Kuka vei kesän?

Mihinköhän se kesä meni? Vai tuliko sitä edes? Ihan kuin olisi yhä vielä toukokuu ja odottelisin kesän alkua. Mutta pihlajanmarjat ovat puissa punastuneet ja kasvimaalla kaikki on jo (melkein) valmista. Vain myöhään laitetut tomaatit ovat vasta raakileita täynnä. Eli kevättouhuja tuli kyllä tehtyä ja kesälläkin jotain hoidettua kun kaikki ei olekaan kuollutta, mutta miksi silti tuntuu että kesää ei koskaan tullutkaan? Onko se hellepäivien puute? Kelithän olivat vähän semmoisia, että melkein olisi voinut luulla elävänsä jatkuvaa kevättä. Huhtikuussakin voi olla ne kaksi hellepäivää, mutta muuten on ihan keväistä vielä. Heinäkuu taisi olla samanlainen. Ja sitten kaikenlaisia reissuja, paljon poissa kotoa, ehkä siksikin aika tuntui hukkaantuvan johonkin. Tai sitten se oli tämä sairastaminen, joka vei voimat ja esti tekemästä sellaisia asioita joita kesällä yleensä tulee tehtyä. En tiedä.

Oli miten oli, kesä meni, ja nyt eletään jo elonkorjuu-kuukautta. Tai pitäisi ainakin. Ulkona olisi jos jonkinmoista kasvista, jota pitäisi nyt kerätä talteen. Ja jota jo olisi pitänyt kerätä, muttei ole ollut aikaa tai terveyttä moiseen. Oli todella hyvä vadelmavuosi, niin kosteata että pensaista löytyi muitakiin kuin pihkapäitä. Mustikkaakin kuulema oli, mutta meillä niitä on nyt vain parisen purkkia. Kanttarelleja löytyi jo muutama viikko sitten, varmasti olisi nytkin, jos lähtisin takapihalta etsimään.

Vointi vain on heikko. Pistää miettimään elämän mielekkyyttä se, että voimat riittävät tähän nettielämään, muttei oikeaan. Onhan täälläkin välillä ihan kivaa, mutta olisi se kuitenkin kivampaa elää sellaista ihan irl-elämää. En ymmärrä niitä, jotka vapaaehtoisesti valitsevat ennemmin nettielämän. Tai olisiko siinä juuri se, että jos saisin ihan itse valita, voisi tämä tuntuakin houkuttelevammalta? Ehkä. Eikös se yleensä mene niin, että mitä pakotetaan, sitä ei haluaisi?

Pihatöitä

 Kevät kun koittaa ja pihalla pääsee möyrimään, niin minustakin kuoriutuu sisäolennon sijaan ulkotulento. Aamusta iltaan touhuan pihalla jotan, tai ainakin olen touhuavinani. Pääasiassa käännän ja siirrän kiviä, möyrin mullassa ja istutan kasveja. Erityisesti siirrän kiviä. Isoja ja pieniä kiviä, todella isoja kiviä ja hiekkaa, kaikkea mikä vaan on kiveä. Siirtäisin varmaan peruskalliotakin tähän pihalle jos vain pystyisin. Ikävä kyllä en pysty. Niin haluaisin saada tähän pihalle ihanan sileän rantakallion. Saisikohan sellaisen tilattua jostain?
Rakennusvaiheessa talon nurkalle nostettiin kolme komeata kiveä. Olisin nyt halunnut saada ne näkyvämmälle paikalle. Erityisesti yhden, sen rantakalliomaisimman. Mutta ei niitä kuulema liikuta edes isännän traktori. Mutta vähän pienempiä kiviä kyllä! Ja niin kukkamaani sai ympärilleen komeita kiviä. Ei enää mitään sylissäkannettavia, vaan sellaisia oikeita järkäleitä. Olen niistä hyvin, hyvin onnellinen!

 

 Takapihalla meillä on mennyt pieni rinnepolku, joka on päällystetty kalkkikivillä. Kivet ovat ajan saatossa valuneet rinnettä alas ja hävinneetkin jonnekin. Etsin niitä pihalta sieltä täältä ja sainkin kasaan kottikärryllisen tai kaksi. Kippasin ne mäen yläpäästä takaisin polulle ja kohta sekin on kunnossa. Polun vierelle sain tänävuonna särkyneen sydämen jakotaimen, joka lähti aivan ihanasti kasvuun. Olen tuostakin hyvin, hyvin onnellinen! 

Kasvimaan villiintyneelle reunallekin on vihdoin tullut tehtyä hyötykäyttöä!

Ensin tyhjensin hieman ulkorakennuksen eteistä ja otin käyttöön melamiinisen vanhan kaapin, jota ei enää mihinkään muuhun käyttöön huolittaisi. Tein siitä kohopenkin sipuleille! Sain täysin hyödyttömästä kaapista yhtäkkiä hyödyllisen. Tuli tilaa eteiseen ja ruohosipulit sekä ilmasipulit ja pari pientä valkosipulintainta saivat oma yksiön. Enää ei ruohosipulit häviä juolavehnän joukkoon!

 

Sainpa jotain muutakin tehtyä. Meillä on valtava kompostori, joka on tehty vanhasta arkkupakastimesta. Se toimii todella hyvin ja tuotos on aina liki valmista, mutta mielelläni sen kuitenkin loppukäytän. Aiemmin se on lapioitu johonkin vaan, jolloin se on mennyt mielestäni hukkaan. Kyllä siitä on aina osa päätynyt kasvimaallekin, mutta useinmiten siitä kasasta on iso osa jäänyt käyttämättä. Nyt tein omin pikku kätösin "tosi hienon" puukehikon, johon kompostin tyhjensin. (lähempää en viitsinyt kuvata, kun on varsinainen tekele, vaikkakin toimiva sellainen) Joukkoon vähän kariketta ja hiekkapitoista multaa, päälle istutan kesäkurpitsoja ja syksyllä tuupataan kasvimaalle. Hyötykäytöön vihdoinkin! 

 Muita pieniä ilonaiheita on kuusivuotta vanha pajuaita, joka on päässyt risuttumaan ja sieltä täältä kuolemaan ja toisaalta rönsyämään yli äyräiden. Sain vihdoin punottua sitä uudelleen muotoonsa. Vähän vielä kaipaa muotoilua ja osin uusia taimia, mutta kuitenkin. Sain sen säilytettyä ja vielä pelastettua täydelliseltä menetykseltä. Kyllä tuostakin vielä hyvä tulee - joskus. Ja leikatut omenapuut kukkivat kaikesta huolimatta komeasti. Tulee omenaa! 
Paljon onnea omasta pihasta. Ja siitä että on ollut voimia sitä vähän laittaakin. Jos saan valita milloin olen sairas ja milloin jaksan jotain, niin näin tämä menee sopivasti - talvella sairaana ja voimattomana ja sitten kevättä kohden elämä palautuu. Ei se haittaa, toimin vain niinkuin suurin osa Suomen luonnostakin. Talvella talviunessa ja kevään tullen herätään henkiin. Kyllä siihen varmaan tottuisi, ehkä.

Orkideaistutus

Ihana mieheni on joskus tehnyt muutamia pajutöitä, joista yksi on tämä vati. Niitä kun on kaksi, raskin kesällä ottaa toisen niistä kukkaistutuskäyttöön. Näin keväällä eräässä kukkakaupassa jotain tuon tyyppistä ja ihastuin ikihyväksi. Ja kun noita erilaisia orkideoja on nurkkiin kertynyt, kun aina lupaan ottaa "pelastettavaksi" huonokuntoisiakin kukkia, oli mahdollista muutama koeyksilö tähän kokeiluun uhrata.

Nyt tuossa katselin, että onpas ne kamalan näköisiä. Kunnes tajusin, että jos kokeiluun valikoi puolikuolleet kukat ja sitten vielä unohtaa ne ensin syksyllä ulos ja sitten loppuvuodeksi eteisen ikkunalle, niin itseasiassa niidenhän täytyy pärjätä korissaan hyvin kun ovat kaltoinkohtelusta huolimatta yhä hengissä! Tutkin koria ja huomasin kasvien juurtuneen koriin hienosti. Koska tilaa oli, lisäsin koriin kolmannenkin kukan. Ja nyt kori pääsi paremmalle paikalle, etten enää unohtaisi. Ehkä kaksi muutakin nyt piristyy kun saavat vähän hoitoa

Ihan oma kurkku ja muita leivänpäälisiä

Kävin kasvihuoneesta hakemassa tänään tämmöisen. Pikkuisen. Ihan itse kasvatetun kurkun! Tämä on ensimmäinen vuosi kun edes yritän kasvattaa ihan oikeata kasvihuonekurkkua ja heti minut palkitaan tämmöisellä tuloksella? Olen onnessani. Aiemmin olen koittanut kasvattaa vain avomaakurkkuja, sillä niiden pitäisi kai olla hieman helpompia, mutta tulos on aina ollut surkea, käytännössä olematon. Joten olen sitten hylännyt koko kurkunkasvatuksen. Paitsi, että siemeniä tilatessani sorruin jälleen uuteen lajiin, ja tällä kertaa kannatti! Maku on vielä parempi kuin ulkonäkö, joten tätä meillä tulee olemaan myös seuraavina vuosina. Siemenet ostin Hyötykasviyhdistyksestä, mutta lajiketta en muista. Mikäli jotakuta kiinnostaa, etsin lajikkeen nimen varastoistani.


Sen lisäksi että saamme nyt leivän päälle omaa herkkukurkkua, niin vatkasin tänään jääkaappiin myös Omariinia, eli omaa "voimariinia". Sitä pitää itse jo jotenkin niin normaalina, että aina ei edes muista tekevänsä siinäkin kohtaa jotain, mitä ihan joka perheessä ei tehdä. Ei niin, että pitäisikään, kaupasta saa aivan samanveroista, ainakin tällä hetkellä mm. Dellariini on sellaista, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Oma sekoitusintoni lähti siitä, kun kyllästyin sekä Oivariinin hintaan että sen tuoteselosteeseen. Totesin - jälleen kerran - että osaan minä itsekin sekoittaa öljyn ja voin - ja sillä tiellä ollaan. Eihän se tosiaankaan vaadi taitoa, mutta joskus sen sekoittaminen rassaa oudosti mieltä. Että muistaa ottaa voit pehmenemään ja sitten vielä muistaa vatkata ja purkittaa seoksen. Pieniä juttuja, mutta joskus melkein ylivoimaisia? Mutta minun pelastukseni tässä kohtaa on se, että meiltä ei hilpaista ohimennen hakemaan yhtä purkkia levitettä. Koko autoa ei kannata käynnistää yhden tavaran vuoksi. Sitten ollaan ennemmin ilman. Tai sitten teen sitä itse. Voita kun lähes aina kaapista kuitenkin löytyy. Ja jälkeenpäin on itsellä hyvä mieli: sain tehtyä taas jotain itse! Vaikka se onkin vain Omariinia.. ;)