Lego-maailma on valmis

Multa lähti taas mopo hieman käsistä. Törmäsin ihanaan blogiin: Pienessä mittakaavassa ja sain sieltä loistavan idean! Siellä oli tehty Heartlake-city pahvialustalle ja se tuntui aivan loistavalta ratkaisulta! Meillä kyllä oli jo valmiiksi yksi pöytä varattuna lego-leikeille ja niitä legon omia alustojakin jonkin verran hankittuna, mutta ei siitä oikein silti kaupunkia millään tullut. Joten lähdin suunnittelemaan omaa maailmaamme.

Ensin oli ongelmana löytää sopiva alusta. Ei meillä ollut ollenkaan niin suurta pahvia josta olisi tuollaista lähtenyt tekemään. Mutta autotallissa oli valtavan suuri polyuretaanilevy. Kuulema vaan varastoituna, ilman sen tarkempaa käyttötarkoitusta. No sille tuli heti tarkoitus. Ja koska levyä oli melkein tuplaten siihen nähden minkä kokoinen huoneeseen mahtui, sai siitä rakennettua kaupunkiin maastoa. Kun kerroin tästä mahdollisuudesta tytölle, sainkin sitten speksejä tulevaa kaupunkia varten. Kallio, kalliolta vesiputous sydämenmuotoiseen lampeen, teitä, hiekkaranta ja meri, peltoa, nurmikkoa, silta .... 

Suloinen lapseni on vielä niin pieni, että elää siinä uskossa, että äiti on kaikkivoipa. Sinänsä suloista, mutta tämmöisessä kohdassa aina hieman hengästyttää. Lupasin kuitenkin yrittää parhaani, mitäpä sitä muutakaan.

Lähtöpiste, kallionraakile ja mittoihin leikattu levy

Käyttämäni "hienotyökalu" pieneen tekemiseen..

Kallion muotoilua ja sovitusta. Työvälineinä puukko ja kontaktiliima.

Tyttö oli joka vaiheessa mukana suurella innolla. Tässä sovitetaan siltaa paikalleen.

Lähdin sitten levyä muotoilemaan, ensin piirsin kynällä hahmotelmia, leikkasin ja liimasin kallion muotoonsa ja siihen vesiputous lorisemaan kohilleen. Puukolla sitten kaiversin merta ja lampea sekä niitä yhdistävän puron. Kuviosahaa käytin kaikissa leikkausvaiheissa, eli levyn katkaisussa, kalliossa, sillassa ja maantien nousupätkässä. 

Maaleja meillä oli ennestään ties minkälaisia ja työvälineitäkin tietysti löytyi omasta takaa. Askarteluhyllylläni oli sinistä ja hopeanväristä spray-maalia ja kun vesiaiheiden väritys tuli ajankohtaiseksi pistin pullot suhisemaan. En lainkaan ollut ajatellut (kuten tavallista) että polyuretaani sulaa spray- ja muutenkin akryylimaalien alla. Noh - tässä tapauksessa kävi onni. Puukolla kaivertamat vesiaiheet olivat vähän kömpelön näköiset, mutta kun ne sulivat sinisen värin alla, niistä tuli todella aidon näköiset! Onni onnettomuudessa. Ja vielä suurempi onni siinä, että kun tein nuo vedet ensin, tajusin että maaleja pitäisi vähän tarkemmin valita. Vedessä se ei haitannut lainkaan että pohja suli alla ja muuttui kuplivaksi ja epätasaiseksi ja meni melkein sentin verran pinnan alapuolelle. Nurmikkoalueella tuo olisi ollut paljon isompi murhe!

Spray-maalattu lampi ja meri, sekä niitä yhdistävä puro.

Viheralueita ja autotietä varten kävin sitten ostamassa sellaisia maaleja, ettei kävisi yhtä hassusti. Viheralueeseen sekoitin ainakin kolmea sorttia eri vihreää, ne kun löytyivät Sinooperin alelaarista. Maalin vetelin karvaisella telalla, joten pinnastakin tuli sopivan epätasainen. Kalliota hioin ja paklasin sitten kotoa löytyneellä pakkelilla karkeaksi.Toiveena ollutta peltoa en lähtenyt toteuttamaan, mutta ostin pussin pieniä neliapiloita, jotka laitoin märkään maaliin kiinni. Tuli onnenapilaniitty. Kelpasi!

Viheralueet, pakkeloitu kallio, autotien paikka sekä apilaniitty.

Jokaisessa työvaiheessa mulla oli innokas apulainen mukana. Yritin myös jokaisessa vaiheessa antaa hänen osallistua, sillä projektihan oli kuitenkin yhteinen eikä sitä ikinä opi mitään tekemään, ellei äiti vähän höllää omista täydellisyydentavoitteluistaan ja hyväksy sitä, että jälki on juuri sitä mitä tulee eikä se ole ollenkaan huonompaa kuin muuten tulisi. Ei voi vaatia että osaisi heti täydellisesti. Varsinkaan jos ei koskaan anna tehdä mitään. Tätä yritän opetella. Ehkä joskus opin...

Autotien ja sillan maalausta. Värinä Sinooperin alelaarista löytynyt "oliivinvihreä".

Melkein valmis. Kallio maalattu ja hiekotettu, samoin hiekkaranta.

Viimeistelynä maalasin vielä teille viivat. Valkoista maalia etsin tovin, kunnes viisas mieheni ehdotti kynsilakkaa. Täysin valkoista lakkaa ei löytynyt, mutta samasta laatikosta löytyi 15 vuotta vanha hammaslakka-pullo, jolla on joskus Halloween-juhliin maalattu hampaat valkoisiksi. Tavara tuli vielä ulos pullosta, joten sillä sitten! Oli muuten helppoa maalata kun pullossa oli pensselikin valmiina!

Ja niin se sitten valmistui. Omistaja oli kovin tyytyväinen ja kyllä äitikin ihan tykkää. Oma silmä tietysti näkee miljoona pientä asiaa jotka olisi voinut tehdä toisin. Mutta on tuo ihan hyvä. Ainakin parempi kuin pelkkä pöytä.

Kovin rajua leikkimistä tuo uretaanilevy ei kestä ja pelkään ettei tämä ole kovin pitkäikäinen juttu. Mutta kaikki kestää aikansa ja voi olla että jossain vaiheessa tämä käy jokatapauksessa tylsäksi. Sitten taas jotain uutta.

Tossut

Se sitten alkoi taas, sisätossuaika. Ja semmoiset oli onneksi ostettunakin. Uudet keväällä hajonneiden tilalle. Tosin ostin ihan vaan hätäiseen H&M:stä tytön maun mukaiset ballerina-hörsotystossut alennuksesta, kun halvalla sai. Ja sitten ne oli huonot. Liian isot ja silti puristivat kuminauhan kohdalta. No pidettiin niitä kolme päivää kunnes sai vihdoin kerrottua että "ne ihanat" tossut "vähän" puristaa. Oli jo kamalat jäljet nilkan luissa kun olivat hiertäneet. Mutta kun ne olivat niin ihanat, siis ulkoisesti!

Onneksi kotoa löytyi yllättäin ihan perustossut. En tiedä miten ja miksi, mutta tarpeeseen tulivat. Eikä noissa mitään vikaa, paitsi että niitä on aika monella. Ja vaikka nimi olisi kissankokoisilla kirjaimilla, niin silti ne tuntuvat eksyvän. No - äiti tuunaa. Ja tyttö suunnittelee. Ompelin vielä jotain muuta kun tyttö kaivoi tarpeita esille. Blogiarvonta-voiton nauhoja oli siinä ompelupöydällä esillä, ja sieltä löytyi sitten sopiva, joka "sopii näihin tossuihin aivan täääydellisesti!". Tyttö yritti ensin ehdottaa jos jonkinlaisia ompeluvirityksiä, mutta sain hänet tyytymään rusetteihin. Ja jotta pedantti likkani saisi näistäkin jonkun fiksaation, niin laitoin niihin eriväriset napit, joissa toisessa on numero 1 ja toisessa nro 2. Ja kyllä, siinä järjestyksessä ne on tietysti jalkaan laitettava ja silläkin on väliä kumpi tossu on kummassa jalassa. Ja kyllä, olin tästä tietoinen jo ommellessani. Vaan haittaneeko tuo. Pistäköön tossut jalkaansa miten tahtoo, kunhan pistää. 

Alkuperäinen idea näihinkin tossuihin tuli Unikuun terapiahuoneelta, josta saan muutenkin inspiraatiota, tai ainakin kateuden aiheita. Siellä tossuista tuli aikaste paljon kauniimpia samalla idealla. Mutta meille onneksi nämä riittää, varsinkin kun tyttö ei ole nähnyt että voisi nätimpääkin saada aikaiseksi. Nuo nyt erottuvat tossumassasta ja ovat tytölle mieluista joten tekevät tehtävänsä.

Venekokkausta

Veneilyelämä on ankeaa. Kaikki on märkää ja ruokana on vaan purkkihernekeittoa. Kylmänä. Suoraan purkista. Tai sitten ei! Olen kasvanut äitini hyvässä opissa, jossa veneessä ei tosiaankaan syöty sen enempää purkki- kuin pussiruokiakaan. Mikäli veneessä on hella, niinkuin useimmissa nykyään jo on, niin kyllä se ruoka siinä valmistuu niinkuin kotonakin. Jos haluaa.

Meillä vene on 1970-luvun alkupuolelta. Mutta siinä on hieno keraaminen hella! Ei siis tietenkään alkuperäinen, joka oli kaasuhella, mutta hieno hella kuitenkin. Parempi kuin minun kesähellani kotona. Talvisin teen ruuan puuhellalla, jota mielestäni ei voita mikään, mutta kesäisin kun veto on huono ja kelit jo valmiiksi kuumat, joudun kokkailemaan tavallisella nelilevyisellä sähköhellalla. Ja samat ruuat teen veneessä silloin kuin kotonakin. Vaatii tietysti jonkun verran sumplimista, kun levyjä on vain kaksi, mutta aina on ruoka valmistunut ajallaan kun vähän suunnittelee etukäteen. Kesäisin käytän esim Uncle Benin 3min riisejä, jotka teen niin, että keitän kattilassa veden, tai otan sen termarista jos on, ja laitan kattilan sitten riisien ja veden kanssa lavuaariin. Ja meillä siis veneessä lavuaari on kuljettajan pyllyn alla. Ja lavuaarin alla on lämmityslaite ja "kuivattava pyykkikaappi" joka lämpeää koneen lämmöstä, joten lavuaarissa on aina koneen käydessä lämmin.

Lavuaari tiskaus-asennossa. Kuskin penkki vasemmalla pystyyn nostettuna.

No, kun riisit ovat kypsenemässä, on minulla 2 leyvä jolla tehdä varsinainen ruoka. Useinmiten se tarkoittaa jotain lihaa (omaa riistaa) ja jotain kasvista. Lihoja meillä otetaan venereissuille mukaan jäätyneinä, jolloin ne säilyvät jääkaapin kylmäosassa vielä useamman päivän oikein hyvänä. Ja erityisesti kun riista ei ota kovin pahasti nokkiinsa myöskään lämpötilojen vaihteluista, eli siitä, kun kylmäosa lämpenee öisin virran ollessa vähissä ja pakastuu päivällä kun kone on käynnissä.

Alkureissusta meillä on myös oman maan perunoita, joita keittelen tietysti ihan kattilassa. Mutta ennen perunoita lämmittelin Ratatouille-lisäkettä pienellä pannulla, jonka nostin sitten perunakattilan päälle pysymään lämpimänä. Ja viereinen lihakastike on aluksi ollut kuumemmalla levyllä ruskistumassa ja sitten siirtynyt viileämmälle (oikealle) levylle hautumaan. Lihakastikkeessa paistetaan ensin sipulit ja pekonin palat ja siirretään ne lautaselle odottamaan. Sitten ruskistetaan peuranfileenpalat. Fileiden päälle kaadetaan sinihomejuusto-kerma ja sekoitetaan ja lisätään hautumisvaiheessa koko komeuden päälle paahdetut sipulit ja pekonit. Näin saadaan pöytään perunat, liha-kastike, kasvislisäke ja perunoiden kypsymisaikana pilkottu salaatti. Ei ihan purkkiruokaa... mutta meillä perus veneruokaa :)

 

Ja kun ruoka on hyvää, niin täytyyhän sitä olla jälkiruokaakin!

Kun täyden mahan kanssa on ensin otettu pienet päivähuilit, voikin lähteä pienen ämpärin kanssa tutustumaan saaren tarjontoihin. Kyseisen peuranfile-aterian jälkeen tarjoilin jälkiruuaksi seuraavanlaisia jälkiruoka-leivonnaisia:

Pohjalla kaupan valmiita marenkipohjia. Päällä ensin Bonan Marjaisat Palat marjasosetta, sitten venäläisen Jogurtin ja Ikean vaniljakastikkeen sekoitusta pienin omin maustein (mm. inkkarisokeri ja kaneli). Päällä sitten äitin kolon  (perittynä saatu nimi saarelle) juolukoita ja lakkoja!
Kyllä tämmöisellä atrialla sitten jaksaa taas eteenpäin, vaikka keli ei ihan suosisikaan! :)

Se on valmis! Erään projektin loppu.

Viikko sitten kirjoitin, että pöytäprojekti lähenee loppuaan. No nyt se loppui! Aivan oikeasti sain jotain vihdoinkin aivan valmiiksia asti. Ja siis niin valmiiksi, että se on jo käytössä! Voi miten suuren hyvän olon tunteen tämmöinen "saavutus" voikaan saada aikaiseksi. Ja nyt ymmärrän myös sen, miten paljon tuon keskeneräisyys on mieltäni rassannut. Olin niin tohkeissani kun tuon kotiin kannoin. Äkkiä vaan maalit pois ja sitten uusi tilalle ja huis hais sukkelaan olisi hieno pöytä jo kunnossa. Pöh - minä mitään aikaiseksi saanut. Ensin oli häät ja sitten vähän kaikenlaista muuta ja kun kaikki oli jo ohi niin olinkin jo niin sairas etten edes itse tajunnut miten sairas ja ihan kaikki hommat olivat jäissä. Tämäkin.  

Ja pöytähän se nyt vain oli, eihän sillä sinänsä oikeasti tämän talven aikana hätää ollut. Ulkorakennukseen aina yksi pieni pöytä mahtuu jne. Kyllähän mies olisi minua tämän kanssa auttanutkin, jos olisin pyytänyt, mutta eihän se nyt olisi ollut lainkaan sama asia. Tämä piti saada tehdä itse. Nähdä omissa käsissä se muutos ja hakea tuolta maalikerrosten alta se helmi jonka siellä työkaluvarastossa kaiken rojun alla silloin näin. Ja olihan tuo helmi, jo heti kun sai sen päältä ne maalipurkit ja työkalut pois. Ja olisi kelvannut minulle punaisenakin, juuri tuollaisena. Mutta se oli niin piloilla, että ainoa keino tehdä siitä sisäsiisti, oli aloittaa alusta. 

Ja tämmöinen siitä sitten tuli:

 Pöytä on muuten kokonaan valkoinen, paitsi että tytön toiveesta maalasin siihen vähän väriäkin. Tosin en ihan sellaista kun toivottiin. Minun piirustustaitoni riittivät juuri tähän. Osaan piirtää pienen pisteen ja sen ympärille monta pistettä suht'koht rinkiin = kukka. Monta eri väriä = monta erilaista kukkaa. Varsia tai lehtiä en sitten enää olisi osannut tehdä, joten siksi nuo vapaalla kädellä vedetyt kiehkurat. Olisin oikein mielelläni tehnyt tähän semmoisia isoja, perinteisiä kukkia tai vaikka niitä tytön toivomia perhosia, mutta kun ei suju niin ei suju. Noin se on kuitenkin koristeltu eikä vain pelkkä valkoinen, ja toisaalta silti ihan asiallinen, ilman niitä minun 5-vuotiaan tasolla olevia töherryksiä...

Ja laatikon vetimeksi löytyi sitten tosiaan tämmöinen pieni pyöreä rengasvedin. Niitä olisi vielä kolme lisää... tulevia projekteja kenties?

Ja sitten pöytäprojektin suurin aarre: hioessani tulin lopulta katsoneeksi laatikon takaosaan. Sinne takaseinän ulkopuolelle. Ja olin pudota pyrstölleni! Siellä luki, että "maalannut Erik Arvid Matsson (syntynyt 21.1.1892)  4.8.1917" Ja jotain muuta tekstiä, josta en vielä ole saanut selvää.
Siis tuon pöydän on 25-vuotias Erik maalannut silloin, kun Suomi vielä oli Venäjän vallan alla. Suomen itsenäistymisen kanssa samana vuonna. Pöytä on siis mitä ilmeisemmin likipitäen satavuotias. Tai voihan se olla vanhempikin, eihän sitä tiedä miten kauan tuo oli ollut valmiina ennenkuin Erik sen maalasi. Ja miksi Erik kirjoitti nimensä sekä syntymäpäivänsä laatikon taakse? Kuka Erik oli ja kenen pöydän hän maalasi? Jälleen yksi lisäprojekti, sillä tästä asiasta on todellakin otettava selvää!!!

Jakkaralle päälinen

Tämmöinen yhden illan höyrähdys :)

Tuo jakkaran alla näkyvä matto on sellainen ikuisuusprojekti, jota olen tehnyt kohta vuoden. Toivon että pian voin postata, että se on valmis. Kuteita on kuitenkin jo tässä vaiheessa jäänyt sen verran yli, että tuli niistä tehtyä tuommoinen mattoon mätsäävä päälinen Ikean Mammut-lastenjakkaraan. Ihan vaan kympin virkkuukoukulla ensin valkoinen kuderullanloppu ja sitten kirjavaa kudetta, kunnes sekin loppui. Jakkaraan virkkasin sen sitten kiinni liilalla kuteella, vaikka sitä vielä tarvitsen mattoonkin. Sanokaa mun sanoneen, että ihan varmasti matosta jää tuon pätkän verran puuttumaan, joten jossain vaiheessa puran tietysti tuon viritelmän ja otan viimeisen pätkän liilaa käyttöön. Ihan varmasti. Mutta olkoon siihen asti tuossa jakkarassa talleessa ;)

Balettimuovikristallihörhötys

Tytön huoneessa oli pitkään hassu, muoviläpysköistä koottu lampunvarjostin, joka joskus löytyi ison marketin alekorista eurolla. Se oli hetken ihan hauska, mutta alkoi sitten jo hiljalleen suoraan sanoen ärsyttämään. Lähdin pohtimaan uutta lamppua ja mietin kaikenlaista. Lamput on aika hyvissä hinnoissa, ainakin jos sattuu omistamaan tämmöiset monen sadan euron silmät kuten minä. Tyttö itse toivoi itselleen kristallikruunua, joten halvalla ei olisi senkään suhteen päässyt. Mutta jotain oli tehtävä. Purin vanhan lampun osiin ja katsoin runkoa. Kyllä tästä jotain vielä tulee...

No tuli siitä. Jotain. Virkkasin, väsäsin, väänsin, purin ja kokosin uudelleen. Ja väänsin ja virkkasin vielä vähän. Ja pujottelin helmiä ja ties mitä. Laitoin lamppuun kaikenlaisia aiemmin ostettuja koristuksia: balettitanssijat, perhoset, liilat muovikristallit ja monta metriä rautalankaa. Tuli oikea hörsellys. Balettimuovikristallihörhötys. Ja kaiken lisäksi vielä vino sellainen. Yksi balettitanssijoista on muita painavampi ja toiselle puolelle pitäisi nyt keksiä joku vastapaino. Mikä ihme sinne sitten vielä sopisi kun lamppu on jo nyt tavaraa täynnä?! 

Vielä kun löytyisi nätti lamppu tuonne sisälle. En yhtään pidä noista energiansäästölampuista. Joku kauniinmallinen pyöreä lamppu tuonne täytyy jostain metsästää, kun muistaa vaan.

Jälleen kerran tyttö on hirmuisen tyytyväinen äidin tekemään ihme hökötykseen ja itse olen tyytyväinen kun tuli säästettyä pitkä penni, kun en sitten ostanutkaan sitä kristallikruunua jota toivottiin. Saas nähdä missä vaiheessa äidin tekeleet eivät enää tytölle kelpaa, vai tuleekohan semmoista vaihetta ollenkaan? Toivottavasti ei!

Projekteja jotka jopa etenevät :)

Kirjoitin ensimäisen kerran pöytäprojektistani viimevuoden elokuussa. No se on edelleen kesken, tosin enää vain vähän. Ja ehkä olisi jo aikakin saada eskarilaiselle, kirjoittavalle ja piirtävälle lapselle työpöytä! Enhän minä sitä koko tätä aikaa ole tehnyt, vaan hissukseen, sellaisina pyrähdyksinä. Ja talvi kun meni pitkälti sairastaessa niin tuli yli puolen vuoden tauko kaikkeen tekemiseen. Nyt olen sitten koittanut ottaa aikaa kiinni. Tässä tilanne vuosi ja viikko sitten:

Ja tuosta tilanteesta olen jo päässyt siihen asti, että pöytä olen vihdoin päässyt jo maalaamaan. Maalin valinta tapahtui perinteisesti: puhuin isännälle pöydän maalaamisesta ja hän kysyi että ajattelinko pohjamaalata. Kun sanoin etten vielä tiennyt, hän totesi että autotallissa on vajaa purkki Otexia. Ok - eli laitetaan pohjamaali. Sitten hän kysyi millä meinasin maalata. Ja kun totesin siihen etten vielä tiedä sitäkään, niin sain kuulla että siellä autotallissa on myös purkki valkoista Empireä. No niin, siinähän se sitten, pohjamaalataan ne osat mihin Otexi riittää ja pöydän väriksi tulee siis valkoinen. Näin helppoa se on! 

Koska väri on niin tylsä suunnittelen vielä maalavani pöytään vähän koristeita. Tallista löytyy vielä veneen vihreää ja omista kätköistäni pieni purkki punaista, sinistä ja aprikoosinväristä. Saas nähdä mitä niistä tulee! :D

Legoukko-taulu

Mulla on nyt vihdoin hyvä tekosyy ostaa kivoja legoja, kun sain tytön suostuteltua luopumaan duploistaan ja siirtymään isojen legoihin. Hän ei ollut asiasta lainkaan niin innostunut kuin minä, mutta on onneksi jo tottunut ajatukseen. Olen aina pitänyt legoista ja edelleenkin leikin niillä oikein mielelläni. Tai siis rakentelen kaikenlaista hölmöä. Kai sitä aikuinenkin saa, jos lapsettaa?

Olen innokas keräilijä, ja keräilenkin jos jonkinlaista, Aku Ankkoja, astioita jne. Ja nyt "tyttö kerää" Legon Minifigures - ukkoja. Hipelöin jokaista ostettua pussia niin, ettei vahingossa tulisi kahta kertaa samaa ukkoa. Ja nyt kun sarja 6 loppui ja tilalle tuli sarja 7, tuli tälle äidille kauhea hätä, että "tyttö saisi" koko sarjan kerättyä loppuun.. No kyllähän mä myönnän ihan sujuvasti olevani itse taustapiruna tässä kaikessa, mutta ihan oikeastikin tuo tyttö tykkää kerätä noita ukkoja. Ja leikkii niillä ties mitä. Hänen mielestään on hauskaa sekoittaa niiden osia keskenään ja tehdä hassun näköisiä tyyppejä. 

Ukkoja on kuitenkin jo muutama kertynyt ja kun sitten tuolla Ikea Hackerseissä törmäsin noista ukoista tehtyyn tauluun, niin jo taas tuli asiaa Ikeaan..

Idea on tosi simppeli: liimataan tauluun 2x2 legopaloja, joiden päälle kiinnitetään ukot. Alkuperäisessä ideassa legopalat oli liimattu taustapahviin ja taulussa oli lasi paikallaan. Tuo käytetty kehys on Ikean Ribba ja siinä on sellainen fiksu irroitettava sisäosa, jolla lasin saa myös pois ilman että kehykseen jää näkyvää uraa siihen lasin paikalle. Liimasin kontaktiliimalla palaset kiinni lasiin ja lasin alle laitoin palan vanhaa tapettia. Tällä systeemillä voi vaikka vaihtaa taustapaperin väriä joskus jos tekee mieli. Ja toisaalta ajattelin tuon lasin olevan parempi pohja palasille, että pysyisivät varmemmin kiinni.

Lisäksi tuossa on ajatuksena se, että noilla ukoilla saa edelleen leikkiä. Eli niitä ei suljeta tuonne kehyksen sisälle, vaan ne voi siitä ottaa leikkiin ja laittaa sitten välillä taas takaisinkin. Muuttuva taulu.

Lopputulos on mielestäni kiva, ja tytönkin mieleen. Eikä mieskään tainnut ajatusta vastustaa. Ja mikäli en saa hillittyäni halujani ostaa lisää minifigurseja, niin noita tauluja täytynee tehdä lisääkin. Säästin kyllä jo sen valmiiksi viivotetun pohjan minkä avulla noita palikoita lasiin liimasin... ;)

Pienellä idealla iso apu

Ikea Hackersien sivulta löytyi aivan loistava pieni kirjahyllyidea, joka oli aivan pakko kopioida heti! Tyttö lukee joka ilta kaikenlaista ja sitten on sänkyyn johtavat portaat aina täynnä kirjoja. Kun ei ole yläsängyssä kirjahyllyä. No nyt on, tai ei hyllyä, mutta säilytysteline kumminkin. 

Alkuperäinen sisustusidea näytti tietysti tosi paljon siistimmältä, mutta siinä sisustettiinkin vauvanhoitopöydän ympärystää, joten kirjat hyllyihin asettelee vielä äiti. Todellisessa käytössä ne näyttää sitten tuolta, kaikenkirjavia sarjakuvia ja ties mitä, eikä lainkaan sisustuksellisesti kauniita tai kasvatuksellisesti sopivia kaunokirjallisia laitoksia hienosti esille aseteltuna. Mutta ratkaisu on toimiva eikä portailla ole enää kirjavuoria joihin liukastua pimeässä. Äiti ja tytär ovat molemmat tyytyväisiä ja kun rakennelma vielä oli edullinen (n. 5€ yhteensä) niin mikäs siinä sitten vaikka onkin kaikenkirjavaa!

Tuota Ikea Hackersejä suosittelen kyllä muutenkin. Siellä on ihmisillä aivan huikeita ideoita ja useinmiten toteutukset ovat helppoja ja halpoja! Kannattaa käydä kurkkaamassa!

Pihatöitä

 Kevät kun koittaa ja pihalla pääsee möyrimään, niin minustakin kuoriutuu sisäolennon sijaan ulkotulento. Aamusta iltaan touhuan pihalla jotan, tai ainakin olen touhuavinani. Pääasiassa käännän ja siirrän kiviä, möyrin mullassa ja istutan kasveja. Erityisesti siirrän kiviä. Isoja ja pieniä kiviä, todella isoja kiviä ja hiekkaa, kaikkea mikä vaan on kiveä. Siirtäisin varmaan peruskalliotakin tähän pihalle jos vain pystyisin. Ikävä kyllä en pysty. Niin haluaisin saada tähän pihalle ihanan sileän rantakallion. Saisikohan sellaisen tilattua jostain?
Rakennusvaiheessa talon nurkalle nostettiin kolme komeata kiveä. Olisin nyt halunnut saada ne näkyvämmälle paikalle. Erityisesti yhden, sen rantakalliomaisimman. Mutta ei niitä kuulema liikuta edes isännän traktori. Mutta vähän pienempiä kiviä kyllä! Ja niin kukkamaani sai ympärilleen komeita kiviä. Ei enää mitään sylissäkannettavia, vaan sellaisia oikeita järkäleitä. Olen niistä hyvin, hyvin onnellinen!

 

 Takapihalla meillä on mennyt pieni rinnepolku, joka on päällystetty kalkkikivillä. Kivet ovat ajan saatossa valuneet rinnettä alas ja hävinneetkin jonnekin. Etsin niitä pihalta sieltä täältä ja sainkin kasaan kottikärryllisen tai kaksi. Kippasin ne mäen yläpäästä takaisin polulle ja kohta sekin on kunnossa. Polun vierelle sain tänävuonna särkyneen sydämen jakotaimen, joka lähti aivan ihanasti kasvuun. Olen tuostakin hyvin, hyvin onnellinen! 

Kasvimaan villiintyneelle reunallekin on vihdoin tullut tehtyä hyötykäyttöä!

Ensin tyhjensin hieman ulkorakennuksen eteistä ja otin käyttöön melamiinisen vanhan kaapin, jota ei enää mihinkään muuhun käyttöön huolittaisi. Tein siitä kohopenkin sipuleille! Sain täysin hyödyttömästä kaapista yhtäkkiä hyödyllisen. Tuli tilaa eteiseen ja ruohosipulit sekä ilmasipulit ja pari pientä valkosipulintainta saivat oma yksiön. Enää ei ruohosipulit häviä juolavehnän joukkoon!

 

Sainpa jotain muutakin tehtyä. Meillä on valtava kompostori, joka on tehty vanhasta arkkupakastimesta. Se toimii todella hyvin ja tuotos on aina liki valmista, mutta mielelläni sen kuitenkin loppukäytän. Aiemmin se on lapioitu johonkin vaan, jolloin se on mennyt mielestäni hukkaan. Kyllä siitä on aina osa päätynyt kasvimaallekin, mutta useinmiten siitä kasasta on iso osa jäänyt käyttämättä. Nyt tein omin pikku kätösin "tosi hienon" puukehikon, johon kompostin tyhjensin. (lähempää en viitsinyt kuvata, kun on varsinainen tekele, vaikkakin toimiva sellainen) Joukkoon vähän kariketta ja hiekkapitoista multaa, päälle istutan kesäkurpitsoja ja syksyllä tuupataan kasvimaalle. Hyötykäytöön vihdoinkin! 

 Muita pieniä ilonaiheita on kuusivuotta vanha pajuaita, joka on päässyt risuttumaan ja sieltä täältä kuolemaan ja toisaalta rönsyämään yli äyräiden. Sain vihdoin punottua sitä uudelleen muotoonsa. Vähän vielä kaipaa muotoilua ja osin uusia taimia, mutta kuitenkin. Sain sen säilytettyä ja vielä pelastettua täydelliseltä menetykseltä. Kyllä tuostakin vielä hyvä tulee - joskus. Ja leikatut omenapuut kukkivat kaikesta huolimatta komeasti. Tulee omenaa! 
Paljon onnea omasta pihasta. Ja siitä että on ollut voimia sitä vähän laittaakin. Jos saan valita milloin olen sairas ja milloin jaksan jotain, niin näin tämä menee sopivasti - talvella sairaana ja voimattomana ja sitten kevättä kohden elämä palautuu. Ei se haittaa, toimin vain niinkuin suurin osa Suomen luonnostakin. Talvella talviunessa ja kevään tullen herätään henkiin. Kyllä siihen varmaan tottuisi, ehkä.

Juhlaherkkuja

Vaikka tässä onkin eletty hieman hiljaisempaa aikaa, niin jotain olen kuitenkin saanut tehtyä. Ainakin leivottua hieman ja sen semmoista. Siitä hommasta kun tykkään kuitenkin ja haluan sitä tehdä vaikka vähän heikommillakin resursseilla. Ja kun multa sitten pyydettiin gluteenitonta, maidotonta ja munatonta kakkua syntymäpäiville, niin pitihän se toteuttaa. En testannut kakkua etukäteen, ja nyt en voi muuta sanoa, kuin että olisi pitänyt. Kakusta tuli meinaan aivan kertakaikkisen liian makea :( Mutta kun tiesin kakun toivojan olevan suuressa suklaan puutteessa ja muutenkin olleen pitkään herkkuja vailla, teki mieli pistää kaikki herkut yhteen kakkuun. Ja kyllä se pitäisi tietää miten siinä sitten käy... Mutta tuli sitä silti vähän syötyä.. Ensi kerralla toteutan aivan toisin. Ja kokeilen ehdottomasti ensin!!


Kakussa oli kahdessa erässä paistettu gluteeniton, maidoton ja munaton kakkupohja, joka sinänsä oli kyllä oikein toimiva. Tein pohjan tämmöisellä reseptillä:

Kakkupohja:

1,5dl sokeria
2dl  mehua ja vettä
5-6dl gluteenittomia jauhoja, (kaurajauho ja luont. glut. jauhoseos)
2tl vanilliinisokeria
2,5tl leivinjauhetta
1/2 banaania soseena
1dl sulatettua maidotonta margariinia


Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää neste ja banaanisose, sekoita.
Lisää sulatettu rasva ja sekoita.
Kaada taikina voideltuun jauhoitettuun kakkuvuokaan (käytä luontaisesti gluteenittomia jauhoja).
Paista kypsäksi 175 asteessa n 40 minuuttia.


Kakkujen jäähdyttyä, tein niiden väliin suklaahyydykkeen käyttämällä soijakermaa ja liivatetta. Sitä tulikin oikein paksu kerros (ikävä kyllä...) Olisi pitänyt laittaa jotain raikasta hedelmää vähintäin lisäksi!




Kakun päälle tuli ensin sokerikreemi ja sitten sokerimassakuorrute, kakkukuva ja suklaakreemipursotteita. Kaikenkaikkiaan aivan liian yltiömakea, ja tuo kakkukuva ei käyttäytynyt ollenkaan niin kuin olisin toivonut. Ja sekin sitten piti tähän kakkuun testata :( Kakkukuva irvisti joka reunalta ja oli epätasainen joka reunalta, sillä se piti itse leikata levystä irti. Ja se ei todellakaan ollut mikään yksinkertainen temppu. Meinasi hajota koko kuva ennenkuin sain sen edes kakkuun asti. En kyllä ihan heti suostu mokomaa kokeilemaan uudelleen.



Tuon kakun epäonnistuttua, en lähtenyt kokeilemaan mitään yhtä kokeellista, vaan päätin pidättäytyä perinteisessä. Nytkin juhlakalu sai itse toivoa haluamaansa, ja tällä kertaa tuli sitten perinteinen kermakakku. Sydämenmuotoinen, vaaleanpunainen ja kukkakoristeinen. Kakkupohja on muuten perinteinen, mutta osa sokerista oli korvattu intiaanisokerilla. Tulee maukkaampi ja hieman tummempi pohja.

Kakun väliin tuli muskovadosokerissa ja kookosöljyssä kandeerattuja oman pihan raparpereja sekä viimevuotisia metsämansikoita. Niiden päälle sitten vielä mansikkaraparperi-kermarahkaa. Kakun pääliosaan laitettiin ihan tavallista kermaa ja sivut pursotettiin mansikkakermavaahdolla, jolla sai kivan vaaleanpunaisen sävyn. Kakun koristeet tein laatikosta löytyneestä sokerimassasta, jonka värjäsin vaaleanpunaiseksi ja vaalean siniseksi. Ei tullut väreistä kovin kauniita, mutta kun tekee niistä aineista mitä kotona sattuu olemaan, niin tulee mitä tulee. Kakun tilaaja koristeli sitten ihan itse kakun ja asetteli siis siihen nuo kukat viisivuotiaan hartaudella!

Kakun asettelin samaan telineeseen mikä ostettiin hääkakulle syksyllä. Samainen teline on kyllä ollut ahkerassa käytössä siitä asti. Olen edelleen siihen yhtä ihastunut! Tällä kertaa laitoin telineen läpinäkyvän kakkulautasen alle paperiliimatipoilla kiinni pitsisen kakkupaperin. Se ihastutti pientä neitiä kovasti, sillä en yleensä niitä halua käyttää, sillä kostean kakun alla paperit ovat mielestäni epämiellyttäviä, kun hajoavat leikatessa ja ovat epäsiistejä. Enkä lisäksi toivo kenenkään vieraan joutuvan syömään meillä kakkupapereita. Mutta kun nyt tuli keksittyä tämä keino, niin vastedes meillä saattaa olla kakun alla toistekin paperia.

Samainen kakun tilaaja sai sitten itse lahjansa lisuksi kortin, jonka hätäpäissäni yön pimeinä tunteina kasasin samaten niistä aineista mitä käsiini sain. Kuvasin senkin muistiin, kun mielestäni siitä ei tullut lainkaan pöhkömpi, kun ottaa huomioon tilanteen missä se on häslätty kasaan.. 

 Näiden kekkereiden jälkeen piti keksiä lahja kolmekymppiselle, jolla on jo tavaraa yllin kyllin eikä edes arvosta mitään uutta, hienoa ja mahottoman kallista. Mutta ehdottomasti jotain hänelle halusin kuitenkin kasata, sillä minulle itselleni oli tärkeätä muistaa häntä. No herkkukori siitä sitten syntyi. Sellainen, jossa oli gluteenittomia hapankorppuja ja leipää, gluteenitonta suklaakakkuainesta, herkkupatukoita ja pussillinen kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä yms herkkuja. Pullollinen alkoholitonta karpalokuohujuomaa, basilikapuska, oreganoruukku, lemmikkejä ruukussa ja itse tekemääni pihka-tervasalvaa. Siinä oli kai kaikki?

Ei vaan olihan siinä ne kylmäsäilytettävät vielä, eli Loimaalaista lampaanmaitogoudaa sekä kauriin paahtopaisti sekä sisäfileet. Jotta hetkeksi riittäisi jotain pientä hyvää. Ainoat mitkä tuosta lahjasta jää nurkkiin pyörimään, on kori ja käsipyyhe, joka siinä oli lahjojen alla. Ei ihan paha saavutus. :)

Uudet housut

Lähdin sitten tekemään niitä edellisessä kirjoituksessani mainitsemiani samettihousuja. Heti aluksi kavensin lahkeita, tein taskumuutokset ja muita pieniä juttuja. Koristeluakin piti pohtia. Eihän sitä kannata mitään tavallisia ja tylsiä housuja tehdä kun kerran tekemään ryhtyy ;). Ei vaan siis tällä kertaa päätin tehdä ihan kunnolla, kaikilla lisukkeilla nuo housut enkä vain alittaa rimaa niinkuin usein tuppaan tekemään. Eihän sitä aikaa nyt mitenkään kohtuuttoman paljon enempää siihen mene. Tai - no - ehkä puolet enemmän kun laskee kaikki applikoinnitkin mukaan. Mutta se nyt ei vielä ole paljoa, kun ei housujen tekoon noin ylipäätään kovinkaan kauaa mene.

Ja niitä applikointeja siis. Käytin takataskuihin ja etutaskujen sisäosiin kukallista kangasta ja otin sitten siitä samasta kankaasta erikseen muutaman kukan, jotka ompelin kiinni toiseen lahkeeseen. Apuna käytin kiinnisilitettävää kaksipuoleista tukikangasta. Sen avulla tuokin homma on paljon yksinkertaisempaa kuin joskus ennen. En siistinyt noiden kukkien reunoja tiheällä siksakilla, vaan pelkällä tiheällä suoralla ompeleella, joten saa nähdä lähteekö ne kovinkin pahasti rönsyilemään. Tai värjääkö vihreä paksu lanka, jolla tein tuon "köynnöksen". Nämä on näitä asioita joita viisas ompelija miettisi etukäteen. Minä en yleensä muista tai muuten vaan älyä.

Pienestä kukkakankaan hukkapalasta ompelin housujen eteen pienen "merkin", johon vielä lisäsin tähden mallisen nepin. Samanlaisen nepin siis millä housut kiinnitetäänkin, mutta tähtikantaisen. Sillä ei ole mitään vastakappaletta, kun on tuossa ihan vaan koristeena. Tuossa samassa kuvassa näkyy etutaskujen sisäkangas ja housujen neppikiinnitys. Mitään etuhalkiota tai vetoketjua en viitsinyt tehdä. Minusta sellainen on tuon ikäisen lapsen joustavissa housuissa aivan turha. Ja niin oli kyllä nuo nepitkin. Lahkeiden sovittamisen jälkeen lähti housut meinaan hyvin vikkelään jalasta, ihan ilman nappien avaamista. Mutta onpahan napit, vaikka sitten koristeena.

Näihin housuihin tein jotain, mitä en ole ennen tehnyt. Napinlävellisen kuminauhakuja-kiristyssysteemin. Siis sellaisen, mikä useissa pienten lasten housuissa on. Aluksi meinasin tehdä ihan vaan kiinteän joustoresorin. Sitten harkitsin tuohon kuminauhakujaan kiinteätä kuminauhaa ja lopulta päädyin siihen, että kun kerran kunnolla tehdään, niin tehdään sitten tosiaan niin. Eli ompelin vuorikankaaseen napinlävet, napit ja kiinnitin kuminauhan vielä päistään kankaaseen. Samalla lisäsin merkin, jossa kerron vaatteen olevan "ihan ite rakkaurella tehty". Housujen päälipuolella näkyy tuo kuminauhakuja, mutta vain kuminauhaosuudella, edestä kangas pysyy suorana eikä siinä ole tikkauksia.

Vaikka oikein keskityin noiden tekemiseen, en siltikään ole niihin mitenkään erityisen tyytyväinen. Tuosta vyötäröstä tuli taas aivan kamalan korkea, vaikka ennen vyötärökaitaletta ne oli olevinaan aivan kertakaikkisen liian matalat? Enkä myöskään pidä noista lahkeiden mallista. Pitäisi varmaan etsiä parempi kaava, mutta olen vähän liian laiska piirtämään taas uusia kaavoja, kun "ihan just" piirsin nuokin. Juu, olen todella laiska kaavojen piirtäjä, mutta nyt kyllä tosissani harkitsen sitä. On nuo nyt ihan käyttökelpoiset housut, mutta.. kun ne vois olla niin paljon paremmatkin!

Seuraavia suunnitellessa tutustun kaavoihin varmastikin vähän tarkemmin.

Housuja, kaavoja ja kankaanpätkiä

Likka kasvaa ja lahkeet lyhenee. Uutta pöksyä pitäis löytyä ja vähän jotain muutakin. Meillä on tähän asti ostettu n. 75% kaikista likan vaatteista kirpputorilta, 15% olen tehnyt itse ja loput on (yleensä pakkotilanteessa kun tarvittu eikä mistään muualta ole löydetty) ostettu uutena. Olen aina pyrkinyt olemaan väh. 1/2 vuotta ja paria vaatekokoa aikaa edellä. Ennakoin ja ostan varastoon kun löydän sopivaa ja mieluisaa.
Nyt on ollut housurintamalla pitkään hiljaista. Enkä nyt sentään ihan mitä tahansa halua huoliakaan. Jos vaatteet on jo valmiiksi loppuunkuluneet, niin ei ne ainakaan meiltä enää paikkaa löydä. Ja olen minä vähän kranttu muutenkin. Että vaikka vähällä koitetaankin pärjätä niin ei kai sitä lapsen (tai kenenkään) sentään rumissa vaatteissa tarvitse kulkea?

Malli :)

Tein likalle kerran, kauan sitten, oranssista velourista ja liilasta resorista housut, joista tulikin sitten lempi-sellaiset. Mutta ne olivat vissiin kokoa 92cm eikä tuota olisi enää pitkään aikaan saanut niihin ängettyä. Suosiollisesti ja suurella uhrautuvaisuudella hän suostui antamaan ne eteenpäin; kunhan äiti tekisi uudet! Ja äitihän lupasi tehdä. Kangastakin oli.

No juu... Teinhän minä. Mutta nuo ovat nyt noin kokoa 116-122cm joten hetken sai neiti odottaa. Eikä kangaskaan enää ihan riittänyt. Toiseen lahkeeseen piti tehdä pieni paikkapala ja etulahkeet on tehty kahdesta palasta. Paitsi - että olisi riittänyt mikäli en poikkeuksellisesti olisi oikein piirtänyt kaavoja ja vielä noudattanutkin niitä. On meinaan hippasen korkeat pökät *hih*. Tyttö tosin tykkää silti (kuten kuvasta näkyy, toinen niin tärkeänä esittelee "iiihania" housujaan), mutta äiti taitaa surauttaa pikku kierroksen tuosta lanteilta pois. Vaikka miten oliskin korkeavyötäröiset nyt muotia niin kai raja tulee noissa kainalomalleissa sentään jo vastaan?

Vyötärökaitale taitettuna silti aika korkeat..

Tuo kaava on kyllä kumma. Hirmu leveä kaikenkaikkiaan ja lahkeet ihan melkein 70-luvun meiningeissä? Lahkeen resorit tuli siis omana lisäyksenä malliin, kun eihän noita hameenhelmoja muuten olisi voinut käyttää lainkaan. Kyllä huomaa että olen kokematon valitsemaan toimivia kaavoja. Useinmiten teen omat kaavani hyväksi havaittujen vaatteiden mukaan enkä kai oikein osaa lukea lehtien kaavoista, että mitä niillä saa aikaiseksi. Sitten käy näin. Onhan tuo nyt ihan korjattavissa eikä noissa nyt tuo löysyys ainakaan tyttöä haittaa. Hiukan murehdin, että mitäköhän keksisin ompelukoneen vieressä odottaville samettikankaille, jotka on leikattu samalla kaavalla. Se ei ole aivan noin pehmeätä, joten jotain mallinmuokkausta olisi varmaan tehtävä?


Ja niitä kankaanpaloja. Löysin kaappeja siivotessani kapean soiron keltaista pörrökangasta. Sur sur saumat sivuille ja näin valmistui pehmoinen kaulahuivi. Sekin kelpasi.

Makkara-Maija

Oli makkarantekopäivä. Tarkoituksena oli tehdä sellainen kohtuullinen annos makkaroita, muutama kilo. Sellainen määrä joka jo kannattaa tehdä mutta josta ei ole kohtuuttomasti työtä. Lähdin edellisenä iltana hakemaan jauheliha-aineita pakastimesta ja katselin hetken epäuskoisena välipohjaa: kuka tätä nyt on mehulla sotkenut? .. Mehulla!! .. !?! Pakastimessa mehua! Oi ei! Pikainen käpälöinti päälimmäisiin lihapaketteihin: muutama pehmeä, loput kohmeisia. Hyvä! Ei siis ole vielä kauaa ollut poissa päältä. Pehmennet lihat kassiin jauhelihatarpeiksi, loput toiseen pakastimeen. Mehumarjat saavat jäädä, mustikat ja vadelmat talteen. Hirmuinen määrä kaikkea. Huh.

Toinen pakastin tuli ääriään myöden täyteen. Onneksi meillä edes on kaksi arkkupakastinta! Tosin meidän elämäntavalla vähempi ei riittäisikään. Paitsi tietysti jos säilöisi lihat, marjat ja vihannekset toisin, mutta pakastin on kuitenkin aika näppärä. Niin kauan kuin toimii..
Tuli sitten enemmän jauhelihatarpeita kuin piti. Isäntä jauhoi kaikki ja toi sisälle 10litran astian jauhelihaa. Paistoin osan sellaisenaan ja loput tehtiin makkaramassaksi: yli kymmenen kiloa! Kaikki meni kuitenkin hyvin siihen asti kunnes loppui suoli, eli suunnilleen puoleen väliin sitä massamäärää. Onneksi tunnemme paikallisen pitopalvelun pitäjän niin, että tiesimme häneltä kysyä suolta. Eipä sitä ilta-aikaan olisi mistään muualta saanutkaan. Onneksi hänellä tosiaan oli! Ja urakka sai jatkua..

Siinä suolen noutoa odottaessa leivoin sulaneet mustikat piirakaksi ja pulliksi. Tuli niitäkin sitten muutama - kymmen. Pienen satsin keitin mehuksi, mustikkakeittopohjaksi.
Makkaroita valmistui purkki toisen jälkeen. Pohdimme, että missä ihmeessä moisen määrän kypsentäisi edes jotensakin järkevästi. Ja siinä se sitten tuli: armaani älynväläys. Niitä tulee kyllä verrattain usein ja monasti ovat aivan käyttökelpoisia. Kuten nytkin.
Meillä on ISO, vanha mehumaija. Sellainen joka ei edes sovi nykyaikaiselle sähköhellan levylle. Ja mehumaijassahan on kori, johon marjat laitetaan. No sehän sopii täydellisesti makkaroiden höyrykypsytykseen! Ja näin me sitten teimme. Reilut sata makkaraa sopi kahdessa erässä kypsymään. Loistavaa! Meillä on nyt sitten Makkara-Maija! Onneksi emme ikinä heitä mitään pois... ;)

Karkkipäivä

Minä olen sokerihiiri, toivoton sellainen. Makeaa pitää olla ja sitä pitää saada. Välillä kuitenkin yritän löytää siihenkin jotain vähän fiksumpaa vaihtoehtoa, jotta ei tulisi syötyä kaupan ei ehkä niin hyviä vaihtoehtoja. En tiedä onko sillä oikeasti niin väliä missä muodossa sokerinsa nauttii, mutta tulee itsetehdystä ainakin vähän vähemmän huono omatunto.
Joulusta jäi jos jonkinlaisia pähkinöitä. Joku oli niitä hankkinut aivan selvästi kokonaiselle joukkueelle? Lisäksi kaapissa oli jo pitkään pyörinyt ruokosokeripussi, joka jäi käyttämättä koostumuksensa vuoksi. En tiedä mihin sellaista merisuolan kanssa yhtä karkeaa, mutta tasakokoista, neliömäistä sokeria olisi kätevästi voinut käyttää? Ei ole hienoa muttei myöskään oikeasti karkeaa? Mutta sulatettavaksi se sopi oikein hyvin. Ei kun sokeria pannulle, joukkoon hakattuja pähkinöitä ja sulatus. Sitten voipaperille jäähtymään. Levyn päälle vielä rouhittua taloussuklaata, joka sekin oli laatikossa oottanut pääsyä leipumuksiin. Tähän se sopi oikein hyvin.
"Äitin tekemä karkki" on näyttänyt maistuvan kaikille, joten saattaa olla että voisin joskus ihan ostaa aineita tehdäkseni tuollaista. Seuraavan kerran aineet kyllä löytyvät edelleen kaapeista, mutta sitten joskus kun ne loppuvat niin ehkä sitten..

Hankintoja

Tässä on taas tullut vähän törsättyä. Löysin mielenkiintoisen kotimaisen nettikaupan, jossa myydään melkein mitä tahansa, viimeistelynaulaimesta vitamiineihin ja kiekonheittimestä kissanruokiin. Ja sellaisella järkevällä hinnalla, luulisin, ehkä. Minä eksyin tuonne putiikkiin etsiessäni - yllätys yllätys - leivontaan liittyviä tarvikkeita. Olin hyvin yllättynyt kun tämmöisestä sekatavaranettipuljusta löytyi etsimiäni tavaroita huomattavasti ulkomaisia suuryrityksiä halvemmalla. Mutta asia ei minua lainkaan haitannut, mieluummin niin. Joten pikkuisen shoppailin, ihan vähän vain.. Kärkkäiseltä tulleessa paketissa saapui:

 

koristelutyövälinesetti 

ruskeaa sokerimassaa
kukkanaulasetti 

kukkamuottisetti ja
reunapursotusten ym. merkitsijä

niin ja kakkualusta, joka jäi kuvasta.

 Neljä ensimmäistä ja viimeinen on tarvehankintaisia (näin itselleni uskottelen), sillä ajatuksenani on käyttää niitä tulevassa tilaustyössä, johon teen muun lisäksi petit fours'eja. Tuo reunasymmetrianvarmistaja on sellainen, jota en tiedä tarvitsenko ikinä, mutta kun halvalla sai.. Tai siis itseni tuntien tuollainen symmetrian varmistaja on ihana sitten jos sitä tarvitsen, joten hyvähän se on olla laatikossa valmiina :)



Noh, sitten piti käydä lankakaupassa, kun suunnitteilla on lähteä lentoon ja siellähän on kätevä olla kudin mukana niin että aika kuluu joutuisaan. Piti siis löytää bambuiset pyöröpuikot. Kävelin paikalliseen pikkuiseen lankaliikkeeseen ihmettelemään tarjontaa. Siellä oli sitten pöydällä esillä koivuisia, KnitPron puikkoja, joihin saa irroitettavat kaapelit. Näitä mä olen suunnitellut jo pidemmän aikaa. Mutta kun ovat olleet niin arvokkaita, varsinkin kun aluksi niitä myytiin pitkälti vain setteinä.
Ja nyt minä sorruin. Ostin aloituspaketin itselleni: kolme kaapelia 80cm, 60cm ja 40cm (niihin tulee mukana päät) sekä kahdet puikot, kahdeksikot ja neloset. Näillä sitten pääsee mukavasti (ehkä) alkuun.

Että tuli sitten tuhlattua. Olisihan mulla ollut puikkoja kassi kaupalla. Mutta ei tietenkään tuommoisia puikkoja, irroitettavat kaapelit ja kaikkea.. Mutta ehkä harrastus saa vähän maksaa.. saahan?