Lego-maailma on valmis

Multa lähti taas mopo hieman käsistä. Törmäsin ihanaan blogiin: Pienessä mittakaavassa ja sain sieltä loistavan idean! Siellä oli tehty Heartlake-city pahvialustalle ja se tuntui aivan loistavalta ratkaisulta! Meillä kyllä oli jo valmiiksi yksi pöytä varattuna lego-leikeille ja niitä legon omia alustojakin jonkin verran hankittuna, mutta ei siitä oikein silti kaupunkia millään tullut. Joten lähdin suunnittelemaan omaa maailmaamme.

Ensin oli ongelmana löytää sopiva alusta. Ei meillä ollut ollenkaan niin suurta pahvia josta olisi tuollaista lähtenyt tekemään. Mutta autotallissa oli valtavan suuri polyuretaanilevy. Kuulema vaan varastoituna, ilman sen tarkempaa käyttötarkoitusta. No sille tuli heti tarkoitus. Ja koska levyä oli melkein tuplaten siihen nähden minkä kokoinen huoneeseen mahtui, sai siitä rakennettua kaupunkiin maastoa. Kun kerroin tästä mahdollisuudesta tytölle, sainkin sitten speksejä tulevaa kaupunkia varten. Kallio, kalliolta vesiputous sydämenmuotoiseen lampeen, teitä, hiekkaranta ja meri, peltoa, nurmikkoa, silta .... 

Suloinen lapseni on vielä niin pieni, että elää siinä uskossa, että äiti on kaikkivoipa. Sinänsä suloista, mutta tämmöisessä kohdassa aina hieman hengästyttää. Lupasin kuitenkin yrittää parhaani, mitäpä sitä muutakaan.

Lähtöpiste, kallionraakile ja mittoihin leikattu levy

Käyttämäni "hienotyökalu" pieneen tekemiseen..

Kallion muotoilua ja sovitusta. Työvälineinä puukko ja kontaktiliima.

Tyttö oli joka vaiheessa mukana suurella innolla. Tässä sovitetaan siltaa paikalleen.

Lähdin sitten levyä muotoilemaan, ensin piirsin kynällä hahmotelmia, leikkasin ja liimasin kallion muotoonsa ja siihen vesiputous lorisemaan kohilleen. Puukolla sitten kaiversin merta ja lampea sekä niitä yhdistävän puron. Kuviosahaa käytin kaikissa leikkausvaiheissa, eli levyn katkaisussa, kalliossa, sillassa ja maantien nousupätkässä. 

Maaleja meillä oli ennestään ties minkälaisia ja työvälineitäkin tietysti löytyi omasta takaa. Askarteluhyllylläni oli sinistä ja hopeanväristä spray-maalia ja kun vesiaiheiden väritys tuli ajankohtaiseksi pistin pullot suhisemaan. En lainkaan ollut ajatellut (kuten tavallista) että polyuretaani sulaa spray- ja muutenkin akryylimaalien alla. Noh - tässä tapauksessa kävi onni. Puukolla kaivertamat vesiaiheet olivat vähän kömpelön näköiset, mutta kun ne sulivat sinisen värin alla, niistä tuli todella aidon näköiset! Onni onnettomuudessa. Ja vielä suurempi onni siinä, että kun tein nuo vedet ensin, tajusin että maaleja pitäisi vähän tarkemmin valita. Vedessä se ei haitannut lainkaan että pohja suli alla ja muuttui kuplivaksi ja epätasaiseksi ja meni melkein sentin verran pinnan alapuolelle. Nurmikkoalueella tuo olisi ollut paljon isompi murhe!

Spray-maalattu lampi ja meri, sekä niitä yhdistävä puro.

Viheralueita ja autotietä varten kävin sitten ostamassa sellaisia maaleja, ettei kävisi yhtä hassusti. Viheralueeseen sekoitin ainakin kolmea sorttia eri vihreää, ne kun löytyivät Sinooperin alelaarista. Maalin vetelin karvaisella telalla, joten pinnastakin tuli sopivan epätasainen. Kalliota hioin ja paklasin sitten kotoa löytyneellä pakkelilla karkeaksi.Toiveena ollutta peltoa en lähtenyt toteuttamaan, mutta ostin pussin pieniä neliapiloita, jotka laitoin märkään maaliin kiinni. Tuli onnenapilaniitty. Kelpasi!

Viheralueet, pakkeloitu kallio, autotien paikka sekä apilaniitty.

Jokaisessa työvaiheessa mulla oli innokas apulainen mukana. Yritin myös jokaisessa vaiheessa antaa hänen osallistua, sillä projektihan oli kuitenkin yhteinen eikä sitä ikinä opi mitään tekemään, ellei äiti vähän höllää omista täydellisyydentavoitteluistaan ja hyväksy sitä, että jälki on juuri sitä mitä tulee eikä se ole ollenkaan huonompaa kuin muuten tulisi. Ei voi vaatia että osaisi heti täydellisesti. Varsinkaan jos ei koskaan anna tehdä mitään. Tätä yritän opetella. Ehkä joskus opin...

Autotien ja sillan maalausta. Värinä Sinooperin alelaarista löytynyt "oliivinvihreä".

Melkein valmis. Kallio maalattu ja hiekotettu, samoin hiekkaranta.

Viimeistelynä maalasin vielä teille viivat. Valkoista maalia etsin tovin, kunnes viisas mieheni ehdotti kynsilakkaa. Täysin valkoista lakkaa ei löytynyt, mutta samasta laatikosta löytyi 15 vuotta vanha hammaslakka-pullo, jolla on joskus Halloween-juhliin maalattu hampaat valkoisiksi. Tavara tuli vielä ulos pullosta, joten sillä sitten! Oli muuten helppoa maalata kun pullossa oli pensselikin valmiina!

Ja niin se sitten valmistui. Omistaja oli kovin tyytyväinen ja kyllä äitikin ihan tykkää. Oma silmä tietysti näkee miljoona pientä asiaa jotka olisi voinut tehdä toisin. Mutta on tuo ihan hyvä. Ainakin parempi kuin pelkkä pöytä.

Kovin rajua leikkimistä tuo uretaanilevy ei kestä ja pelkään ettei tämä ole kovin pitkäikäinen juttu. Mutta kaikki kestää aikansa ja voi olla että jossain vaiheessa tämä käy jokatapauksessa tylsäksi. Sitten taas jotain uutta.

Lego-maailma ja muuta

On se ihanaa kun talossa on sen ikäinen lapsukainen, että äiti voi hyvällä omalla tunnolla ostella legoja!  Ne kun ovat aina olleet mulle heikko kohta ja aina vaan löydän niistä iloa. Ja niissä on aina jotain niin ihanaa vaan edelleen. Itselleni en niitä olisi sellaisenaan kehdannut varmaan ikinä ostaa, mutta kun on joku toinen, pieni ihminen, jonka kanssa tämän ilon voin jakaa, niin jo onnistuu ostaminen. Ja onneksi siis tuo pieni ihminenkin pitää legoista, ihan oikeasti, ettei tarvitse käyttää häntä vain verukkeena.

Viimeisimpänä leikkinä oli minifigures-ukkojen piirileikki. En ihan päässyt perille mikä tässä leikissä oli juonena, mutta melkein kaikki ukot siihen kuitenkin tarvittiin;

Näin äitinä voin onneksi päättää mitä "minun" ukoilleni tapahtuu. Eli siis niille Minifigures-ukoille, jotka minä kaupassa valitsen. Ne kyseiset pussithan ovat sellaisia, ettei niistä etukäteen voi tietää mitä sisällä on, mikä on minusta melkeinpä raivostuttavaa. Minä haluan tietää mitä ostan ja tutustua siihen etukäteen! Mutta koska en siis voi, olemme siitä noloja asiakkaita tytön kanssa, että hipelöimme jokaista pussia etukäteen siten, että pyrimme arvaamaan aina mitä pussissa on. Emmehän halua saada läjää samanlaisia ukkoja kun vaihtoehtoja on vaikka miten paljon! Tietysti se on aika noloa niitä siellä hyllyjen välissä tunnustella, mutta en mahda mitään, sillä jo nuukuuden nimissä olen sitä mieltä, etten halua meille vaikkapa kymmentä samanlaista kamalaa örkkiä joista ei kumpikaan tykkää. Me halutaan joka sarjasta ne meidän mielestä kivat jutut. Tyttö haluaa (tyttö-)rokkareita ja ties mitä häätyttöja jne. Aika usein toiveena on joku tyttö-ukkeleista. Minä en ole aiemmin halunnut erityisesti mitään, valikoinut vaan jonkun ihan ok ukon ja antanut sitten tytölle leikkiin. Mutta nyt seiskasarjassa oli niin söpö pupuksi pukeutunut ukkeli että olin ihan myyty. Ja niin - tämä ukkeli seisoo nyt piristämässä päivääni auton kojelaudalla:

Eikös hän ole söötti!!

Juuri tänään kävimme ostamassa molemmille taas omat pussukat, ja sain hauskan säkkipillinsoittajan, vaikka luulin saavani tarzanin. Eli eivät meidän arvaukset mene kuitenkaan ihan nappiin. Mutta tuo säkkipillin soittaja on melkeinpä hauskempi kuin Tarzan, sillä tuollapa on ihka oikea hame päällään! Ja sitä ei edes saa niin hyvin päälle, ettei hameen alle voisi vilkuilla... Ei taida lapset tietääkään mitä hauskuutta aikuisilla voikaan olla lego-ukkeleiden kustannuksella.. Kiltti liehuu ja sukkanauhat vilkkuu :D

Prinsessan pipo

Likalle jäi edellinen, söpö harmaa velourpipo jo vähän knaftiksi. Aina oli joko niska tai otsa paljaana, riippuen mihin suuntaan kiskoi. No koska pipo oli muuten sekä äidin että tyttären suosikki, piti tehdä uusi samanlainen.
Ei tuo ole sinnepäinkään, mutta on siinä ehkä jotain samaa - ehkä..? Vaaleanpunaista velouria trikoovuorilla ja kuva kirjailtu ompelukoneella rumasti ja hätäisesti. Tyttö kuitenkin tykkää joten muulla tuskin on niin väliäkään :)

Hörhökuplani säröilee

Pieni pala tavallisten ihmisten elämää on taas päässyt tunkeutumaan minun omaan, suojaisaan hörhökuplaani, ja olen hieman tolaltani. Tällä kertaa koskien YLEn uutisoimaa juttua pikkulasten syömistä purkkiruuista. Siis kun täällä minun kuplani sisällä purkkiruuat ovat niiden äitien hätävara, jotka eivät aina ehdi tehdä lapselleen ruokaa, käyvät koko perheenä paljon reissamassa tai muiden syömässä ruuassa on välillä jotain pienelle sopimatonta. En ole osannut ajatellakaan, että joku käyttäisi noita purkkiruokia lapsen pääasiallisena, ainoana ravinnonlähteenä?! Siis kotonakin, jossa jääkaapissa olisi varmastikin muutakin ruokaa, olettaen että perheessä asuu joku muukin kuin vain se vauva - edes siis sen pienen äiti. Kai äiti sentään syö jotain, joskus?

Huoh! Olen jotenkin niin totaalisen hämmentynyt, ja tunnen toisaalta itseni myös hieman tyhmäksi. Ja myös pikkuisen kiukkuiseksi. Millaisessa maailmassa me oikein elämme, kun markkinavoimat pystyvät noin totaalisesti lyömään itsensä läpi, että pienten lasten äidit ja isät pitävät itsestään selvänä että lapsi syö purkkiruokaa. Ettei käy edes mielessä jokin muu. Myyntimies sanoo "Muksu - vain parasta lapsellesi", ja vanhemmat uskovat? Vai miten tämä oikein menee. Ei kai kukaan myyntimiestä vaikka autotarvikkeiden tai makkaran ostossa usko aivan sinisillä silmillä. Varmasti käy mielessä, että ehkä tämä ei olisikaan se kaikkein paras vaihtoehto ja pitäisikös katsoa jotain muuta. Mutta kun mainosmies sanoo, että purkkiruoka on parasta lapsellesi, niin tottahan toki se on?! "Steriiliä, tasapainotettua ja sisältää kaiken mitä lapsesi tarvitsee." Olet siis parempi vanhempi kun ostat purkkiruokaa kuin että antaisit saman ruuan ei-purkitettuna? Tai siis joku tämmöinen ajatuskulku minulle tulee mieleen. Totuutta en tiedä. Toivoisin kyllä kuulevani jotain katsantokantoja. Lastenruokayritykset kun eivät ole kuitenkaan mitään hyväntekeväisyyslaitoksia, vaan yrityksiä. Aivan samanlaista tuottoon pyrkivää bisnestä kuin ihan mikä tahansa. Ja mistäköhän rahat vaikka niihin neuvolan esitteiden sponsorointeihin tulee? No tietysti niiltä vanhemmilta jotka sitten ostavat niitä purkkeja "joita neuvolastakin suositeltiin" vaikka siis se neuvolasta saatu esite on firman mainos, ei neuvolan ohje.


Onko todella niin, ettei tule edes mieleen, että ne purkit ovat einestä siinä missä se mikropitsakin. Ei nyt tietenkään sisällöltään täysin identtisiä, mutta einestä silti. Onko markkinointikoneisto onnistunut tehtävässään niin hyvin, että ihmiset oikeasti kuvittelevat antavansa lapsellensa sitä kaikkein parasta käyttäessään purkkiruokia? Vai mikä minulta nyt menee ohi? Harvassa kun kuitenkaan on ne ihmiset jotka ehdoin tahdoin lapsellensa huonoa haluaisivat. Onko epävarmuus omia ruuanlaittotaitojaan kohtaan niin suuri vai miksi kuvitellaan, että se mössö, mistä moni äiti itsekin sanoo ettei söisi kun jo haiseekin niin pahalle, on kuitenkin parempaa lapselle, kuin äidin itse valmistama ruoka? Onko ilmiössä jotain samaa, kuin että annetaan maitoa mieluummin pullosta kuin tissistä, kun pullosta näkee miten paljon lapsi syö ja purkin kyljestä näkee mitä syö.. Eli kun kaikki on jonkun virallisen instanssi laskemaa, se on automaattisesti parempaa kuin mitä itse pystyisi tuottamaan. Vaikka näinhän se ei kuitenkaan ole. Kehitysmaissakin äidinmaito on pääasiassa parempilaatuista kuin korvike. Ja samaan tapaan - kyllä se tuore porkkana tai peruna sisältää paljon enemmän vitamiineja ja hivenaineita kuin sama tavara purkista. Siihen on syynsä, miksi niihin purkkeihin on lisätty niitä vitamiineja, ei siksi että ne olisi sitten parempaa ruokaa lapsellesi, vaan siksi, että valmistettaessa niistä häviää pääasiassa kaikki mitä niissä alunperin oli. Ja se lisäys mainitaan siinä kyljessä mainosmielessä..


Jotenkin näistä tulee niin surullinen olo. Ihmettelen, miksi ihmiset eivät kyseenalaista lapsiin liittyviä asioita. Tai ainakin tuntuu siltä, että autoa tai televisiota ostettaessa kyllä vertaillaan ties mitä, tehdään kyselyjä ja otetaan selvää, mutta näin herkässä asiassa ei luoteta omiin vaistoihin sen vertaa että otettaisiin asioista selvää. Jos lähipiirissä joku syöttää purkkiruokaa, niin sitten tehdään niin myös oman lapsen kanssa "koska kaikkihan näin tekee". Ja sama jatkuu ystävältä toiselle. Kukaan ei kyseenalaista tai mieti miksi pitäisi syöttää pienimmälle purkkiruokaa, ja kun tässähän lukee että "parasta lapsellesi..". Maksetaan valtavia summia korvikkeista, kertakäyttövaipoista ja vauvan/lapsenruokapurkeista, vaikka sillä summalla voisi ostaa ihan koko perheelle pikkuisen parempaa ruokaa.

Ehkä minulta on mennyt joku hyvin oleellinen pointti nyt ohi. Toivon niin. Nämä kun taas jälleen kerran ovat niitä asioita joista ei edes saisi puhua, ettei syyllistä ketään. Vähän niinkuin imetysasiatkin. Kun on erilaisia perheitä ja erilaisia tilanteita. Sitä en vain käsitä, että miksi ei saisi kertoa että jossain lapsiin liittyvässä asiassa on joku juttu pikkuisen pielessä. Ymmärrän kyllä, että äitiys ja isyys on herkkä asia, mutta.. aika moni halusi tietää, että influenssarokotteeseen liittyikin riski sairastua vakavasti. Vaikka siis olikin rokottanut lapsensa. Vaikka olisikin ruokkinut lapsensa pullolla ja purkista, niin eikö sitä haluaisi tietää jos siihen liittyisi jotain riskejä. Vai onko vain parempi pistää pää puskaan, ettei kukaan vain syyllistyisi tai kenellekään tulisi paha mieli? Miten mikään ikinä muuttuisi paremmaksi, jos mitään ei kyseenalaistettaisi tai edes tutkittaisi. Millainen maailma olisi, jos markkinamiesten annettaisi temmeltää täysin vapaasti. Kuinkakohan monessa maassa löytyisi sen jälkeen vaikkapa melamiinia maidosta tmv, kun vain raha ratkaisisi?