Syksyn tullessa

Viikonloppu meni pihahommissa. Keli oli mitä täydellisin kivien kääntelyyn, juurakkojen ylös repimiseen ja kasvimaan, kasvihuoneen ja kukkamaan perkaamiseen. Hommaa tuntuu aina riittävän enemmän kuin tarpeeksi. Ja joka vuosi piha laajenee. Ei, siis ei vain tunnu siltä, vaan joka vuosi siirrytään vähän enemmän metsään ja muille reuna-alueille, joten siivottavaa riittää joka vuosi enemmän. Aluksihan sitä laittaa vain sitä etupihaa ja muuta näkyvää aluetta, niin että välittömästi näkyvät alueet ovat siistit. Muut alueet saavat olla ryteikköä, sillä niissä ei ketään edes käy - koska siis ovat sitä ryteikköä. Mutta kun välitön alue alkaa pysymään siistinä ja on jo hieman jopa laitettu, alkaa piha kasvaa, ryteikköä siivotaan ja silmät aukenevat näkemään potentiaalista kaivuualuetta muuallakin. Ja sitten haetaan moottorisahaa, raivaussahaa, rautakankea, lapiota ja kottikärryjä. Monen monta kertaa niitä kottikärryjä. Ollaan hetken aikaa tyytyväisiä, kun tuli niin siistiä, kunnes silmät hakeutuvat siihen lähistölle - missä on edelleen ryteikköä. Ja näin se siistittävä alue kasvaa, ja kasvaa. Onneksi tontti loppuu jossain vaiheessa ja naapuri tuskin olisi mielissään jos heidän tontilleen pyrkisin..

Kasvihuoneessa alkoi viimeinen sadonkorjuu. Meillä ei ole hienoa lämmitettyä kasvihuonetta, vaan vanhoista kerrostalon ikkunoista kasattu kylmä kasvihuone, joka kuitenkin täyttää tehtävänsä täydellisesti! Kaunishan se ei ole vaikka millä mittarilla mittaisi, tai ehkä kauneus on katsojan silmässä? Mielelläni ottaisin pihalleni sellaisen kauniin, vanhoista valkoisista ikkunanpokista tehdyn kasvihuoneen, johon kattaisin itselleni kesällä aamukahvin. Ainakin teoriassa. Mutta itseni tuntien, joisin sen kahvin kuitenkin aina hätäiseen keittiössä. Enhän mä "pääse" kesäisin edes tuohon kuistille kahville, muusta nyt puhumattakaan. Sitäpaitsi olen sen verran suttaavainen noissa kasvatuspuuhissani, että tummanruskeat, jo valmiiksi likaiset kerrostaloikkunat antavat paljon enenmmän anteeksi kuin kauniit valkoiset pokat.. Mutta olisihan sellainen silti mahdottoman kaunis!

Mutta siitä sadonkorjuusta. Tänä vuonna tuli basilikaa?! Viljelen sitä joka vuosi, sillä se nyt vaan on niin ihanaa, mutta yleensä siitä ei nyt vain tule mitään. Pieniä matalia heiniä, jotka lakoavat kun niistä ensimmäisen kerran muutaman lehden ottaa. Mutta ei, tänä tuonna valtavasti saksituista varsista tuli silti puolimetrisiä, vahvoja ja haaroittuneita? Mitä lie sitten sattunut. Ei niin että valittaisin, mutta sitä basilikasatoa korjatessani en voi kuin ihmetellä, mitä niille tekisin..

Tomaattiakin tuli, ja kuten edellisinäkin vuosina, kaikki yhtä aikaa. Että mitäs noillekin sitten? Tietysti on kiva, että tänä vuonna punastuivat ajoissa, on käynyt niinkin että ennen pakkasia olen kerännyt vihreitä tomaatteja sisälle kypsymään. Tosin saattaa jäädä nyt tekemättä. Ei meinaan oikein onnistunut näiden lajien kokeilut. Väri oli kaunis ja ihan kivan näköisiä ja kokoisia. Mutta jotenkin sitä jää kaipaamaan sellaista, että tomaatti maistuisi joltain?

Koska kelit viilenee, otin sisälle palan basilikaa ja chilin, joka myös tekee komeasti satoa. Täysin keskenkaisvuisen paprikan,  palan timjamia ja oreganoa nostin myös sisälle ennen pakkasöitä. En tosin tiedä mihin kaiken mahdutan.. thaibasilikaakin jäi vielä ulos ja mielelläni sitäkin sisällä näkisin.

Kukkamaalta keräsin maljakkoon keittiön pöydälle vielä kauniit joriinit, joille kuva ei todellakaan tee oikeutta. Punaiset ovat syvän punaisia ja vaaleanpunaiset todella hempeitä. Nekin ovat tänävuonna kasvaneet valtaviksi ja kukkineet koko kesän. Täysin heitteillä ovat olleet, niinkuin koko piha, mutta jaksaneet silti ilahduttaa päivästä toiseen. Kohta nekin saa kaivaa ylös. Ensi keväälle syntyykin sitten ongelma, mihin nuo enää sitten laittaa. Olivat jo meinaan tänä vuonna hieman liian isoja paikallensa. Ihanahan se on, että kasvit kasvaa, mutta sitten tulee tämmöisiä uusia, positiivisia ongelmia..

Vai voiko positiivinen ongelma olla ongelma? Eikös se ole mahdollisuus?