lauantai 27. heinäkuuta 2013

Taas Buzzador-testausta

Pääsin ilokseni taas Buzzador-kampanjaan mukaan, ja tällä kertaa testasin Vanish-tahranpoistoaineita. Oikein mukava kampanja ja näitä olen käyttänyt jo ennenkin, mutta enhän minä niitä ihan oikein tosissani ole testaukseen pistänyt, toivonut vaan niiden toimivan. Mutta nyt tuli kampanjaohjeissa toive pistää Vanish tosi testiin ja mukana tuli kangaspala sitä varten.

Ja testin teko oli hauskaa myös tytöstä, sillä kerrankin sai sutata ihan tahallaan voikukkaakin johonkin. Sen lisäksi tahrasimme liinaa kaikkien äitien suosikilla, eli banaanilla, kookosöljyllä, huulipunalla sekä kuulakärkikynällä.

leikeissä tahraantuneet vaatteet
Ensimmäisellä pesukerralla käsittelin liinan pikaisesti Vanishin Oxy Action - geelillä ja heitin samantien 40'C pesuun. Samaan kyytiin heitin vaaleat farkut joilla oli kontattu leikkikentällä ja vaaleanpunaisen neuleen, jossa oli jotain konerasvan näköistä. Niihin hieroin myös samaa geeliä. Ja toiveikkaana pistin koneen pyörimään.

Ihme oli suuri, kun otin koneesta sekä puhtaat farkut että puhtaan neuleen! Vanishin on lappu oli hieman puhtaampi, muttei kyllä tahraton. Asiaan vaikutti varmastikin se, että liina oli jäänyt pesupussissa taitoksille, eikä siis ollut päässyt kunnolla huuhtoutumaan.
Seuraavan testin tein Vanishin jauheella, josta tein vesitipan kanssa tahnan jota pystyi sitten purkin mukana tulleella mitalla tahroihin hieromaan. Mitassa on pohjassa pystyvät, jotka auttavat asiassa. Annoin aineen myös hetken vaikuttaa ja tuuppasin sitten lakanapyykin joukkoon.
Ja voi hyvä ihme sentään, liinassa oli kuivuttuaan enää vähän kuulakärkikynää muttei mitään muuta?! Eli siis olin saanut pois tahrat, jotka eivät olleet edes tuoreita, vaan jopa kerran pestyt! Eikä kuulakärkikynällä niin väliä. Useammin meillä vaatteissa on rasvaa, voikukkaa tai banaania kuin kynää.

#‎vanishtesti‬ ‪#‎vanishoxiaction‬



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti