Kävin kasvihuoneesta hakemassa tänään tämmöisen. Pikkuisen. Ihan itse kasvatetun kurkun! Tämä on ensimmäinen vuosi kun edes yritän kasvattaa ihan oikeata kasvihuonekurkkua ja heti minut palkitaan tämmöisellä tuloksella? Olen onnessani. Aiemmin olen koittanut kasvattaa vain avomaakurkkuja, sillä niiden pitäisi kai olla hieman helpompia, mutta tulos on aina ollut surkea, käytännössä olematon. Joten olen sitten hylännyt koko kurkunkasvatuksen. Paitsi, että siemeniä tilatessani sorruin jälleen uuteen lajiin, ja tällä kertaa kannatti! Maku on vielä parempi kuin ulkonäkö, joten tätä meillä tulee olemaan myös seuraavina vuosina. Siemenet ostin Hyötykasviyhdistyksestä, mutta lajiketta en muista. Mikäli jotakuta kiinnostaa, etsin lajikkeen nimen varastoistani.
Sen lisäksi että saamme nyt leivän päälle omaa herkkukurkkua, niin vatkasin tänään jääkaappiin myös Omariinia, eli omaa "voimariinia". Sitä pitää itse jo jotenkin niin normaalina, että aina ei edes muista tekevänsä siinäkin kohtaa jotain, mitä ihan joka perheessä ei tehdä. Ei niin, että pitäisikään, kaupasta saa aivan samanveroista, ainakin tällä hetkellä mm. Dellariini on sellaista, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Oma sekoitusintoni lähti siitä, kun kyllästyin sekä Oivariinin hintaan että sen tuoteselosteeseen. Totesin - jälleen kerran - että osaan minä itsekin sekoittaa öljyn ja voin - ja sillä tiellä ollaan. Eihän se tosiaankaan vaadi taitoa, mutta joskus sen sekoittaminen rassaa oudosti mieltä. Että muistaa ottaa voit pehmenemään ja sitten vielä muistaa vatkata ja purkittaa seoksen. Pieniä juttuja, mutta joskus melkein ylivoimaisia? Mutta minun pelastukseni tässä kohtaa on se, että meiltä ei hilpaista ohimennen hakemaan yhtä purkkia levitettä. Koko autoa ei kannata käynnistää yhden tavaran vuoksi. Sitten ollaan ennemmin ilman. Tai sitten teen sitä itse. Voita kun lähes aina kaapista kuitenkin löytyy. Ja jälkeenpäin on itsellä hyvä mieli: sain tehtyä taas jotain itse! Vaikka se onkin vain Omariinia.. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti