipuolista ruokavaliota. Ohjeistuksen pitää sisältää tietoa myös äidinmaidonkorvikkeen ja vieroitusvalmisteiden tarpeettomaan käyttöön liittyvistä terveysriskeistä.
• Neuvoloissa tuetaan lapsen kasvua ja kehitystä. Terveydenhuollon henkilöstöllä on tärkeä rooli perheiden ravitsemusohjauksessa. Neuvoloista on saatavilla pikkulasten ruokintaa koskevaa aineistoa.

Ja sitten elävä esimerkki Turusta, jossa ammatikorkekoulu kouluttaa terveydenhoitajia neuvoloihin sekä kätilöitä. Koulussa ei perusopetukseen kuulu lainkaan minkäänlaista imetyskoulutusta. No - sitä sattuu ja raamit on tiukat. Mutta mikä selittää sen, että koulu, joka valmentaa tulevia neuvolantätejä sekä kätilöitä ei anna mahdollisuutta valita imetyskoulutusta edes vapaavalintaisena kurssina? Kurssile on mahdollista päästä maksusta, sitten kun on jo työelämässä?! Kaikenkaikiaan Suomessa vain 32% äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajista on saanut peruskoulutuksen imetyksestä eli WHO:n 18h imetysohjaajakoulutuksen. Lääkäreiden koulutukseen ei kuulu imetystä käytännössä ollenkaan.

Siis anteeksi mitä! STM hienosti kertoi, että neuvolassa tuetaan lapsen kasvua ja kehitystä ja annetaan tukea imetykseen. Mutta miten vastavalmistunut terveydenhoitaja voi tukea imetystä, jos hän ei siitä mitään tiedä?! Suomessa virallinen suositus täysimetykseen on 6kk. Suomalaisista äideistä tähän pääsee 1% Ja miksiköhän. Lainaus eräältä nettisivulta, esikoistaan odottavalta äidiltä: 
" Synnytysvalmennuksessa meillä oli "imetystunti". Luulimme saavamme sieltä neuvoja imetykseen, mutta emme saaneet :( Kätilö korosti kovasti sitä, että ei tarvitse imettää eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä, jos ei imetä. Sitten laitettiin kiertämään erilaisia tuttipulloja jne. Imetyksestä ja mahdollisista imetysongelmista ei puhuttu. Rintatulehduksesta kyllä mainittiin, ei muuta. Mitenkähän on tuolla synnytysosastolla? Saanko opastusta sieltäkään? Meillä ei ole lähipiirissä tuoreita äitejä - ja oma äitini ja anoppi ovat hoitaneet vauvansa 70-luvulla. Mistä siis neuvoja? "
Ja tuokin tuleva äiti kovasti olisi halunnut imettää. Miten hänenkin mahtoi käydä? Surullista, hyvin hyvin surullista.

Esimerkki, jonka lainaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asettamaa asiantuntijaryhmän julkaisemasta ensimmäisestä kansallisesta ohjelmasta imetyksen edistämiseksi: "Imetyksen edistäminen Suomessa - toimintaohjelma 2009-2012".

Helsinkiläisessä Oulunkylän neuvolassa on imetyksen tukemiseen
kiinnitetty huomiota vuodesta 1996 lähtien. Neuvolan kaikki terveydenhoitajat
ovat saaneet imetysohjaajakoulutuksen ja yhdellä terveydenhoitajista
on imetysohjaajakouluttajan pätevyys. Henkilökuntaa on
kannustettu osallistumaan imetysohjaajakouluttajien verkoston järjestämiin
koulutuksiin. Imetysongelmia on neuvolassa ratkottu yhdessä asiakkaan
kanssa vastaanottotilanteissa: mukana on ollut vauvaperhe, heitä
ohjaava terveydenhoitaja ja imetysohjaajakouluttajan koulutuksen saanut
terveydenhoitaja. Terveydenhoitajat ovat itse pitäneet imetystilastoa
alueen vauvoista vuodesta 1996 lähtien. Kerran vuodessa on kerätty tiedot
lasten neuvolapapereista täysimetyksen kestosta, kiinteän ruoan aloittamisiästä,
kokonaisimetysajasta ja äidinmaidonkorvikkeen aloitusiästä.
Vuonna 2009 yli puolet neuvolan asiakkaana olevista 4-6 kuukauden ikäisistä
vauvoista on täysimetettyjä ja vuonna 2007 syntyneistä 20-25 % täysimetettiin
puolivuotiaaksi.

Mitä tuosta lainauksesta voisi oppia? Ehkä sen, että mikäli terveydenhoitohenkilökunta olisi koulutettua ja imetysmyönteistä, päästäisiin sillä nousemaan tuolta 1% imetysluvusta aivan johonkin muuhun! Ja silti, tästä ei saa puhua. Jopa Lastenlääkäriyhdistyksenkin mielestä täysimetyssuosituksen pidentäminen on turhaa, koska imettävät äidit eivät siihen kuitenkaan yllä ja pahoittavat mielensä tavoitteista, joita eivät saavuta. Siis koska aikuiset ihmiset pahoittavat mielensä siitä, että eivät yllä johonkin tavoitteeseen, niin ei sitä sitten kannata tavoitella kenekään? Jos koko yhteiskunta toimisi tuolla periaatteella, niin mihin me oikein joutuisimme?!


HUOH!

Revontulia

Vaikka tämä onkin "vain" Suomen mainos, ajattelin silti jakaa täällä. On se meinaan kauniisti kuvattu. Ja upea aihe!

Hörhökuplani säröilee

Pieni pala tavallisten ihmisten elämää on taas päässyt tunkeutumaan minun omaan, suojaisaan hörhökuplaani, ja olen hieman tolaltani. Tällä kertaa koskien YLEn uutisoimaa juttua pikkulasten syömistä purkkiruuista. Siis kun täällä minun kuplani sisällä purkkiruuat ovat niiden äitien hätävara, jotka eivät aina ehdi tehdä lapselleen ruokaa, käyvät koko perheenä paljon reissamassa tai muiden syömässä ruuassa on välillä jotain pienelle sopimatonta. En ole osannut ajatellakaan, että joku käyttäisi noita purkkiruokia lapsen pääasiallisena, ainoana ravinnonlähteenä?! Siis kotonakin, jossa jääkaapissa olisi varmastikin muutakin ruokaa, olettaen että perheessä asuu joku muukin kuin vain se vauva - edes siis sen pienen äiti. Kai äiti sentään syö jotain, joskus?

Huoh! Olen jotenkin niin totaalisen hämmentynyt, ja tunnen toisaalta itseni myös hieman tyhmäksi. Ja myös pikkuisen kiukkuiseksi. Millaisessa maailmassa me oikein elämme, kun markkinavoimat pystyvät noin totaalisesti lyömään itsensä läpi, että pienten lasten äidit ja isät pitävät itsestään selvänä että lapsi syö purkkiruokaa. Ettei käy edes mielessä jokin muu. Myyntimies sanoo "Muksu - vain parasta lapsellesi", ja vanhemmat uskovat? Vai miten tämä oikein menee. Ei kai kukaan myyntimiestä vaikka autotarvikkeiden tai makkaran ostossa usko aivan sinisillä silmillä. Varmasti käy mielessä, että ehkä tämä ei olisikaan se kaikkein paras vaihtoehto ja pitäisikös katsoa jotain muuta. Mutta kun mainosmies sanoo, että purkkiruoka on parasta lapsellesi, niin tottahan toki se on?! "Steriiliä, tasapainotettua ja sisältää kaiken mitä lapsesi tarvitsee." Olet siis parempi vanhempi kun ostat purkkiruokaa kuin että antaisit saman ruuan ei-purkitettuna? Tai siis joku tämmöinen ajatuskulku minulle tulee mieleen. Totuutta en tiedä. Toivoisin kyllä kuulevani jotain katsantokantoja. Lastenruokayritykset kun eivät ole kuitenkaan mitään hyväntekeväisyyslaitoksia, vaan yrityksiä. Aivan samanlaista tuottoon pyrkivää bisnestä kuin ihan mikä tahansa. Ja mistäköhän rahat vaikka niihin neuvolan esitteiden sponsorointeihin tulee? No tietysti niiltä vanhemmilta jotka sitten ostavat niitä purkkeja "joita neuvolastakin suositeltiin" vaikka siis se neuvolasta saatu esite on firman mainos, ei neuvolan ohje.


Onko todella niin, ettei tule edes mieleen, että ne purkit ovat einestä siinä missä se mikropitsakin. Ei nyt tietenkään sisällöltään täysin identtisiä, mutta einestä silti. Onko markkinointikoneisto onnistunut tehtävässään niin hyvin, että ihmiset oikeasti kuvittelevat antavansa lapsellensa sitä kaikkein parasta käyttäessään purkkiruokia? Vai mikä minulta nyt menee ohi? Harvassa kun kuitenkaan on ne ihmiset jotka ehdoin tahdoin lapsellensa huonoa haluaisivat. Onko epävarmuus omia ruuanlaittotaitojaan kohtaan niin suuri vai miksi kuvitellaan, että se mössö, mistä moni äiti itsekin sanoo ettei söisi kun jo haiseekin niin pahalle, on kuitenkin parempaa lapselle, kuin äidin itse valmistama ruoka? Onko ilmiössä jotain samaa, kuin että annetaan maitoa mieluummin pullosta kuin tissistä, kun pullosta näkee miten paljon lapsi syö ja purkin kyljestä näkee mitä syö.. Eli kun kaikki on jonkun virallisen instanssi laskemaa, se on automaattisesti parempaa kuin mitä itse pystyisi tuottamaan. Vaikka näinhän se ei kuitenkaan ole. Kehitysmaissakin äidinmaito on pääasiassa parempilaatuista kuin korvike. Ja samaan tapaan - kyllä se tuore porkkana tai peruna sisältää paljon enemmän vitamiineja ja hivenaineita kuin sama tavara purkista. Siihen on syynsä, miksi niihin purkkeihin on lisätty niitä vitamiineja, ei siksi että ne olisi sitten parempaa ruokaa lapsellesi, vaan siksi, että valmistettaessa niistä häviää pääasiassa kaikki mitä niissä alunperin oli. Ja se lisäys mainitaan siinä kyljessä mainosmielessä..


Jotenkin näistä tulee niin surullinen olo. Ihmettelen, miksi ihmiset eivät kyseenalaista lapsiin liittyviä asioita. Tai ainakin tuntuu siltä, että autoa tai televisiota ostettaessa kyllä vertaillaan ties mitä, tehdään kyselyjä ja otetaan selvää, mutta näin herkässä asiassa ei luoteta omiin vaistoihin sen vertaa että otettaisiin asioista selvää. Jos lähipiirissä joku syöttää purkkiruokaa, niin sitten tehdään niin myös oman lapsen kanssa "koska kaikkihan näin tekee". Ja sama jatkuu ystävältä toiselle. Kukaan ei kyseenalaista tai mieti miksi pitäisi syöttää pienimmälle purkkiruokaa, ja kun tässähän lukee että "parasta lapsellesi..". Maksetaan valtavia summia korvikkeista, kertakäyttövaipoista ja vauvan/lapsenruokapurkeista, vaikka sillä summalla voisi ostaa ihan koko perheelle pikkuisen parempaa ruokaa.

Ehkä minulta on mennyt joku hyvin oleellinen pointti nyt ohi. Toivon niin. Nämä kun taas jälleen kerran ovat niitä asioita joista ei edes saisi puhua, ettei syyllistä ketään. Vähän niinkuin imetysasiatkin. Kun on erilaisia perheitä ja erilaisia tilanteita. Sitä en vain käsitä, että miksi ei saisi kertoa että jossain lapsiin liittyvässä asiassa on joku juttu pikkuisen pielessä. Ymmärrän kyllä, että äitiys ja isyys on herkkä asia, mutta.. aika moni halusi tietää, että influenssarokotteeseen liittyikin riski sairastua vakavasti. Vaikka siis olikin rokottanut lapsensa. Vaikka olisikin ruokkinut lapsensa pullolla ja purkista, niin eikö sitä haluaisi tietää jos siihen liittyisi jotain riskejä. Vai onko vain parempi pistää pää puskaan, ettei kukaan vain syyllistyisi tai kenellekään tulisi paha mieli? Miten mikään ikinä muuttuisi paremmaksi, jos mitään ei kyseenalaistettaisi tai edes tutkittaisi. Millainen maailma olisi, jos markkinamiesten annettaisi temmeltää täysin vapaasti. Kuinkakohan monessa maassa löytyisi sen jälkeen vaikkapa melamiinia maidosta tmv, kun vain raha ratkaisisi?

Syksyn tullessa

Viikonloppu meni pihahommissa. Keli oli mitä täydellisin kivien kääntelyyn, juurakkojen ylös repimiseen ja kasvimaan, kasvihuoneen ja kukkamaan perkaamiseen. Hommaa tuntuu aina riittävän enemmän kuin tarpeeksi. Ja joka vuosi piha laajenee. Ei, siis ei vain tunnu siltä, vaan joka vuosi siirrytään vähän enemmän metsään ja muille reuna-alueille, joten siivottavaa riittää joka vuosi enemmän. Aluksihan sitä laittaa vain sitä etupihaa ja muuta näkyvää aluetta, niin että välittömästi näkyvät alueet ovat siistit. Muut alueet saavat olla ryteikköä, sillä niissä ei ketään edes käy - koska siis ovat sitä ryteikköä. Mutta kun välitön alue alkaa pysymään siistinä ja on jo hieman jopa laitettu, alkaa piha kasvaa, ryteikköä siivotaan ja silmät aukenevat näkemään potentiaalista kaivuualuetta muuallakin. Ja sitten haetaan moottorisahaa, raivaussahaa, rautakankea, lapiota ja kottikärryjä. Monen monta kertaa niitä kottikärryjä. Ollaan hetken aikaa tyytyväisiä, kun tuli niin siistiä, kunnes silmät hakeutuvat siihen lähistölle - missä on edelleen ryteikköä. Ja näin se siistittävä alue kasvaa, ja kasvaa. Onneksi tontti loppuu jossain vaiheessa ja naapuri tuskin olisi mielissään jos heidän tontilleen pyrkisin..

Kasvihuoneessa alkoi viimeinen sadonkorjuu. Meillä ei ole hienoa lämmitettyä kasvihuonetta, vaan vanhoista kerrostalon ikkunoista kasattu kylmä kasvihuone, joka kuitenkin täyttää tehtävänsä täydellisesti! Kaunishan se ei ole vaikka millä mittarilla mittaisi, tai ehkä kauneus on katsojan silmässä? Mielelläni ottaisin pihalleni sellaisen kauniin, vanhoista valkoisista ikkunanpokista tehdyn kasvihuoneen, johon kattaisin itselleni kesällä aamukahvin. Ainakin teoriassa. Mutta itseni tuntien, joisin sen kahvin kuitenkin aina hätäiseen keittiössä. Enhän mä "pääse" kesäisin edes tuohon kuistille kahville, muusta nyt puhumattakaan. Sitäpaitsi olen sen verran suttaavainen noissa kasvatuspuuhissani, että tummanruskeat, jo valmiiksi likaiset kerrostaloikkunat antavat paljon enenmmän anteeksi kuin kauniit valkoiset pokat.. Mutta olisihan sellainen silti mahdottoman kaunis!

Mutta siitä sadonkorjuusta. Tänä vuonna tuli basilikaa?! Viljelen sitä joka vuosi, sillä se nyt vaan on niin ihanaa, mutta yleensä siitä ei nyt vain tule mitään. Pieniä matalia heiniä, jotka lakoavat kun niistä ensimmäisen kerran muutaman lehden ottaa. Mutta ei, tänä tuonna valtavasti saksituista varsista tuli silti puolimetrisiä, vahvoja ja haaroittuneita? Mitä lie sitten sattunut. Ei niin että valittaisin, mutta sitä basilikasatoa korjatessani en voi kuin ihmetellä, mitä niille tekisin..

Tomaattiakin tuli, ja kuten edellisinäkin vuosina, kaikki yhtä aikaa. Että mitäs noillekin sitten? Tietysti on kiva, että tänä vuonna punastuivat ajoissa, on käynyt niinkin että ennen pakkasia olen kerännyt vihreitä tomaatteja sisälle kypsymään. Tosin saattaa jäädä nyt tekemättä. Ei meinaan oikein onnistunut näiden lajien kokeilut. Väri oli kaunis ja ihan kivan näköisiä ja kokoisia. Mutta jotenkin sitä jää kaipaamaan sellaista, että tomaatti maistuisi joltain?

Koska kelit viilenee, otin sisälle palan basilikaa ja chilin, joka myös tekee komeasti satoa. Täysin keskenkaisvuisen paprikan,  palan timjamia ja oreganoa nostin myös sisälle ennen pakkasöitä. En tosin tiedä mihin kaiken mahdutan.. thaibasilikaakin jäi vielä ulos ja mielelläni sitäkin sisällä näkisin.

Kukkamaalta keräsin maljakkoon keittiön pöydälle vielä kauniit joriinit, joille kuva ei todellakaan tee oikeutta. Punaiset ovat syvän punaisia ja vaaleanpunaiset todella hempeitä. Nekin ovat tänävuonna kasvaneet valtaviksi ja kukkineet koko kesän. Täysin heitteillä ovat olleet, niinkuin koko piha, mutta jaksaneet silti ilahduttaa päivästä toiseen. Kohta nekin saa kaivaa ylös. Ensi keväälle syntyykin sitten ongelma, mihin nuo enää sitten laittaa. Olivat jo meinaan tänä vuonna hieman liian isoja paikallensa. Ihanahan se on, että kasvit kasvaa, mutta sitten tulee tämmöisiä uusia, positiivisia ongelmia..

Vai voiko positiivinen ongelma olla ongelma? Eikös se ole mahdollisuus?

Hörhön kosmetiikka, eli mitä purkkeja sitä löytyykään..

Olen joskus ollut kosmetiikan suurkuluttaja. Oli ties mitä purkkia ja purnukkaa, joka ainoalle ihon osalle omanlaista rasvaa ja piristys, kohotus, muokkaus tai värjäysainetta Jotenkin tykkäsin niistä purkeista ja tietysti siitä rasvojen laitosta. Niin ja meikkaamisesta, tukan tötterölle väkertämisestä ja ties mistä. Kynnetkin olivat viilatut ja lakatut. Varpaita myöden - tietysti. 

Ja sitten kasvoin aikuiseksi ;)

No ei ehkä aivan niin, mutta se menetti monella tapaa merkityksensä. Se yletön itsensä tällääminen. Sairastuin vakavasti ja ulkokuori ja sen jatkuva kohentaminen alkoi hiljalleen tuntua vähemmän merkitykselliseltä, kun sisäpuoli hajosi hitaasti mutta ikävä kyllä vääjämättömästi. Elämän ympyrätkin muuttuivat. Muuttui työ, koulutus, asuinpaikka, elinympäristö, ystävät, parisuhde, elintavat, elämäntavoitteet, elämänrytmi. Oikeastaan aivan kaikki mikä nyt voi vaihtua vaihtamatta päätä toiseen kroppaan. Tapasin miehen, jonka mielestä oli aivan sama, vaikka pukeutuisin mustaan jätesäkkiin. Eikä häntä kiinnostunut olinko tupeerannut tukkaani tunnin asentoon vai vasta herännyt letti liimassa. 

Sain lapsen ja jäin kotiin. Ei voinut vähempää kiinnostaa oman naaman paklaus, pääasia että vaatteet oli suunnilleen puhtaat ja joskus kävi suihkussa. Loputkin purkit ja purnukat alkoivat keräämään kaapissa pölyä. Raskauspahoinvoinnin aikana melkein kaikki kosmetiikka ja pesuaineet kävi nenään. Enkä halunnut haista hajuvedelle vauvan nenään, vaan itselleni, äidille. Vauvan myötä myös viimeistään katsoin entistä tarkemmin, mitä kaikkea sitä pistää vapaaehtoisesti itseensä, suusta sisään ja iholle. Pyykinpesuaine muuttui kestopyykille sopivaksi ja taas katosi kaapeista purkkeja. 

On hämmästyttävää, miten vähällä ihminen oikeasti tulee hyvin toimeen. Ei tarvita viittä erilaista shampoota, eri tilanteisiin tai päänväreihin sopivaksi. Ei hoitoainetta, sitä huuhdeltavaa ja hiuksiin jätettävää. Ei kuutta erilaista muotoilutuotetta. Ei erilaista rasvaa kropan eri osille. Ei suihkugeeliä ja ties mitä kuorinta-ja muita pesuvoiteita. Ihminen tulee aivan puhtaaksi ihan ilman niitä. Eikä hiukset tarvitse shampoota ollakseen puhtaat. Ja kun ei käytä shampoota, ei tarvitse myöskään hoitoaineita, tai niitä muotoilutuotteita. On luotu tarve, jota ei oikeasti ole, mutta kun pitää saada tuotteet myytyä, niin markkinoidaan sitten sitä tarvetta.

Olen ollut ilman shampoota nyt kaksi vuotta. Hiukseni eivät koskaan ole olleet näin paksut. Eivätkä näin helpot muokata. En käytä myöskään suihkusaippuoita tai muita pesunesteitä. Enkä ole enää tarvinnut sitä kokovartalorasvausta joka ilta, niin kuin vielä silloin kun pesin "hoitavilla" nesteillä itseni. Atopiani on rauhoittunut, vain psori vaivaa, mutta täysin samalla tavalla kuin aiempinakin vuosina. Tai ehkä vähän vähemmän. Astmaa ei edes huomaa kuin flunssaisena, lääkkeitä en siihen tarvitse. Päänahkani hillitön kutina on rauhoittunut. Luetteloa voisin jatkaa vaikka miten pitkään.

Jaa että mitä meillä sitten käytetään? No suihkussa menee eniten pesusuolaa. Joitain palashampoita on kaapissa, kun tulee keikolle laitettua kuitenkin lakkaa, joka ei suolalla lähde mielestäni riittävän hyvin. Muuten pesen hiuksetkin samalla suolalla. Rasvana löytyy kookosöljyä, lavuaarin reunalta ja keittiön kaapista. Joitain lääkesalvoja sitten sen lisäksi, kuten Calendula-vaseliini, sinkkivoide ja pihkasalva (sitten kun saan tehtyä sitä lisää..). Kookosöljyllä saa meikit pois naamasta ja suolalla hoidettua muun kropan pesun. Suolakuorinta tekee kyllä gutaa välillä myös naamalle. Ja kuorinnan jälkeen öljyä poskiin, niin taas on pehmoinen ja siloinen ;) Sama tekee kyllä hyvää myös korppukäsille ja -kantapäille.

Mutta, kyllä minussa silti on sen verran turhamaista jäljellä, etten halua kauhoa öljyäni tai suolaani jättipurkeista. Saati sitten säilöä niitä rumia tukkupakkauksia lavuaarin reunalla. Eihän se olisi edes kovin käytännöllistä. Siis sen lisäksi että se näyttäisi rumalta. Saa kai sitä hörhökin sentään olla esteetikko? 

Joten ratkaisu - kauhotaan kookosöljy kauniisiin lasipurkkeihin ja kaadetaan suola astialle viereen. Ei häpeä kallimmillekaan merkkivoiteille, ainakaan minun mielestäni ;) Ja käyttö helpottuu huomattavasti, kun astiat on käteviä. Tietysti lasiset purkit voivat pikkulapsiperheessä olla arkikäytössä hankalia, mutta siksi ajaksi voi sitten hankkia toisenlaisia, jos on tarvis. Ja voihan se äidin oma pieni purkki olla kuitenkin kaunis, ja vaikka lasinen ..

Isossa purkissa kookoöljyä, pienessä samaa itse hajustettuna ja vadilla pesusuolaa.

Nyt on enää muutama pieni ongelma: mitä ihmettä tekisin pari vuotta vanhoille, avaamattomille hiustenhoitoainepurkeille tai jättimäisille perusrasvapumpuille? Tai kaikelle sille muulle kosmetiikalle ja ties mille mömmöille mitä kaappien perukoilta löytyy. Ei meinaa luonto antaa periksi laittaa roskiin, mutta niiden loputon säilöminen kaapeissakaan nyt tuskin on järkevää..

Mitään ei kannata heittää pois..

Se on välillä mahdotonta, miten tuntuu että ihan kaikkea pitäisi säästää. Jos jonkinmoista nauhanpätkää, ketjua, nappia, neppiä ja nuppia. Ja laudanpätkiä, kankaanpaloja tai vaikka vanhoja sukkia. Mutta kun niistä välillä oikeasti tulee pieniä helmiä, niin eihän sitä sitten voi. Kun ei tiedä mistä se helmi seuraavaksi syntyy!

Vuosia sitten löysin rannalta palan puuta. Sellaisen ihanan, veden pehmentämän harmaan kappaleen. Pienen ja ohuen, mutta ah - niin kauniin! Se oli sellainen, jota teki aina mieli silittää, kun se jostain hyllyn perukoilta välillä osui käteen. Ja silloin tällöin todella osui, hautautuakseen "tästä tulee vielä jotain"-maahan jälleen hyvin pitkiksi ajoiksi. Mutta usein sen kohdalla, niinkuin hyvin monen muunkin yhtä epämääräisen, mietin, että tuleeko tästä tosiaan ikinä mitään. Mitä ihmettä tästä edes voisi tulla? Ja muutaman kerran puunkappaleen lähtö oli todella lähellä, polttokasa roihusi pihalla ja siivousvimma päällä. Mutta kun käsi osui puun harmaaseen, liki pehmeänsiloiseen pintaan, annoin kerta toisensa jälkeen puun suloisuudelle periksi. Kun oli niin pienikin.. eihän se nyt mitään tilaa vienyt.

Säilöin tuota puunpalaa vuosia, monia vuosia. Kunnes eräällä laivareissulla käsiin osui pieni metallikyltti. Sellaisenaan vähän orpo, mutta teksti jotenkin kolahti. Oltiin juuri palattu miehen kanssa yhteen ja olo oli epävarma monella tapaa. Miten ympäristö tähän suhtautuu. Miten rakennetaan vanhasta kodista uusi, todella yhteinen koti. Miten varmistamme, että tällä kertaa me olemme Me ja pysymme myös niin. Tuntui tärkeältä korostaa että koti olisi nyt todella Meidän, ja että me todella molemmat toivoimme sinne Ystäviä. Meidän molempien Ystäviä. Ja tuossa kolmen sanan lauseessa se kaikki jotenkin tuntui kiteytyvän. Se kyltti oli pakko ottaa mukaan!

En tiedä miten kyltti ja puu löysivät toisensa. Ne vain jotenkin osuivat lähekkäin, ja se oli siinä. Sinetöity kerralla! Enää pientä hienosäätöä. Ketjunpätkä yhdestä laatikosta. Valkoista keinonahkanauhaa pätkä ja siihen metalliniitti solmuksi. Kaunis puu ja simppeli kyltti eivät kaivanneet mitään muuta. Paitsi tietysti toisensa.

Vähän niinkuin minä ja mieheni.

Miten voikin olla, että vuosikausia marinoituun, vanhaan ajopuupalaan ja pieneen metallilevyyn voikin saada mahtumaan niin paljon symboliikkaa. On se kummallinen - tämä ihmisen pää ja ajatukset siellä..

Vähän kyllä joskus mietin, että mistä lie puu alunperin lähtöisin. Ja mahtaakohan edellinen omistaja aavistaakaan, miten paljon iloa hänen hävittämänsä pala puuta on tuonut?!