Projekti akvaario on edennyt siihen pisteeseen, että altaassa on kaloja ja kaikki hiljalleen kohdallaan. Pientä hienosäätöä on tietysti, mutta se on vähän niinkuin omakotitalo pienoiskoossa: aina löytyy jotain pientä laitettavaa ja kun toisesta päästä saa valmiiksi pitääkin jo ryhtyä toisesta päästä korjaamaan. Tai sitten haluaa ihan muuten vaan vähän vaihtaa sisustusta. Onneksi se on tuollaisen purkin sisustaminen hippasen halvempaa kuin koko kodin laittaminen.
Allas seisoo nyt tuollaisilla törpöillä metallijaloilla, mutta ne ainakin kestää tuon altaan painon. Ihan mitä tahansa kaappia tuon alle ei kuitenkaan olisi voinut laittaa. Tuossa kuvassa näkyy pieni poikashäkki tuolla takaseinällä, jossa asustaa tällä hetkellä viisi Cynotilapia Afran poikasta. Tosin pääsevät sieltä juuri pois ja suurin osa niistä toivottavasti jo muiden joukossa selviää.
Altaasta on valaistuna vain toinen pää, sillä kalat eivät oikeastaan valoa tarvitsekaan, pitävät enemmän pimeästä. Mutta itselle on kivampi että näkee joskus jotain ja kasvit voivat paremmin kun on vähän valaistusta. Tuolla pimeässä päässä on sitten kaikki tekniikka, niin silläkin tavalla tuo on hyvä ratkaisu. Ei näy kaikki letkut ja putket niin paljoa.
Kalastona tuolla on nyt siis niitä Cynotilapioita, eli niitä joiden uros on komean sinikeltainen - ja todellinen pomo (näkyy tuossakin kuvassa pikkuisen). Sitten siellä uiskentelee Labidochromis caeruleuksia, eli sinihuuliahvenia. Nimestään huolimatta ne ovat noita keltaisia, joita on monen kokoisia tuolla. Poikivat ahkeraan, mutta onneksi jokaisesta poikueesta selviää vain harva elossa. Muuten tulisi ylikansoitus alta aikayksiköiden. Ovat muuten sekä Cynotilapiat että Labidochromikset suuhautojia, mikä tarkoittaa sitä, että naaras ottaa mätimunat suuhunsa ja hautoo niitä siellä siihen asti kunnes poikaset kuoriutuvat. Ja itseasiassa pidempäänkin. En ole oikein varma miten pitkään poikaset suussa ovat, mutta ilmeisesti niin kauan kun sinne mahtuvat. Ihan loppuvaiheessa on hauska kurkistella naaraan suuhun, kun sieltä kurkistelee uteliaat pienet silmäparit takaisin!
Uutena tulokkaana altaassa on muuten kaksi Aulonocara jacobfeibergiä, eli keijukeisariahvenia, joista en vielä osaa sanoa onko uroksia vai naaraita. Pitäisi kyllä saada selville, sillä tarkoitus olisi hankkia niitä lisää, mutta uroksia tuon kokoisessa altaassa saisi ehdottomasti olla vain yksi. Kaksi urosta tappelisivat kunnes toinen heittäisi henkensä. Komea tuostakin sitten tulee. Sellainen minulla joskus olikin (kuvassa), mutta sille kävi huonosti. Sen jälkeen kun oli ensin itse kiusannut hengiltä pari naarasta.. Nyt on tarkoitus saada aikaiseksi sellainen haaremi, että on niin monta naarasta sillä yhdellä keisarilla ettei ole liikaa kiusaamispaineetta yhdellä. Voivat sitten naiset vaihdella vuoroa kun alkaa ukko ärsyttämään. Hyvä ajatus vai mitä!
Ja melkein unohdin altaan monnit! Siis ne tuppaavat unohtumaan, kun niitä niin harvoin näkee. Tykkäävät pysytellä piilossa. Synodontis (kuvassa) tulee kyllä ruoka-aikoina esille, jos odottaa liikkumatta hänen saapumistaa. Tavallinen partaimumonni hoitaa hommiaan jossain piilossa eikä oikeastaan näy muuta kuin öisin. Tunnollinen kalojenhoitaja laskee kalansa päivittäin, mutta se on kyllä minulta jäänyt tekemättä. Ihan jo siksi, että poikaset piilouvat niin tehokkasti ja toisaalta liikkuvat vilkkaasti että niiden laskeminen olisi jo aivan mahdotonta. Ja sitten on nämä monnit. Voisi mennä viikkokin ennenkuin tajuaisin että ovat poissa. Partamonnia kaipaisin tosin ehkä vasta kuukauden kuluttua. Niin harvoin sitä ahkeraa työläistä näkyy.
Ja sitten sellainen oma "leluni". Altaan "kuuvalo". Pieni sininen led-lamppu, joka palaa aamuisin ja myöhään illalla kun päivävalo on poissa päältä. Olen oikein kunnollisista valoista haaveillut vuosia, sellaisista joissa olisi aamurusko, päivänpaiste, iltarusko jo öinen kuu. Mutta sellainen valokansiviritelmä maksaisi niin monia satoja euroja, että en oikein ole saanut perusteltua itselleni miksi tuhlaisin moisia summia akvaarion valoihin. Nyt sijoitin 20€ tuohon lamppuun ja olen siihen aivan tyytyväinen. Riittää minulle. Kalat siitä tuskin mitään ymmärtävätkään.
Altaasta on valaistuna vain toinen pää, sillä kalat eivät oikeastaan valoa tarvitsekaan, pitävät enemmän pimeästä. Mutta itselle on kivampi että näkee joskus jotain ja kasvit voivat paremmin kun on vähän valaistusta. Tuolla pimeässä päässä on sitten kaikki tekniikka, niin silläkin tavalla tuo on hyvä ratkaisu. Ei näy kaikki letkut ja putket niin paljoa.
Kalastona tuolla on nyt siis niitä Cynotilapioita, eli niitä joiden uros on komean sinikeltainen - ja todellinen pomo (näkyy tuossakin kuvassa pikkuisen). Sitten siellä uiskentelee Labidochromis caeruleuksia, eli sinihuuliahvenia. Nimestään huolimatta ne ovat noita keltaisia, joita on monen kokoisia tuolla. Poikivat ahkeraan, mutta onneksi jokaisesta poikueesta selviää vain harva elossa. Muuten tulisi ylikansoitus alta aikayksiköiden. Ovat muuten sekä Cynotilapiat että Labidochromikset suuhautojia, mikä tarkoittaa sitä, että naaras ottaa mätimunat suuhunsa ja hautoo niitä siellä siihen asti kunnes poikaset kuoriutuvat. Ja itseasiassa pidempäänkin. En ole oikein varma miten pitkään poikaset suussa ovat, mutta ilmeisesti niin kauan kun sinne mahtuvat. Ihan loppuvaiheessa on hauska kurkistella naaraan suuhun, kun sieltä kurkistelee uteliaat pienet silmäparit takaisin!
Uutena tulokkaana altaassa on muuten kaksi Aulonocara jacobfeibergiä, eli keijukeisariahvenia, joista en vielä osaa sanoa onko uroksia vai naaraita. Pitäisi kyllä saada selville, sillä tarkoitus olisi hankkia niitä lisää, mutta uroksia tuon kokoisessa altaassa saisi ehdottomasti olla vain yksi. Kaksi urosta tappelisivat kunnes toinen heittäisi henkensä. Komea tuostakin sitten tulee. Sellainen minulla joskus olikin (kuvassa), mutta sille kävi huonosti. Sen jälkeen kun oli ensin itse kiusannut hengiltä pari naarasta.. Nyt on tarkoitus saada aikaiseksi sellainen haaremi, että on niin monta naarasta sillä yhdellä keisarilla ettei ole liikaa kiusaamispaineetta yhdellä. Voivat sitten naiset vaihdella vuoroa kun alkaa ukko ärsyttämään. Hyvä ajatus vai mitä!
Ja melkein unohdin altaan monnit! Siis ne tuppaavat unohtumaan, kun niitä niin harvoin näkee. Tykkäävät pysytellä piilossa. Synodontis (kuvassa) tulee kyllä ruoka-aikoina esille, jos odottaa liikkumatta hänen saapumistaa. Tavallinen partaimumonni hoitaa hommiaan jossain piilossa eikä oikeastaan näy muuta kuin öisin. Tunnollinen kalojenhoitaja laskee kalansa päivittäin, mutta se on kyllä minulta jäänyt tekemättä. Ihan jo siksi, että poikaset piilouvat niin tehokkasti ja toisaalta liikkuvat vilkkaasti että niiden laskeminen olisi jo aivan mahdotonta. Ja sitten on nämä monnit. Voisi mennä viikkokin ennenkuin tajuaisin että ovat poissa. Partamonnia kaipaisin tosin ehkä vasta kuukauden kuluttua. Niin harvoin sitä ahkeraa työläistä näkyy.Ja sitten sellainen oma "leluni". Altaan "kuuvalo". Pieni sininen led-lamppu, joka palaa aamuisin ja myöhään illalla kun päivävalo on poissa päältä. Olen oikein kunnollisista valoista haaveillut vuosia, sellaisista joissa olisi aamurusko, päivänpaiste, iltarusko jo öinen kuu. Mutta sellainen valokansiviritelmä maksaisi niin monia satoja euroja, että en oikein ole saanut perusteltua itselleni miksi tuhlaisin moisia summia akvaarion valoihin. Nyt sijoitin 20€ tuohon lamppuun ja olen siihen aivan tyytyväinen. Riittää minulle. Kalat siitä tuskin mitään ymmärtävätkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti