Pihatöitä

 Kevät kun koittaa ja pihalla pääsee möyrimään, niin minustakin kuoriutuu sisäolennon sijaan ulkotulento. Aamusta iltaan touhuan pihalla jotan, tai ainakin olen touhuavinani. Pääasiassa käännän ja siirrän kiviä, möyrin mullassa ja istutan kasveja. Erityisesti siirrän kiviä. Isoja ja pieniä kiviä, todella isoja kiviä ja hiekkaa, kaikkea mikä vaan on kiveä. Siirtäisin varmaan peruskalliotakin tähän pihalle jos vain pystyisin. Ikävä kyllä en pysty. Niin haluaisin saada tähän pihalle ihanan sileän rantakallion. Saisikohan sellaisen tilattua jostain?
Rakennusvaiheessa talon nurkalle nostettiin kolme komeata kiveä. Olisin nyt halunnut saada ne näkyvämmälle paikalle. Erityisesti yhden, sen rantakalliomaisimman. Mutta ei niitä kuulema liikuta edes isännän traktori. Mutta vähän pienempiä kiviä kyllä! Ja niin kukkamaani sai ympärilleen komeita kiviä. Ei enää mitään sylissäkannettavia, vaan sellaisia oikeita järkäleitä. Olen niistä hyvin, hyvin onnellinen!

 

 Takapihalla meillä on mennyt pieni rinnepolku, joka on päällystetty kalkkikivillä. Kivet ovat ajan saatossa valuneet rinnettä alas ja hävinneetkin jonnekin. Etsin niitä pihalta sieltä täältä ja sainkin kasaan kottikärryllisen tai kaksi. Kippasin ne mäen yläpäästä takaisin polulle ja kohta sekin on kunnossa. Polun vierelle sain tänävuonna särkyneen sydämen jakotaimen, joka lähti aivan ihanasti kasvuun. Olen tuostakin hyvin, hyvin onnellinen! 

Kasvimaan villiintyneelle reunallekin on vihdoin tullut tehtyä hyötykäyttöä!

Ensin tyhjensin hieman ulkorakennuksen eteistä ja otin käyttöön melamiinisen vanhan kaapin, jota ei enää mihinkään muuhun käyttöön huolittaisi. Tein siitä kohopenkin sipuleille! Sain täysin hyödyttömästä kaapista yhtäkkiä hyödyllisen. Tuli tilaa eteiseen ja ruohosipulit sekä ilmasipulit ja pari pientä valkosipulintainta saivat oma yksiön. Enää ei ruohosipulit häviä juolavehnän joukkoon!

 

Sainpa jotain muutakin tehtyä. Meillä on valtava kompostori, joka on tehty vanhasta arkkupakastimesta. Se toimii todella hyvin ja tuotos on aina liki valmista, mutta mielelläni sen kuitenkin loppukäytän. Aiemmin se on lapioitu johonkin vaan, jolloin se on mennyt mielestäni hukkaan. Kyllä siitä on aina osa päätynyt kasvimaallekin, mutta useinmiten siitä kasasta on iso osa jäänyt käyttämättä. Nyt tein omin pikku kätösin "tosi hienon" puukehikon, johon kompostin tyhjensin. (lähempää en viitsinyt kuvata, kun on varsinainen tekele, vaikkakin toimiva sellainen) Joukkoon vähän kariketta ja hiekkapitoista multaa, päälle istutan kesäkurpitsoja ja syksyllä tuupataan kasvimaalle. Hyötykäytöön vihdoinkin! 

 Muita pieniä ilonaiheita on kuusivuotta vanha pajuaita, joka on päässyt risuttumaan ja sieltä täältä kuolemaan ja toisaalta rönsyämään yli äyräiden. Sain vihdoin punottua sitä uudelleen muotoonsa. Vähän vielä kaipaa muotoilua ja osin uusia taimia, mutta kuitenkin. Sain sen säilytettyä ja vielä pelastettua täydelliseltä menetykseltä. Kyllä tuostakin vielä hyvä tulee - joskus. Ja leikatut omenapuut kukkivat kaikesta huolimatta komeasti. Tulee omenaa! 
Paljon onnea omasta pihasta. Ja siitä että on ollut voimia sitä vähän laittaakin. Jos saan valita milloin olen sairas ja milloin jaksan jotain, niin näin tämä menee sopivasti - talvella sairaana ja voimattomana ja sitten kevättä kohden elämä palautuu. Ei se haittaa, toimin vain niinkuin suurin osa Suomen luonnostakin. Talvella talviunessa ja kevään tullen herätään henkiin. Kyllä siihen varmaan tottuisi, ehkä.